Mies tuomittiin lähes 15 vuoden takaisesta seksuaalirikoksesta
Lähetetty: Pe Helmi 02, 2024 2:20 pm
PIRKANMAAN käräjäoikeus on tuominnut 67-vuotiaan miehen ehdolliseen vankeuteen lähes 15 vuotta sitten tapahtuneesta lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta. Tuomion mukaan rikos tapahtui vuonna 2009 Pohjois-Suomessa, missä mies oli alle 16-vuotiaan lapsen kanssa samalla lomamatkalla. Tuomittu oli tapahtuma-aikaan 52-vuotias.
Uhrin tarkka ikä ei käy ilmi tuomiosta. STT ei julkaise tapahtumapaikkakuntaa uhrin yksityisyyden suojelemiseksi.
Tuomion mukaan lomamatkalla oli majoituttu pienessä yksiössä, missä mies oli yöaikaan vienyt lapsen vessaan ja masturboinut tämän nähden.
– Kysymys on ollut yksittäisestä seksuaalisesta teosta, jonka osalta kärsimystä on ollut omiaan lisäämään osapuolten asema ja asianomistajan teonaikainen ikä, tuomiossa sanotaan.
OIKEUDEN MUKAAN selvitys tapahtumista perustui pääpiirteissään vain uhrin kertomukseen. Siitä huolimatta asiassa ei oikeuden mukaan jäänyt varteen otettavaa epäilyä siitä, että mies toimi mainitulla tavalla.
Oikeus tuomitsi miehen yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hänet määrättiin maksamaan uhrille korvauksina reilut 4 500 euroa.
Tuomio on annettu tiistaina
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010200739.html