Turku: Saattohoito-osaston hoitaja löytyi lattialta kiristin olkavarressa ja kaksi ruiskua vierellä
Lähetetty: Ke Marras 01, 2023 4:51 pm
Turun Kaskenlinnan sairaalan saattohoito-osaston hoitaja löytyi viime viikolla yövuoronsa aikana osaston vessan lattialta makaamasta olkavarressaan kiristin ja kaksi ruiskua vierellään.
Tiedot kertovat, että noin 40–50-vuotias sairaanhoitaja on aloittanut palliatiivisella osastolla vakituisena työntekijänä vuoden alusta. Osastolla epäillään, että hän olisi käyttänyt jo pidempään saattohoitopotilaiden kipulääkkeitä ja korvannut niitä keittosuolaliuoksella. Tiettävästi hoitaja jatkoi työskentelyään yövuorossa tapahtuneen jälkeen.
Tyksin sairaalapalveluiden tulosaluejohtaja Mikko Pietilä vahvistaa, että on saanut kuvatun laisesta asiasta selvityksen. Selvityksen ollessa kesken hän ei pysty vahvistamaan tarkkaa tapahtumakuvausta.
– Asiasta ollaan tietoisia ja toimenpiteisiin on ryhdytty. Meillä selvitetään epäiltyä tilannetta, jossa työntekijä olisi ollut päihdyttävien aineiden alaisena työtehtävissä, Pietilä sanoo.
Asiassa on syytä epäillä potilasturvallisuuden vaarantuneen. Pietilä kommentoi kuitenkin yleisellä tasolla.
– Jos ihminen olisi tajuttomuustasoisesti päihtynyt, olipa aine mikä tahansa, niin totta kai potilasturvallisuus on vaarantunut.
Pietilän mukaan osastolla tehtiin tapahtuneen jälkeen lääkkeiden tarkastuslaskenta, jonka mukaan mitään ei puuttunut.
– Tällä hetkellä ei ole näyttöä, että potilaille tarkoitettuja lääkkeitä olisi käytetty tällä tavoin.
Pietilä kuitenkin myöntää, että lääkkeiden tarkastuslaskenta ei poista mahdollisuutta, että lääkkeitä olisi jätetty potilaille antamatta tai että niitä olisi korvattu keittosuolaliuoksella.
Pietilä ei suoraan vastaa kysymykseen työskenteleekö epäilty hoitaja edelleen osastolla, vaan kommentoi yleisellä tasolla.
– On selvä asia, että jos meillä on ihminen, jolla on näin vaikea päihdeongelma, hän ei voi jatkaa työtehtävässä. En pysty vastaamaan, onko kyseistä yksittäistä työntekijää koskevia päätöksiä vielä tehty.
Pietilän mukaan on äärimmäisen harvinaista, että vaikeasta päihderiippuvuudesta kärsivä ja suonensisäisiä aineita käyttävä henkilö työskentelisi terveydenhuollossa.
– Joitakin yksittäisiä tapauksia tulee mieleeni 30 vuoden aikana, kun olen terveydenhuoltolailla laillistettuna henkilönä toiminut. Mutta äärimmäisen harvinaista se on.
Lounais-Suomen poliisilaitoksen viestinnästä kerrotaan, että viime viikon ajalta on poliisille jätetty yksi Varsinais-Suomen hyvinvointialuetta koskeva rikosilmoitus.
– Koska asia on keskeneräinen ja tutkintatoimet alussa, poliisi ei voi kommentoida asiaa yksityiskohtaisemmin, Lounais-Suomen poliisilaitoksen viestintäpäällikkö Anna Saarenoja sanoo.
Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontavirasto Valvira saa vuosittain satoja ilmoituksia terveydenhuollon ammattihenkilöstön päihdeongelmista. Valviran ryhmäpäällikkö Kirsi Liukkosen mukaan noin pariinkymmeneen tapaukseen liittyy lääkkeiden anastamista työpaikalta. Viime vuosina tietoon on tullut myös tapauksia, jossa potilaiden lääkkeitä on laimennettu tai jätetty antamatta kokonaan.
Liukkonen ei voi kommentoida Kaskenlinnan tapausta, mutta kertoo asiasta yleisellä tasolla. Hän korostaa, että työnantajalla ei ole velvollisuutta ilmoittaa tapauksista Valviralle. Valvontaviranomaiselle ei välttämättä ole tarvetta, jos työnantaja pystyy omin keinoin, kuten hoitoonohjauksella ja työtehtävien rajauksella, selvittämään tilanteet. Liukkonen sanoo, että Kaskenlinnan kaltaisessa tapauksessa on kuitenkin kyse erittäin vakavasta asiasta.
– Jos on näin vakavasta asiasta kysymys, voi olla perusteltua, että Valvirakin asiaa selvittää. Velvollisuutta meille ei ole ilmoittaa, mutta tällaisia tietoja voimme myös tiedustella, jos ne meidän tietoomme tulee muuta kautta.
https://www.ts.fi/uutiset/6145411