Sivu 1/3

Mies, 42, virtsasi Prismassa olutlavalle – 1 200 tölkkiä pilalla

Lähetetty: Ke Loka 25, 2023 11:44 am
Kirjoittaja Ei mitään hajua
Mies, 42, pissasi Prismassa olutlavalle – 1 200 tölkkiä pilalla
Myyntipäällikön mukaan tölkit toimitettiin hävitykseen näyttävästi ja ylivarovaisesti.



Elli Suutari
11:04

NELIKYMPPINEN mies virtsasi Riihimäen Prismassa olutlavan päälle vuosi sitten heinäkuussa. Virtsaa roiskui kaljapinon puoleen väliin asti, joten 1 200 oluttölkkiä jouduttiin poistamaan myynnistä.

Prisman myyntipäällikkö Anssi Vilen kertoo, että tölkit kelmutettiin huolellisesti ja lähetettiin S-ryhmän varastointi- ja kuljetusyritys Inexille hävitettäväksi.

– Hyi! Jos joku sinne kusee tölkkien päälle, niin niillä ei ole kyllä mitään aihetta olla myynnissä tai kenenkään huulien lähellä edes, Vilen sanoo.

Oluita oli niin paljon, että Vilenin mukaan niiden tyhjentämiseen kaupassa olisi mennyt rutkasti aikaa. Lisäksi virtsaiset tölkit olisivat voineet aiheuttaa työturvallisuusriskin, joten hän ei halunnut ohjeistaa omia työntekijöitään kaatamaan niitä yksitellen viemäriin.

Vilenin mukaan 0,33-kokoisten juomien hävikiksi toimittaminen tehtiin ”näyttävästi ja vähän ylivarovaisestikin”. Kuljetuspäällikön kanssa sovittiin erityiskuljetuksesta.

Vilen on työskennellyt kaupanalalla kohta 30 vuotta.

– Tämä oli kyllä ihan uniikki tapaus, hän sanoo.

MIES oli ehtinyt poistua rakkonsa tyhjentämisen jälkeen, mutta teko havaittiin pian ja vartijat saivat hänet kiinni.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Aamuposti. Tapausta on käsitelty Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa.

Aamupostin mukaan 42-vuotias mies ei saapunut oikeuskäsittelyyn, mutta kertoi poliisille esitutkinnassa, ettei muista tapahtumista mitään.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen päiväsakkoihin vahingonteosta. Miehen pitää myös korvata olutvahingot kaupalle. Tuomio ei ole lainvoimainen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009946188.html

Re: Mies, 42, virtsasi Prismassa olutlavalle – 1 200 tölkkiä pilalla

Lähetetty: Ke Loka 25, 2023 12:04 pm
Kirjoittaja Svimba
Miten niin olisi aiheuttanut työturvallisuusriskin?

Re: Mies, 42, virtsasi Prismassa olutlavalle – 1 200 tölkkiä pilalla

Lähetetty: Ke Loka 25, 2023 12:06 pm
Kirjoittaja Psykopaatti
Äijä. "En muista tapahtunutta". Olisi ollut varsin kohtuullista luovuttaa koko lava miehen käyttöön. Asiakas ikäänkuin merkitsi tuotteen itselleen. Hieman törkeää tuhota lava ja laittaa lasku miehelle, vaikka hän ei saanut noista yhtään olutta. Ne olisi pitänyt toimittaa miehelle kotiosoitteeseen ja jääkaappiin niin paljon kuin mahtuu.

Re: Mies, 42, virtsasi Prismassa olutlavalle – 1 200 tölkkiä pilalla

Lähetetty: Ke Loka 25, 2023 12:22 pm
Kirjoittaja Kummisetä
Erikoista tosiaan ettei kusiainen saanut tuotteita jotka joutui kuitenkin maksamaan.
Epäilemättä kyseessä on joku elämämkolu- tampio jolla ei hissi mene vintille asti eikä myöskään koskaan pysty maksamaan määrättyjä korvauksia mutta lähtökohtaisesti tavara kuuluu maksajalle.
Voidaan täysin verrata fraasiin "avattu pakkaus on ostopäätös" jossa pakkauksen avaaminen velvoittaa maksamaan tuotteen ja näin omistussuhde siirtyy maksajalle.

Re: Mies, 42, virtsasi Prismassa olutlavalle – 1 200 tölkkiä pilalla

Lähetetty: Ke Loka 25, 2023 1:03 pm
Kirjoittaja Psykopaatti
"Vietiin tuhottavaksi". Niin varmaan. Olen täysin vakuuttunut, että työntekijät ketjun jossain vaiheessa huuhteli kusiset tölkit ja iskivät juomat omaan povitaskuun. Tämä 42-vuotias herrasmies maksoi siis joillekin 1200 tölkkiä olutta. Yksikään noista ei kyllä viemäriin mennyt.

Re: Mies, 42, virtsasi Prismassa olutlavalle – 1 200 tölkkiä pilalla

Lähetetty: Ke Loka 25, 2023 1:25 pm
Kirjoittaja JohanPomppas
Svimba kirjoitti: Ke Loka 25, 2023 12:04 pm
Jospa vaikka siten, ettei tiedä mitä kaikkia tartuntoja voi saada kenenkin tautisesta lerssistä tulleista pirskeistä.

Re: Mies, 42, virtsasi Prismassa olutlavalle – 1 200 tölkkiä pilalla

Lähetetty: Ke Loka 25, 2023 1:39 pm
Kirjoittaja Carelin
Kai nyt noita voi juoda. Vetäähän joku perseessä kuljetettua jauhoakin sieraimiin.

Re: Mies, 42, virtsasi Prismassa olutlavalle – 1 200 tölkkiä pilalla

Lähetetty: Ke Loka 25, 2023 1:43 pm
Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika
Ei mitään hajua kirjoitti: Ke Loka 25, 2023 11:44 am
•••
Vilenin mukaan 0,33-kokoisten juomien hävikiksi toimittaminen tehtiin ”näyttävästi ja vähän ylivarovaisestikin”. Kuljetuspäällikön kanssa sovittiin erityiskuljetuksesta.
•••
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009946188.html
#
Vietiinköhän pois poliisisaattueessa? Kyseessä kun oli alkoholijuoman tuhoaminen. :?
No, ehkä ei aivan torvisoittokuntaa kuitenkaan käytetty, vaikka kyllähän tuollaisenkin olutmäärän vuoksi olisi jonkun surumarssin voinut vetäistä. :D

Re: Mies, 42, virtsasi Prismassa olutlavalle – 1 200 tölkkiä pilalla

Lähetetty: Ke Loka 25, 2023 2:45 pm
Kirjoittaja B€st
Prismassa käy kaupungin kerma ostoksilla :lol:

Re: Mies, 42, virtsasi Prismassa olutlavalle – 1 200 tölkkiä pilalla

Lähetetty: Ke Loka 25, 2023 2:50 pm
Kirjoittaja MikaK
Ihan virtsaamattomia tölkkejä on tutkittu laboratorioissa ja niistä on löydetty jopa ulostebakteereita eli "koskemattomien" tölkkienkään suulta ei kannattaisi juoda jos bakteereita pelkää. Ilmeisesti tölkkejä lastaavat eivät aina pese käsiään. Että siihen nähdenhän ei mikään muuttunut ja virtsahan on bakteeritonta jos henkilö on terve tosin tämä ei ainakaan yläpäästään tainnut olla.

Re: Mies, 42, virtsasi Prismassa olutlavalle – 1 200 tölkkiä pilalla

Lähetetty: Ke Loka 25, 2023 3:35 pm
Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika
MikaK kirjoitti: Ke Loka 25, 2023 2:50 pm • • • on löydetty jopa ulostebakteereita "koskemattomien" tölkkienkään suulta • • •
#
Varastorakennuksissa lienee usein rottia. En sitten tiedä täytyykö kaljatölkit säilyttää elintarvikkeille tarkoitetuissa varastoissa, ja jos, niin kuinka sitä valvotaan.

Re: Mies, 42, virtsasi Prismassa olutlavalle – 1 200 tölkkiä pilalla

Lähetetty: Ke Loka 25, 2023 3:39 pm
Kirjoittaja Sverdlov
"Jos juo kaksi lahtelaista, kusee kolme auran aata."

Re: Mies, 42, virtsasi Prismassa olutlavalle – 1 200 tölkkiä pilalla

Lähetetty: Ke Loka 25, 2023 3:48 pm
Kirjoittaja Joosua
MikaK kirjoitti: Ke Loka 25, 2023 2:50 pm Ihan virtsaamattomia tölkkejä on tutkittu laboratorioissa ja niistä on löydetty jopa ulostebakteereita eli "koskemattomien" tölkkienkään suulta ei kannattaisi juoda jos bakteereita pelkää. Ilmeisesti tölkkejä lastaavat eivät aina pese käsiään. Että siihen nähdenhän ei mikään muuttunut ja virtsahan on bakteeritonta jos henkilö on terve tosin tämä ei ainakaan yläpäästään tainnut olla.
Tuo juomatölkkien ulostebakteeripaljastus on kummallinen. En tunne tehtaiden järjestelmiä, mutta niillä volyymeilla millä tölkkejä menee, pitäisin erikoisena jos tölkkejä käsiteltäisiin käsipelissä. Luulisi että tämmöiseen olisi hyvin helppo suunnitella koneet.
Mutta hyvä on pestä tölkit jos suoraan tölkistä hörppii.

Kauan sitten eräällä paikkakunnalla mielisairaalan potilas kusi maitolaatikon päälle. Kauppias huuhteli vesiletkulla tölkit huolellisesti ja laittoi myyntiin. Ei niitä pois heitetty eikä tiettävästi tullut mitään ongelmia.
Oluttölkkien päälle kusija saattoi mahdollisesti olla avohoitopotilas. Isolla avulla on paljon porukkaa joka kuuluisi sairaalaan.

Re: Mies, 42, virtsasi Prismassa olutlavalle – 1 200 tölkkiä pilalla

Lähetetty: Ke Loka 25, 2023 3:58 pm
Kirjoittaja Järppä90
Ekana tuli mieleen jonkun kannabis/psilosybiiniaktivistin tempaus, mutta kun jutun luin, niin elämäm korkea kolu ja 4 promillea veressä

Re: Mies, 42, virtsasi Prismassa olutlavalle – 1 200 tölkkiä pilalla

Lähetetty: Ke Loka 25, 2023 3:58 pm
Kirjoittaja MikaK
Joosua kirjoitti: Ke Loka 25, 2023 3:48 pm
MikaK kirjoitti: Ke Loka 25, 2023 2:50 pm Ihan virtsaamattomia tölkkejä on tutkittu laboratorioissa ja niistä on löydetty jopa ulostebakteereita eli "koskemattomien" tölkkienkään suulta ei kannattaisi juoda jos bakteereita pelkää. Ilmeisesti tölkkejä lastaavat eivät aina pese käsiään. Että siihen nähdenhän ei mikään muuttunut ja virtsahan on bakteeritonta jos henkilö on terve tosin tämä ei ainakaan yläpäästään tainnut olla.
Tuo juomatölkkien ulostebakteeripaljastus on kummallinen. En tunne tehtaiden järjestelmiä, mutta niillä volyymeilla millä tölkkejä menee, pitäisin erikoisena jos tölkkejä käsiteltäisiin käsipelissä. Luulisi että tämmöiseen olisi hyvin helppo suunnitella koneet.
Mutta hyvä on pestä tölkit jos suoraan tölkistä hörppii.

Kauan sitten eräällä paikkakunnalla mielisairaalan potilas kusi maitolaatikon päälle. Kauppias huuhteli vesiletkulla tölkit huolellisesti ja laittoi myyntiin. Ei niitä pois heitetty eikä tiettävästi tullut mitään ongelmia.
Oluttölkkien päälle kusija saattoi mahdollisesti olla avohoitopotilas. Isolla avulla on paljon porukkaa joka kuuluisi sairaalaan.
Jossain vaiheessa vaikka ois koneellistakin ihminen niihin ehkä koskee. Prismassakin olen nähnyt kun työntekijä käsin siirtää tyhjenevästä pahvikaukalosta tölkkejä toiseen. Asiakkaiden tölkkien kähminnästä puhumattakaan. Siksi moni ja itsekin mieluummin otan irtotölkin avaamalla uuden muovin tai pakkauksen kuin sieltä irtolaarista vaikkei saisi. Kuseminen teoriassa pienempi riski vaikka iljettävältä tuntuu niin hyvinkin voisi huuhdella vaan pois. Virtsa on steriilimpää. Ulkomailla tosin olutpullokin joissain maissa tulee avattuna paperipyyhkeellä pullonsuulla varustettuna pöytään. Tai tölkeissä aina alumiinifolio suojana vaikka ko. maat lähtökohtaisesti alemman hygienian paikkoja onkin.