Tanskassa valtava terrorinvastainen operaatio
Lähetetty: To Joulu 14, 2023 1:51 pm
Tanskan turvallisuuspoliisi PET on torstaina tehnyt laajamittaisen terrorismin vastaisen operaation eri puolilla maata, Tanskan yleisradioyhtiö DR kertoo. Kiinniotettujen tarkkaa määrää ei tällä hetkellä tiedetä.
– Tilanne on niin vakava kuin se voi olla, Tanskan pääministeri Mette Frederiksen sanoi vastatessaan median kysymyksiin Brysselissä.
Frederiksenin mukaan on valitettavaa, että Tanskassa asuu ihmisiä, jotka eivät toivo Tanskalle hyvää.
– He vastustavat demokratiaamme, vapauttamme ja yhteiskuntaamme, joka edustaa useita hienoja arvoja, kuten tasa-arvoa, hän jatkaa.
Frederiksen ei paljastanut sitä, kuinka paljon hän torstain poliisioperaatiosta tietää. Hän kuitenkin kiitti maan viranomaisia hyvästä työstä.
– Tilanne on hyvin vakava, ja liittyy luonnollisesti Israeliin ja Gazaan. On täysin hyväksymätöntä, että muiden maiden konliktit tuodaan Tanskaan, Frederiksen sanoo.
Toimia Odensessa ja Århusissa
Tanskan poliisi vahvistaa DR:lle, että terrorinvastaisia toimia on torstaina suoritettu ainakin Odensessa ja Århusissa.
DR:n mukaan poliisi on vastikään eristänyt Århusin keskusrautatieaseman kaikista suunnista ja aloittanut evakuoinnit alueella. Paikalla on DR:n toimittajan mukaan paljon raskaasti aseistautuneita poliiseja ja räjähdeyksikköjä koirien kanssa.
Yhteyttä käynnissä olevaan terrorinvastaiseen operaatioon ei kuitenkaan ole vahvistettu.
Poliisi ei ole vielä kertonut, mistä operaatiossa tarkalleen oli kyse. Elokuussa terroristijärjestö al-Qaida yllytti ihmisiä kohdistamaan terrori-iskuja Tanskaan maassa poltettujen Koraanien vuoksi.
Tanskan poliisin on tarkoitus antaa tapauksesta lisätietoja myöhemmin tänään.
https://yle.fi/a/74-20065044