Mies raiskasi, uhkasi tappaa ja kuristi – teko ei ollut törkeä
Lähetetty: To Marras 30, 2023 3:35 pm
Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1989 syntyneen miehen raiskauksesta kahdeksi vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi vankeuteen
Käräjäoikeuden tuomiolauselman mukaan vastaaja on pakottanut asianomistajan sukupuoliyhteyteen käyttämällä tähän kohdistuvaa väkivaltaa ja uhkaamalla asianomistajaa tällaisen väkivallan käyttämisellä sekä käyttämällä hyväkseen sitä, että asianomistaja on avuttoman tilansa takia ollut kykenemätön puolustamaan itseään.
Raiskaus tapahtui tammikuussa 2021.
Raiskasi, uhkasi tappaa ja yritti sitoa kiinni
Tuomittu oli teon aikana pakottanut asianomistajan suuseksiin, raiskasi tämän sekä esti tätä kunnolla hengittämästä pitämällä kättä tämän suun ja nenän edessä.
Asianomistaja on pyytänyt päästä vessaan, mihin vastaaja on kuljettanut asianomistajan kurkusta kiinni pitämällä.
Vastaaja on teon aikana yrittänyt teipata ilmastointiteipillä asianomistajan suuta ja käsiä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Vastaaja on esittänyt myös useita tappouhkauksia teon aikana.
Syyttäjä haki tuomiota törkeästä raiskauksesta. Käräjäoikeuden mukaan, vaikka teossa on ollut raakuutta ja julmuutta osoittavia piirteitä, ei teko ole lain tarkoittamalla tavalla ollut raaka tai julma eikä myöskään kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Vankeusrangaistuksen lisäksi vastaaja tuomittiin maksamaan uhrille 9 000 euron korvaukset.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
https://yle.fi/a/74-20062962