Virolainen rauhanturvaaja surmasi perheensä v 2007
Lähetetty: Ti Touko 27, 2008 6:02 pm
'Viron asiantuntija' Nm Harriet jatkaa naapurimaan rikoshistorian käsittelyä.
Virolainen rauhanturvaaja Janek Lauri surmasi perheensä, vaimonsa Airen ja heidän kaksi lasta tammikuussa 2007. Toinen heidän tyttäreistä oli 7-vuotias ja toinen vasta 7 kuukauden ikäinen.
Laurin vanhemmat löysivät ruumiit heidän asunnosta Tallinnan Mustamäeltä, perjantaina, 12 tammikuuta. Uhrit oli surmattu kuristamalla. Lukuisista yrityksistä huolimatta poliisi ei tavoittanut perheenisää.
Janek Laurin kuva julkaistiin kaikkien suurempien virolaislehtien etusivuilla ja poliisi pyysi vihjeitä hänestä. Hän ei ollut ilmestynyt työpaikalle muutamaan päivään. Hän ei ollut enää puolustuvoimien palveluksessa, sillä hänet erotettiin kahden itsemurhayrityksen johdosta. Yleisövihjeitä tulikin jonkun verran, mm. joku oli nähnyt hänet samana iltana eräässä Tallinnan kirkossa.
Seuraavana päivänä löytyi Laurin ruumis, Viron Paldiskin läheltä sijaitsevasta metsästä.
Janek Lauri oli tehnyt itsemurhan hirttäytymällä.
Virolaisilla foorumeilla käytiin vilkasta keskustelua asiasta, jolloin mm maan Puolustusvoimia suomittiin kovin sanoin, sillä nämä 'kouluttavat ihmisiä tappamaan'.
Lauri oli tehnyt Viron puolustusvoimissa menestyksekkään uran, lyhyessä ajassa hänet ylennettiin upseeriksi. Hän oli mukana Kosovossa rauhanturvaajana ja Viron Scoutspataljoonassa. Vuonna 1997 Lauri sai Viron presidentiltä Meriltä kunniamitalin, Kotkanristin.
Janek Laurin ystävät ja kollegat kuvailivat häntä tarmokkaana ja mukavana miehenä, jolla oli mm loistava huumorintaju.
Poliisitutkinnassa tuli ilmi, että Lauri oli uhkapeluri ja täysin riippuvainen pelaamisesta. Kaikki perheen tulot menivät kasinoissa pelaamiseen, joten Laurille kertyivät siitä mittavat pelivelat. Tallinnassa on tällä hetkellä noin 70 kasinoa.
Lauri ei ilmeisesti nähnyt mitään muuta ulospääsyä tilanteestaan, joten hän päätyi tälläiseen traagiseen ratkaisuun. Hän surmasi perheensä, jotta nämä eivät joutuisi elämään ns velkahelvetissä.
Janek Lauri vaimonsa Airen kanssa

http://paber.ekspress.ee/viewdoc/BBE0EF ... 66005177B7