Kiinteistökauppariidan Jyväskylässä hävinnyt nainen halvensi vastapuolta – bloggarillle kallis lasku
Lähetetty: Ke Huhti 24, 2024 11:29 pm
Jyväskyläläinen bloggari Mirkka Torikka, 45, on tuomittu törkeästä kunnianloukkauksesta ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä sakkoihin Keski-Suomen käräjäoikeudessa. Keskiviikkona antamassaan tuomiossa käräjäoikeus katsoo tuomitun syyllistyneen rikoksiin vuosina 2020–2022 julkaisemalla internetissä pitämässään blogissa sekä julkisella Instagram-tilillään halventavia kirjoituksia miehestä, jonka kanssa käymänsä kiinteistökauppariidan hän hävisi kahdessa oikeusasteessa.
Osa kirjoituksista oli tuomitun itsensä ja osa hänen sosiaalisen median seuraajiensa kirjoittamia. Oikeus toteaa ilmaisujen olleen hyvin negatiivisia, henkilöön kohdistuvia ja kohdetta selvästi halventavia, eikä julkaisujen asiayhteyden katsottu antavan aihetta arvioida asiaa toisin.
Haukkumasanojen lisäksi oikeus piti halventavana myös esitettyä vihjausta siitä, että miehen vaimo kustantaisi tämän taloremonttia.
Julkaiseminen ei millään tavoin tarpeellista
Oikeus huomioi loukkaavien ilmaisujen kohdistuneen suoraan henkilöön, eikä niiden julkaisemisen katsottu olleen millään tavoin tarpeellista kiinteistökauppaa koskevien ongelmien käsittelyn kannalta. Viestien sisällön perusteella oikeus toteaa kommentoijien mielenkiinnon kohdistuneen osittain halventavien kommenttien kirjoitteluun.
– Mitä selvemmin arvostelu irtaantuu kohteena olevasta toiminnasta ja kohdistuu tekijän henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, sitä todennäköisemmin kysymys on rangaistavasta kunnian loukkaamisesta, tuomiossa todetaan.
Tuomio tuli myös miehen yksityisyyselämän loukkaamisesta, sillä Torikan katsottiin levittäneen miehestä tietoja, jotka henkilöllä on halutessaan oikeus pitää omana tietonaan. Tällaisiin tietoihin lukeutuvat muun muassa nimi ja kuva sekä tiedot perhe-elämästä. Ratkaisussaan oikeus huomioi erityisesti sen, että tuomittu julkaisi tietoja halventavaksi katsottujen julkaisujen yhteydessä.
Torikka tuomittiin törkeästä kunnianloukkauksesta 70 päiväsakkoon, josta maksettavaksi hänen tuloillaan tuli 2 730 euroa. Aiheuttamastaan kärsimyksestä hänet velvoitettiin korvaamaan miehelle 11 000 euroa sekä oikeudenkäyntikuluista runsaat 9 500 euroa.
https://www.ksml.fi/paikalliset/6722640