Sivu 1/1

Jyväskyläläismies tarjosi tuttavalleen yösijan - Osoittautui virheeksi

Lähetetty: Ma Joulu 25, 2023 10:24 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Jyväskyläläismies tarjosi tuttavalleen yösijan, mutta joutuikin puolisonsa kanssa hengenvaarallisen hyökkäyksen uhriksi – kahdelle vankilatuomiot
Yösijan tarjoaminen tuttavalle osoittautui virheelliseksi ja jopa hengenvaaralliseksi ratkaisuksi nelikymppiselle miehelle Jyväskylässä viime heinäkuussa. Mies majoitti tuttavaansa viikon ajan hänen ja puolisonsa Äijälässä sijaitsevassa kodissa.

Osapuolet olivat hyvissä väleissä ja asiat sujuivat, kunnes tiistaina mies ei saapunutkaan kauppareissultaan takaisin. Pariskunta oli antanut miehelle vara-avaimen ja yritti tavoitella tätä saadakseen avaimensa takaisin, mutta mies ei vastannut viesteihin ja soittoihin.
Aamuyöllä viiden aikaan pariskunta heräsi kuullessaan asunnon ulko-oven avautuvan. Pian makuuhuoneeseen marssi asuntoon avaimella päässyt tuttava yhdessä toisen miehen kanssa. Tuttava jäi seisomaan sängyn päätyyn, kun toinen mies ryhtyi lyömään asukkaita mukanaan olleella rengasraudalla.

Keski-Suomen käräjäoikeudessa molempia miehiä syytettiin törkeästä kotirauhan rikkomisesta, törkeän ryöstön yrityksestä ja törkeästä pahoinpitelystä. Teko arvioitiin etukäteen suunnitelluksi ja yhteistuumin tehdyksi. Motiiviksi katsottiin Kela-etuuksien anastaminen.
Väkivaltaa oikeus piti vakavana ja hengenvaarallisena, vaikka olosuhteisiin nähden uhrien vammat jäivät vähäisiksi. Mies sai ompelua vaatineita haavoja ja hänen silmänsä muurautui umpeen. Lisäksi molemmat saivat ruhjeita ja mustelmia.
Jani Markus Lavikainen, 40, tuomittiin kahden vuoden ja neljän kuukauden ja Kimmo Mikael Voutilainen, 50, 2,5 vuoden ehdottomaan vankeuteen. Korvauksia heidät määrättiin maksamaan pariskunnalle yhteensä 12 000 euroa sekä oikeudenkäyntikuluista valtiolle runsaat 5 600 euroa.

https://www.ksml.fi/paikalliset/6420442

Re: Jyväskyläläismies tarjosi tuttavalleen yösijan - Osoittautui virheeksi

Lähetetty: Ma Joulu 25, 2023 10:28 pm
Kirjoittaja Random

Re: Jyväskyläläismies tarjosi tuttavalleen yösijan - Osoittautui virheeksi

Lähetetty: Ti Joulu 26, 2023 4:21 pm
Kirjoittaja originalnightstalker
Mikä transu tää kimmo on? 😂

Re: Jyväskyläläismies tarjosi tuttavalleen yösijan - Osoittautui virheeksi

Lähetetty: Ti Marras 25, 2025 8:39 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Mies pahoinpiteli naisystäväänsä toistuvasti Jyväskylässä – sai neljä vuotta vankeutta ja maksettavaksi yli 54 000 euron korvaukset
Naisystäväänsä toistuvasti liki vuoden ajan Jyväskylässä pahoinpidellyt 42-vuotias mies on saanut vankilatuomion kolmesta törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä vapaudenriistosta, yhdestätoista perusmuotoisesta pahoinpitelystä ja kahdesta laittomasta uhkauksesta.

Rikokset tapahtuivat marraskuussa 2020 ja jatkuivat lokakuuhun 2021. Väkivallassa kyse oli muun muassa naisen kaatamisesta, pään hakkaamisesta lattiaan, kuristamisesta, hiuksista repimisestä sekä lyömisestä ja potkimisesta.
Syytteiden mukaan yksittäiset pahoinpitelyt jatkuivat jopa useita tunteja ja niihin liittyi myös nöyryyttäviä piirteitä, kun mies oli esimerkiksi sylkenyt ja kaatanut olutta naisen päälle. Vaarallisimmat teot liittyivät kuristamisiin, jolloin nainen menetti tajuntansa sekä pahoinpitelyyn, jonka yhteydessä mies meni painollaan naisen päälle niin, että tämän rintakehä rusahti.
Laittomissa uhkauksissa mies uhkasi naista tappamisella ja uhkasi tappaa myös tämän vanhemmat, jos hän kertoisi pahoinpitelyistä. Uhkauksiaan mies tehosti ottamalla esiin kirveen ja teleskooppipampun.
Vapaudenriistossa kyse oli naisen sulkemisesta asuntoon erään väkivallanteon jälkeen. Mies esti naisen poistumisen kasaamalla huonekaluja asunnon ulko-oven eteen ja rikkoi puhelimen, ettei hän saanut soitettua apua. Nukkumaan mennessään mies otti sänkynsä viereen naisen vaatteita sekä kirveen.

Keski-Suomen käräjäoikeudessa mies kiisti valtaosan syytteistä. Kahdessa tapauksessa hän myönsi syyllistyneensä perusmuotoiseen pahoinpitelyyn tönäisemällä naisen lattialle. Muun väkivallan hän kiisti, mutta ei kuitenkaan halunnut tulla oikeudessa kuulluksi.

Nainen sen sijaan kertoi kokemastaan väkivallasta yksityiskohtaisesti. Hänen mukaansa mies oli mukava ja normaali, kun seurustelusuhde alkoi kesällä 2020, mutta muuttui päihtyneenä arvaamattomaksi.

Koska kyseessä oli toistuva lähisuhdeväkivalta, ei oikeus pitänyt poikkeavana sitä, ettei nainen kyennyt aiemmin irtaantumaan suhteesta ja teot jatkuivat lähes vuoden.

Jani Markus Lavikainen tuomittiin ehdottomaan vankeuteen neljäksi vuodeksi ja määrättiin heti vangittavaksi. Entiselle naisystävälleen hänet velvoitettiin maksamaan yhteensä yli 54 000 euron korvaukset. Lisäksi hänen maksettavakseen oikeudenkäyntikuluista valtiolle tuli yli 5 000 euroa.

https://www.ksml.fi/paikalliset/9028102