Sivu 1/3
Ari Kurko (Kotka 1970)
Lähetetty: To Touko 29, 2008 4:22 pm
Kirjoittaja McAbre
Wikipediakin tuntee henkilön:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ari_Kurko
Google löysi lisäksi muutaman viestin Suomi24:ltä.
Olen lukenut aikoinaan tapauksesta vuonna 1980 ilmestyneestä Alibista, jossa kerrottiin tuolloin 10 vuotta vanhasta tapauksesta ja todettiin, että painonnostaja Kurkon olisi pitänyt olla uransa huipuilla juuri noin päivinä, Moskovan olympialaisissa. Itse artikkelista en muista paljokaan muuta kuin mitä Wikipediassa sanottiin, eli Kurko joutui Kotkan yössä kahnaukseen ja vastapuolella oli tuliase, jota kuoletettavasti käytettiin.
Jos on linjoilla vanhoja kotkalaisia, taikka mikrofilmien pariin menöitä, niin tietoa pöytään.
Lähetetty: Su Kesä 01, 2008 11:21 pm
Kirjoittaja papillon
En ole vanha enkä uusi Kotkalainen, eikä mikrofilmejä tule syynättyä juuri muuten kuin sukututkimuksen yhteydessä, suoraan lehdestä tämä:
Tässä pikku kooste siitä Alibista No 8 / 1980:
KAKSI LAUKAUSTA VEI NUORUKAISEN KUOLEMAAN
20- vuotias kotkalainen Ari Kurko oli viime vuosikymmenen alun lupaavimpia painonnostajia. Hänelle ennustettiin loistavaa uraa jo Munchenin ja Montrealin kisoihin. Moskovassa hän olisi ollu parhaimmillaan.
Mutta kohtalo päätti toisin. Lokakuun 29. päivänä 1970 Arin elämä päättyi kolmeen pistoolinlaukaukseen lähellä Kotkan satamaa.
Kolme nuorta miestä vietti rattoisaa ravintolailtaa syksyisenä torsataina Kotkassa. Kukin istui eri ravintolassa, eikä kukaan aavistanut miten kohtalokkaasti ilta tulisi päättymään.
Lupaava nuori painonnostaja Ari Kurko söi ranskalaisia ravintola Palskissa ja joi palan painikkeeksi pari olutta.
Teollisuusvartija Seppo Mertanen nautiskeli ilta-oluttaan ravintola Kairossa ja opiskelija Juha Häkkinen oli illallisellaan ravintola Kymenlaaksossa.
Kenelläkään kolmikosta ei ollut syytä vihata toisiaan, itse asiassa he eivät oikeastaan tunteneet toisiaan lainkaan.
Häkkinen tunsi Kurkon etäisesti, Mertanen oli täysin vieras.
Ari Kurko oli päässyt Santahaminasta lomille edellisenä iltana, Mertanen oli tullut Kotkaan kolme kuukautta aiemmin ja hänellä oli mukanaan virka-aseensa.
Häkkinen vietti talvilomaa, eikä hänellä ollut minkäänlaista tarvetta liittyä tapahtumiin mukaan, mutta hänenkin kohdallaan tapahtumat olivat täysin vastaiset.
Kolmikko kohtasi toisensa puoli tuntia yli puolen yön Kauppatorin nakkikioskilla.
Kurko ja Mertanen olivat paikalla Häkkisen saapuessa.
Kinastelu oli jo käynnissä, Häkkinenkin jäi paikalle vaikka oli aikeissa jatkaa toiseen kapakkaan.
Ei ole tietoa mistä kaikki alkoi, mutta se jatkui apteekin nurkalla.
Häkkisen mukaan Mertanen oli korostanut hänellä olevan aseen.
Häkkinen kertoo hermostuneensa Kurkon kanssa siitä, että kaveri kulkee pyssy taskussa öisillä kaduilla.
Häkkinen joutui Mertasen kanssa käsikähmään, mutta Mertanen pääsi pakoon satamaa kohti.
Kurko ja Häkkinen eivät jättäneet asiaa siihenm, se kun tuntui olevan kesken, vaan he juoksivat perään.
Hyväkuntoinen Kurko saavutti 200 metrin jälkeen Mertasen, jolloin molemmat kaatuivat katuun. Mertasen kädessä ollut ase laukesi kolmesti ja kaksi luotia osui tappavasti Kurkoon.
Häkkinen kääntyi poliisia hakemaan. Mertanen pakeni paikalta mutta ilmoittautui myöhemmin itse poliisille.
Koskaan ei saatu tietää ampuiko Mertanen tahallaan vai laukesiko ase vahingossa kolmesti.
Mertanen oli rankasti alakynnessä, painoa vain 55 kg, takaa-ajajat olivat kookkaampia.
Oikeus otti tämän huomioon, ja tuomitsi hätävarjelun liioittelusta ja kuolemantuottamuksesta 8 kk vankeustuomion.
Lisäksi jutussa kiinnitetään huomiota Kurkon hormonien käyttöön- se oli silloin vielä sallittuakin - siihenkin että tämä kävi aseistetun kaverin kimppuun paljain käsin.
Jutussa annetaan ymmärtää lisäksi että Mertanenkin oli vuonna - 80 jutunteon tavoittamatttomissa.
Hovin päätöksestä ei tietoa.
Lähetetty: Ma Kesä 02, 2008 7:43 am
Kirjoittaja McAbre
Hienoa, kiitokset. Aika villiä on ollut touhu vartiointimarkkinoilla 40 vuotta sitten, kun käytössä on ollut virka-aseet, joita vieläpä vapaa-aikana ryyppyreissuilla mukana kanniskellaan.
Lähetetty: Ti Kesä 03, 2008 7:06 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Kiitokset sangen mielenkiintoisesta artikkelista. Niin, kuinkahan hovissa lopulta kävi? Ehkä tuon ajan lehdistä ilmenisi jotain lisävalaisua asiaan. Katsotaan...
Lähetetty: La Kesä 07, 2008 7:33 pm
Kirjoittaja Mata Hari
Kurko pysyi kuolleena.
Ja se on surullista.
Re: Ari Kurko (Kotka 1970)
Lähetetty: To Marras 27, 2014 11:01 pm
Kirjoittaja Puhelinkortti
Onko tähän tapaukseen tullut vuosien varrella mitään lisätietoa?
Re: Ari Kurko (Kotka 1970)
Lähetetty: Pe Marras 28, 2014 11:22 am
Kirjoittaja kakkosurpo
Eipä ole tullut. Ennen oli vapaat hormoonit, ja olivat kuulema kovaa kamaa. Siihen vähän viinaa joukkoon niin lopputulos oli tässä. Ampuja painoi 55kg, ja oli yksin. Mitähän sarjaa tämä Kurko edusti? Tuskin 55kg, joten ei ehkä olisi tullut tasavertainen kamppailu, pistooli tasoitti puntit ja käänsi matsin Kurkon tappioksi. Ei se luoti paina kuin jokusen gramman, mutta tehoaa painoluokasta riippumatta kohdalleen osuessa.
Elikäs isollekkin hevoselle löytyi suitset, kun aikansa etsi niitä.
Re: Ari Kurko (Kotka 1970)
Lähetetty: Pe Marras 28, 2014 11:57 am
Kirjoittaja Puhelinkortti
Ei tuo Kurko mikään iso karpaasi ollut. 69 Sm-pronssi 67.5 kg:ssa ja 70 Sm-kulta 75 kg.ssa.
Vahva kaveri tosin, jolle jäi punnerruksen Se. 140.5 voimaan, kun punnerrus lopetettiin.
Ampujan tuomio jäi kyllä mitättömäksi?
Re: Ari Kurko (Kotka 1970)
Lähetetty: Pe Marras 28, 2014 12:10 pm
Kirjoittaja Puhelinkortti
Tuo kohta: "Koskaan ei saatu tietää ampuiko Mertanen tahallaan, vai laukesiko ase vahingossa kolmasti", on melko koominen. Vahingonlaukauksiakin toki sattuu, mutta että ihan kolmasti.
Re: Ari Kurko (Kotka 1970)
Lähetetty: Pe Marras 28, 2014 2:17 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Tuo 75 kilon kilpailupaino tarkoittaa oikeasti aika isoa miestä, vaikkei nyt jättiläinen olisikaan. Painoluokkaurheilijat ovat yleensä hyvin kireässä kunnossa ja saattavat myös pudottaa painoa punnitukseen esim. saunomalla. Jos samoilla lihaksilla oleva mies olisi normi-ihmisen rasvaprosentilla ja syömätavoilla, hän luultavasti painaisi jotain 90 kiloa. Plus että tuollainen painonnostaja on tietenkin voimiltaan aivan yli-ihminen verrattuna isoihinkin ei-urheiljoihin. 55-kiloisella taviksella ei olisi nyrkkitappelussa mitään mahdollisuuksia.
Tuomio oli kyllä yllättävän pieni mutta varmaan oikeudenkäynnissä on tullut esille jotain seikkoja joiden takia ampujan on ollut perusteltua ajatella olevansa vakavassa vaarassa. Siis muutakin kuin Kurkon koko ja voimat. Tuo selostushan on aika ylimalkainen.
Re: Ari Kurko (Kotka 1970)
Lähetetty: Pe Marras 28, 2014 3:56 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Mitenköhän tämä Häkkinen, paskoiko housuunsa kun tajusi kuinka lähellä oli kuolema? Sehän oli ekana Mertasen liiveissä kiinni. Jutun perusteella ei pieni ollut Häkkinenkään.
Kait siinä 2 tosimiestä ajatellut kimpassa kurmuttaa itseään huomattavasti heiveröisempää yksilöä. Eli oikeita tosimiehiä ollut kyseessä.
Oliko tämä Häkkinenkin Mertasessa kiinni sen jälkeen kun Kurko kaatoi Mertasen? Jos Mertasella ei olisi ollut pistoolia, niin olisi joka tapauksessa saattanut tulla kuolonuhri, nimi olisi ollut vain eri.
Mitenköhän nämä tapauksen jälkeen eloon jääneet, Mertanen ja Häkkinen, ovatkohan missään aikakauden lehdissä avautuneet?
Luulisi ainakin tosimies Häkkisen jossakin lehdessä rehvastelleen jotakin.
Re: Ari Kurko (Kotka 1970)
Lähetetty: Pe Marras 28, 2014 6:23 pm
Kirjoittaja Puhelinkortti
Itse taas en pidä kummoisenakaan "tosimiehenä" tätä Mertasta. Heppu kehuskelee nakkikoskilla kantavansa asetta ja ampuu sitten aseetonta miestä kolme kertaa.
Kyseessä luultavasti paskahousu, joka ei ole uskaltanut mennä kaljallekaan ilman asettaan.
Re: Ari Kurko (Kotka 1970)
Lähetetty: La Marras 29, 2014 2:18 pm
Kirjoittaja Chikatilo
Haiskahtaa siltä, että 55-kiloinen stevari ei ole ymmärtänyt osoittaa riittävää "rispektii" suurta voimajumalaa kohtaan nakkikioskilla, vaan on onnistunut pakenemaan hormonikarjua ja hänen lakeijaansa, varoitettuaan ensin aseen mukana olosta.
Kukaan ei käskenyt Kurkoa ja Häkkistä lähtemään pakenevan Mertasen perään. Herrat tekivät viina- ja hormonipöhnässä väärän johtopäätöksen, ettei Mertasella mitään asetta olekaan. Tässä tapauksessa vaikuttaa siltä, että sitä saatiin mitä tilattiin. Pahoinpitelijä muuttui itse uhriksi.
Moskovan olympialaisissa Kurkolla ei olisi todennäköisesti ollut mahdollisuuksia. Olisi vain selitelty, miten talonmies oli vahingossa antanut hevoshormonia c-vitamiinin sijaan... On se vaan niin väärin, että (ainakin lehtien ja kavereiden puheissa

) juuri ne suurimmat lupaukset ja tulevat maailmanennätysmiehet kuolevat ennen ensimmäistäkään kunnon näyttöä.
Re:
Lähetetty: La Marras 29, 2014 2:27 pm
Kirjoittaja Chikatilo
McAbre kirjoitti:Aika villiä on ollut touhu vartiointimarkkinoilla 40 vuotta sitten, kun käytössä on ollut virka-aseet, joita vieläpä vapaa-aikana ryyppyreissuilla mukana kanniskellaan.
Ei se niin villiä ollut. Eikä stevareilla mitään "virka-asetta" ole, kun ei ole virkaakaan. Vanhan aselain mukaan melkein kuka tahansa sai hallussapitoluvan käsiaseelle "suojelutarkoitukseen". Vartijan tehtävässä asetta sai myös kantaa mukanaan - ei tosin vapaa-aikana baarissa.
Se, että pienikokoisella vartijalla oli ase mukanaan vapaa-aikana, on toisaalta ymmärrettävää. Kotkan hampuusit tulivat varmasti "tervehtimään" tuttavaansa myös työajan ulkopuolella. Tässäkin tilanteessa turpaan oltiin antamassa - sitä en tosin tiedä, mihin sosiaaliryhmään painonnostaja ja opiskelija varsinaisesti kuuluivat...
Re: Ari Kurko (Kotka 1970)
Lähetetty: La Marras 29, 2014 5:40 pm
Kirjoittaja Puhelinkortti
Onkohan tuosta Kurkon hormonien käytöstä ollut jotain näyttöä?
Monesti ne puheet jonkun hormonien käytöstä ovat vain huhupuheita.