Sivu 1/1

Nelikymppinen mies käytti kahdesti hyväkseen 13-vuotiasta

Lähetetty: Ti Loka 31, 2023 4:19 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Nelikymppinen mies tuomittiin lähes kahdeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen tämän ostettua seksiä alaikäiseltä Turussa ja Helsingissä. Varsinais-Suomen käräjäoikeuden antaman julkisen selosteen mukaan mies oli tutustunut lapseen viestipalvelu Snapchatissa.

Lapsi oli lähettänyt kaksi vuotta sitten elokuussa palveluun viestin, missä hän tiedusteli, olisiko jollakulla tarjolla alkoholia hänelle ja hänen ystävälleen.
Mies oli tuolloin bongannut lapsen viestin ja vastannut, ettei haluaisi rahaa vastineeksi.
Mies ja lapset sopivat tapaavansa Helsingissä miehen autolla. Autossaan mies oli hyväksikäyttänyt lasta ensimmäisen kerran. Noin viikon päästä alaikäiset matkustivat miehen asunnolle Turkuun miehen ostettua heille edestakaiset bussiliput.
Asunnollaan mies oli käyttänyt lasta jälleen hyväksi, ja antanut kaksikolle tupakkaa, siideriä ja viisi viinapulloa.

Oikeudessa mies kiisti tietäneensä lapsen oikean iän, mutta myönsi harrastaneensa suuseksiä tämän kanssa asunnollaan. Hän kertoi luulleensa tytön olevan 16-vuotias.
Sekä mies että lapsi kertoivat oikeudelle, että mies oli tiedustellut lapsen ikää Snapchatissa. Uhrin mukaan hän oli kertonut olevansa 15-vuotias
Käräjäoikeus ei uskonut miehen väitettä siitä, ettei tämä tiennyt uhrin oikeaa ikää. Oikeiden mukaan miehen olisi pitänyt tapahtumien olosuhteiden perusteella ymmärtää, ettei lapsi voi olla 16-vuotias.

Miehelle tuomittiin vuosi ja kymmenen kuukautta ehdotonta vankeutta seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta ja kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Lisäksi mies määrättiin maksamaan lapselle kärsimyksestä 4 000 euroa. Uhrin, tämän äidin sekä todistajana kuullun uhrin ystävän henkilöllisyys on määrätty salassa pidettäväksi.

https://www.ts.fi/uutiset/6147625

Re: Nelikymppinen mies käytti kahdesti hyväkseen 13-vuotiasta

Lähetetty: Ke Marras 01, 2023 8:49 am
Kirjoittaja Tarkkaamo100
onko taas mutiainen ne kalastaa juuri näitä uhreja

Re: Nelikymppinen mies käytti kahdesti hyväkseen 13-vuotiasta

Lähetetty: Ke Marras 01, 2023 11:35 am
Kirjoittaja JanitaSlim
Tarkkaamo100 kirjoitti: Ke Marras 01, 2023 8:49 am onko taas mutiainen ne kalastaa juuri näitä uhreja
Ei varmaankaan, kun omistaa auton ja liikuskelee sekä Turussa, että Helsingissä. Yleensä maahanmuuttajien seksuaalirikollisuus muutenkin on pääosin nuorempien tekemää ja nämä vanhemmat lapsenystävät löytyvät sitten isämmaallisista piireistä.

Re: Nelikymppinen mies käytti kahdesti hyväkseen 13-vuotiasta

Lähetetty: Ke Marras 01, 2023 9:05 pm
Kirjoittaja Sienisalaatti
Denis Siniakov, 1980.

Re: Nelikymppinen mies käytti kahdesti hyväkseen 13-vuotiasta

Lähetetty: Su Marras 05, 2023 4:21 pm
Kirjoittaja Ifigeneia
Sehän olisikin ihan jees ja ok nelikymppisen tuikata likalle muna suuhun jos voi väittää että tyttö on 16-vuotias. Jos minä saisin päättää, niin suojaikäraja olisi 18 v silloin kun osapuolten välillä on huima ikäero.

Re: Nelikymppinen mies käytti kahdesti hyväkseen 13-vuotiasta

Lähetetty: Ma Marras 06, 2023 12:44 am
Kirjoittaja Huutaja Jaana
Sienisalaatti kirjoitti: Ke Marras 01, 2023 9:05 pm Denis Siniakov, 1980.
Juu tervetuloa vaan Suomeen venäläiset ystävämme.

Re: Nelikymppinen mies käytti kahdesti hyväkseen 13-vuotiasta

Lähetetty: Ma Marras 06, 2023 5:40 pm
Kirjoittaja Sienisalaatti
Huutaja Jaana kirjoitti: Ma Marras 06, 2023 12:44 am
Sienisalaatti kirjoitti: Ke Marras 01, 2023 9:05 pm Denis Siniakov, 1980.
Juu tervetuloa vaan Suomeen venäläiset ystävämme.
Ainakin venäläisperäinen sukunimi, muuta tietoa ei ainakaan itselläni ole.