Sivu 1/1

Miestappo Vantaan Tikkurilassa 11.6.2008

Lähetetty: To Kesä 12, 2008 12:07 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Ilta-Sanomat kirjoitti:http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1543457

Mies surmattiin Vantaalla - kolme otettiin kiinni
12.06.2008 09:22, päivitetty 12.06. 10:57

61-vuotias mies iskettiin hengiltä Vantaan Tikkurilassa keskiviikkona. Poliisi on ottanut kiinni kolme henkilöä surmasta epäiltynä.

Ruumis löytyi kerrostaloasunnosta Tikkurilassa eilen päivällä kertoi komisario Risto Purastie Vantaan poliisista Ilta-Sanomille.

Veriteon paljastumisen jälkeen poliisi aloitti epäiltyjen etsinnän. Iltaan mennessä kolme henkilöä oli kiinni.

Epäiltynä on kaksi miestä ja yksi nainen, jotka ovat syntyneet 1970- ja -80-luvuilla. Yksi on surma-asunnon haltija.

Jutun kuulustelut ovat alkamassa motiivin selvittämiseksi.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan uhri oli pahoinpidelty jollain lyömäaseella ja rikosta täydennetty muulla tavoin.

Tiettävästi rikoksen osapuolet ovat ennestään poliisin tuttuja.

Jutun tutkimukset jatkuvat. Päivän mittaan on odotettavissa pidätyksiä.

Purastie kertoo, että poliisi esittää todennäköisesti ainakin kahta epäillyistä vangittavaksi.

Hannes Markkula - STT

Lähetetty: To Kesä 12, 2008 2:19 pm
Kirjoittaja hidas mutta heikko
Taitaa olla päihteet kuvioissa mukana vahvasti.

Lähetetty: Pe Kesä 13, 2008 3:55 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Ilta-Sanomat kirjoitti:http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1544053

Kaksi miestä vangittu Vantaan surmatapauksessa
13.06.2008 12:56

Vantaan Tikkurilassa keskiviikkona tapahtuneessa miehen surmassa on vangittu kaksi muuta miestä. Surmattu 60-vuotias mies löytyi eräästä asunnosta kuoliaaksi pahoinpideltynä.

Poliisin mukaan veriteon motiivi ei ole selvinnyt. Pidätettynä ollut nainen, joka on asunnon haltija, vapautetaan.

Alkoholilla on osuutta surmaan.

Myös Hausjärvellä samoihin aikoihin tapahtuneen veriteon yksityiskohdat alkavat selvitä.

Perjantain kuluessa vangittaneen mies, joka kuristamalla surmasi naisen, johon hänelle oli suhde. Vainaja oli 43-vuotias. Teon syynä oli jonkin asteinen mustasukkaisuus, kertoi vt. poliisipäällikkö Mika Heikkonen.

Juttua tutkitaan tappona.

Lähetetty: Su Syys 28, 2008 6:29 pm
Kirjoittaja siskopuoli
Perjantai vantaansanomissa oli juttua tuosta http://www.vantaansanomat.fi/Uutiset/Ar ... iatriselle .

Poliisi ei noteerannut avunpyyntöä, lähetti naisen psykiatriselle

26.09.2008

Vantaan poliisi toimitti turvallisuutensa puolesta pelänneen naisen Peijaksen sairaalan suljetulle psykiatriselle osastolle, kun nainen tuli pyytämään apua kodissaan meneillään olevaan rähinään. Asuntoa ei käyty tarkistamassa.

Seuraavana päivänä 10. kesäkuuta kaksi miestä pahoinpiteli raa'asti ryyppytoverinsa, vuonna 1947 syntyneen miehen kuoliaaksi naisen asunnossa Tikkurilan Hernekujalla.

Syytettyjen asianajajan Hannu Kokon mukaan poliisi olisi voinut ennaltaehkäistä henkirikoksen menemällä selvittämään tilannetta 9. kesäkuuta.

Oikeudenkäynti alkoi maanantaina Vantaan käräjäoikeudessa. Syyttäjä vaatii taposta vuonna 1970 syntyneelle vantaalaismiehelle yhdeksän vuoden vankeusrangaistusta ja vuonna 1983 syntyneelle espoolaismiehelle kymmenen vuoden rangaistusta.

Vantaalaissyytetyllä on aiempaa väkivaltarikostaustaa, espoolaisella ei. Vantaalainen on myöntänyt oikeudessa vain pahoinpitelyn, espoolainen törkeän pahoinpitelyn ja kuolemantuottamuksen.

Kokko suomii poliisia tilanteesta, joka sattui päivää ennen kuin uhri piestiin kuoliaaksi. Tuolloin uhri ei ollut vielä kuvioissa.

Vantaalaismies ja espoolaismies viettivät kosteaa iltaa Hernekujalla yhdessä asunnon omistavan naisen kanssa. Tämä on vantaalaisen naisystävä.

Mieskaksikon välille syntyi riitaa, kun espoolainen kerskui olleensa Ranskan muukalaislegioonassa ja alkoi käyttäytyä uhkaavasti. Nainen pakeni poliisilaitokselle pyytämään apua.

Poliisi ei uskonut naista vaan lähetti hänet psykiatriseen hoitoon Peijakseen.

–Naisen jutut olivat vaikuttaneet poliisista sekavilta, mutta totuus on usein tarua ihmeellisempää. Jos poliisi oli mennyt heti paikalle, tappo olisi voitu ehkäistä, Kokko lataa.

Vantaan poliisin mukaan naisen asunnon tarkastukseen ei ollut aihetta.

–Rouvan puheesta ei saatu mitään tolkkua asemalla, sillä hän puhui niin sekavia. Myös Peijaksessa katsottiin, että nainen on hoidon tarpeessa, huomauttaa komisario Juha Juurinen.

Asunnolle jäänyt mieskaksikko kävi seuraavana aamuna viinanhakureissulla ja tapasi samalla uhrinsa Tikkurilan Alkon lähellä. Kaksikko houkutteli vanhemman miehen mukaansa ryypiskelemään asuntoon. Hän oli vantaalaisen tuttu.

Asunnossa espoolainen alkoi taas kertoilla muukalaislegioonakokemuksiaan. Vanhempi mies ei tarinoita uskonut. Seurauksena oli se, että nuoremmat miehet hakkasivat ja potkivat hänet kuoliaaksi.

Henkirikos tuli ilmi 11. kesäkuuta. Silloin naisen äiti haki tyttärensä pois Peijaksesta ja kehotti poliiseja käymään tämän kodissa.

Poliisipartio meni asunnolle. Sen etuovi oli lukossa, mutta konstaapeli pääsi sisälle auki jääneen takaoven kautta. Paljastui karmea näky: asunto oli sotkuinen ja verinen, ja lattialla makasi kuollut mies.

Poliisi löysi pahoinpitelijöistä ensimmäisen sammuneena Teknobulevardin jalkakäytävältä Seutulasta, ja toinen otettiin kiinni veljensä luota Helsingin Kannelmäestä.

Lähetetty: Su Syys 28, 2008 6:55 pm
Kirjoittaja Kokki
Olleet kaikki ilmeisen sekaisin noina päivinä.

Se mikä tuossa Vantaan Sanomien jutussa ärsyttää, niin kuin useasti iltapäivälehtienkin uutisoinneissa on tuo perehtymättömyys kaupunkituntemukseen.
Poliisi löysi pahoinpitelijöistä ensimmäisen sammuneena Teknobulevardin jalkakäytävältä Seutulasta, ja toinen otettiin kiinni veljensä luota Helsingin Kannelmäestä.
Tuo osoite on Veromies nimisellä alueella aivan lentoaseman lähellä, Seutula niminen kylä on sitä aluetta, missä esimerkiksi Königstedt sijaitsee (yli 10 km päässä). Toki moni kutsuu lentoasemaa virheellisesti Seutulaksi, mutta ei sitä pitäisi lehteen kirjoittaa.

Lähetetty: Su Syys 28, 2008 9:00 pm
Kirjoittaja katupoika
Tuolta Vantaan Sanomien kommentointiosiosta:

"polisia pyydettiin yhteensä seitsämän kertaa joista neljä kertaa kahden naisen voimin"

Poliisi on ystävä.

Lähetetty: Su Syys 28, 2008 9:42 pm
Kirjoittaja Mike Manner
katupoika kirjoitti:Poliisi on ystävä.
Ja pikkuroistot maanvaiva.

Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 1:39 pm
Kirjoittaja siskopuoli
Tuolla vantaansanomien sivuilla on aika mielnkiintoinen keskustelu. Mm. syytetyn asianajaja on kirjoitellut sinne...

Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 7:57 pm
Kirjoittaja katupoika
Joo, totta. Tässä Hannu Kokon, eli syytetyn asianajajan taustoitus asioista:

- Asunnolla ollut ja sittemmin tappoon syyllistynyt espoolainen nuorimies oli uhkaillut kaikkia asunnossa olleita henkilöitä ennen naisen pakenemista siten, että hänen tekonsa varmuudella täyttää laittoman uhkauksen tunnusmerkistön.

- Rähinöitsijä oli asunnon haltijan kehotuksista huolimatta kieltäytynyt poistumasta asunnosta ja oli jatkanut siellä uhkaavaa käyttäytymistään. Tämä täyttää kotirauhan rikkomisen tunnusmerkistön.

- Tapahtuneesta paniikkiin joutunut asunnon haltija pakeni paikalta ja juoksi suhteellisen lähellä olleelle Tikkurilan poliisilaitokselle pyytämään apua.

- Päivystävä poliisimies tulkitsi paniikissa ja hengästyneenä olleen naisen mielenterveyden hänen tahdostaan riippumatonta hoitoa edellyttäväksi, eikä lähettänyt poliisipartiota asunnolle lopettamaan siellä silloinkin jatkunutta rikosta nimeltään kotirauhan rikkominen. Jos rähinöitsijä olisi poistettu ja asianomistajan olisi sallittu palata asunnolleen, siellä tuskin olisi seuraavana päivänä tapettu ketään.

- Poliisilta tulee voida edellyttää paniikissakin olevan rikosuhrin ymmärtämistä. Kun uhri humalaltaan on kuitenkin kyennyt omin jaloin saapumaan poliisin päivystykseen, ei juurikaan tunnu uskottavalle, etteikö hänen puheestaan olisi niin haluttaessa saanut riittävää selkoa oikean tilanneanalyysin eväiksi.

Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 8:01 pm
Kirjoittaja Mike Manner
katupoika kirjoitti:syytetyn asianajajan taustoitus asioista:
Kun uhri humalaltaan on kuitenkin kyennyt omin jaloin saapumaan poliisin päivystykseen, ei juurikaan tunnu uskottavalle, etteikö hänen puheestaan olisi niin haluttaessa saanut riittävää selkoa
:lol: Ei muuten ole niin sanottua, jos ko. hlö on harjoitellut kovasti tuota juomista.

Re: Miestappo Vantaan Tikkurilassa 11.6.2008

Lähetetty: Ti Joulu 13, 2016 12:00 am
Kirjoittaja kakkosurpo
Jopa on jäänyt torsoksi koko ihana tappoketju. Kait tämä kuitenkin näki oikeussalin kirkkaat valot?