Talouspolitiikkaa: psykopatia maksaa EU-maille tuhat miljardia euroa vuodessa
Lähetetty: Su Syys 10, 2023 12:22 am
Psykopatia tulee erittäin kaalliiksi hyvää tarkoittaville ja hyödyllistä työtä tekeville ihmisille. Keinot näiden taloudellisten tappioiden kitkemiseen ovat olemassa, mutta niiden toteuttamiseen ei kenelläkään ole kiinnostusta, vaan niin oikealla, kuin vasemmallakin halutaan olla sinisilmäisiä asian suhteen.
Suomen sisällä sekä oikeisto, että vasemmisto ovat tehneet lähihistoriassa merkittäviä tukitoimia psykopaateille. Yksi merkittävimmistä oli Vanhasen toisen hallituksen päätös siirtää henkirikosten uhrien omaisten saamien korvausten periminen valtiolta omaisille. Ennen tätä siis valtio maksoi korvaukset näille omaisille suoraan ja peri sitten korvaussummaa tappajalta. Nykyään omainen joutuu perimään itse korvauksia tappajalta, eikä käytännössä saa mitään ja saattaa joutua esimerkiksi sarjamurhaajan pelinappulaksi. Tämä on sitä oikeistolaista heikommassa asemassa olevan kurittamista, eli liittoudutaan sarjamurhaajan kanssa tämän uhreja vastaan.
Psykopatiasta leikkaaminen tulisi aloittaa ruhonjuuritasolta, eli ei toivottuja henkilöitä(narsistinen psersoonallisuushäiriö, asosiaalinen persoonallisuushäiriö jne.) kielletään lisääntymästä ja pienille lapsille tarjotaan ihanteellinen kasvuympäristö.
Lisäksi tarvitaan persoonallisuushäiriöisen saalistajamaisen käyttäytymisen vastainen lainsäädäntö ja tämä tulee ulottaa myös kulttuuriin ja politiikkaan, eli kielletään saalistajamaisen kulttuurin lietsonta ja saalistajamainen politiikka. Esimerkiksi nykyhallituksen politiikka on ministereiden ulostulojen perusteella saalistajamaista ja ajaa näin ollen suomalaisten tuhontaa uuden psykopaattirodun tieltä.
Pidän erittäin huolestuttavana sitä ilmiötä, että vaikeasti persoonallisuushäiriöiset miehet ovat käytännössä omineet lisääntymisen itselleen. Psykopaatit, sosiopaatit ja narsistit lisääntyvät vanhaan malliin ja näillä saattaa olla lukuisia rakastajia siinä, kun tavallisten miesten lisääntyminen esim. 80-luvun ikäluokissa käytännössä puolitettiin. Feministit ovat jostain syystä tukeneet tätä kehitystä...
Vasemmistolaisessa ideologiassa saalistajamaista toimintaa on mm. incel -termin ottaminen käyttöön sinkkumiesten mustamaalaamiseksi ja leimaamiseksi naisvihaajiksi ja terroristeiksi, sekä lasten päästäminen seksuaalivähemmistöjen leikkikaluiksi.
Myös työpaikoille tarvitaan tiukka sääntely, eli rajatilarakenteisen persoonallisuuden omaavia henkilöitä ei tule päästää julkisiin työpaikkoihin ja yrityksiltä tulee vaatia sertifikaati rajatilarakenteisista persoonallisuuksista vapaasta työympäristöstä, jotta työkkäri voi välittää työntekijöitä yritykseen. Mikäli sertifikaatia ei ole, yritys ei voi myöskään osallistua julkisiin projekteihin, tai toimia esimerkiksi sairaanhoidossa, tai pelastusalalla.