Sivu 1/2
Britanniassa mies pyysi 12-vuotiaita poikia siirtymään puistonpenkiltä – murhattiin viidakkoveitsellä
Lähetetty: Ti Kesä 11, 2024 11:58 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Britanniassa kaksi 12-vuotiasta poikaa on todettu syyllisiksi 19-vuotiaan
Shawn Seesahain murhaan, uutisoi muun muassa The Guardian. Lehden mukaan poikien uskotaan olevan nuorimmat murhasta tuomitut sitten vuoden 1993, jolloin kaksi 11-vuotiasta poikaa tuomittiin kaksivuotiaan lapsen murhasta.
Seesahain murha tapahtui keskellä päivää puistossa Wolverhamptonissa viime marraskuussa. Seesahai oli tullut kaupunkiin tapaamaan ystäviään. Pojat puolestaan liikuskelivat naispuolisen ystävän seurassa pitkin katuja. Heillä oli mukanaan viidakkoveitsi, jonka toinen poika oli ostanut 40 punnalla "kaverin kaverilta".
Seesahai, joka ei tuntenut poikia, pyysi heitä siirtymään puistonpenkiltä. Tällöin toinen pojista iski häntä viidakkoveitsellä jalkoihin ja sydämeen. Toinen puolestaan löi ja potki uhriaan päähän.
Toinen pojista myönsi oikeudessa kantaneensa viidakkoveistä mukanaan, mutta syytti toista poikaa puukotuksesta. Kumpikin kiisti murhan ja syytti toista kuolettavien vammojen tuottamisesta.
Verityön jälkeen pojat pakenivat kertomuksensa mukaan paikalta ja palasivat toisen pojan isoäidin kyydillä kotiin. Kotona toinen poika puhdisti veitsen ja piilotti sen sängyn alle. Molempien vaatteista löytyi verijälkiä.
Toinen pojista oli poseerannut naamioituneena murhaan käytetyn veitsen kanssa vain tunteja ennen murhaa. Pojat kertoivat pelanneensa videopelejä verityön jälkeen ja kuulleensa Seesahain kuolemasta seuraavana päivänä.
Molemmat olivat etsineet puhelimellaan uutisia murhasta. Toinen oli tehnyt verkkohaun hakusanalla "kuinka ison rikosrekisterin kanssa voi vielä poistua maasta".
– Tämä oli kammottava ja sattumanvarainen veriteko. Sen teki kaksi 12-vuotiasta, joiden ei olisi pitänyt viettää aikaa viidakkoveitsen kanssa, valmiiksi viemään joltain hengen. Shawn kärsi vakavia vammoja jouduttuaan armottomasti syytettyjen kohteeksi. Syytettyjen, joilla oli pakkomielle väkivaltaan ja jotka vaeltelivat kaduilla, etsien uhria, sanoi syyttäjä Jonathan Roe.
Seesahain isä sanoi tuntevansa surua poikien vanhempien puolesta, ja toivovansa, että oikeus toteutui.
– Maailma on erilainen nyt, nuoret ovat vaarallisia. Jos emme kiinnitä heihin, huomiota, tällaista tapahtuu jatkossakin.

- Nuoret murhaajat.jpg (91.85 KiB) Katsottu 6057 kertaa
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/6836261
https://news.sky.com/story/shawn-seesah ... s-13150850
Re: Britanniassa mies pyysi 12-vuotiaita poikia siirtymään puistonpenkiltä – murhattiin viidakkoveitsellä
Lähetetty: Ti Kesä 11, 2024 12:22 pm
Kirjoittaja Huutaja Jaana
"kuinka ison rikosrekisterin kanssa voi vielä poistua maasta".
Absurdi kysymys. Kysymyksen pitäisi pikemminkin kuulua "kuinka ison rikosrekisterin kanssa voi vielä jatkaa oleskelua maassa".
Re: Britanniassa mies pyysi 12-vuotiaita poikia siirtymään puistonpenkiltä – murhattiin viidakkoveitsellä
Lähetetty: Ti Kesä 11, 2024 12:26 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Britanniassa rikosoikeudellinen alaikäraja on vain 8 vuotta, joten rangaistus tulee olemaan jotain muuta kuin pelkkä pään silitys.
Re: Britanniassa mies pyysi 12-vuotiaita poikia siirtymään puistonpenkiltä – murhattiin viidakkoveitsellä
Lähetetty: Ti Kesä 11, 2024 1:13 pm
Kirjoittaja jiihoon
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ti Kesä 11, 2024 12:26 pm
Britanniassa rikosoikeudellinen alaikäraja on vain 8 vuotta, joten rangaistus tulee olemaan jotain muuta kuin pelkkä pään silitys.
kyllä pitäisi suomessakin laskea edes tuohon 10 - 12vuoteen niin on maailma muuttutunu ja lapset myös
Re: Britanniassa mies pyysi 12-vuotiaita poikia siirtymään puistonpenkiltä – murhattiin viidakkoveitsellä
Lähetetty: Ti Kesä 11, 2024 2:12 pm
Kirjoittaja Minämies
Jutussa kyllä kovasti muistellaan 30 vuoden takaisia tapahtumia oikein nimillä (koska nimet on normaaleita brittinimiä), mutta tämän jutun viidakkkoveitsi tappajien nimet jää oudosti mainitsematta. Mistähän johtuu?
Re: Britanniassa mies pyysi 12-vuotiaita poikia siirtymään puistonpenkiltä – murhattiin viidakkoveitsellä
Lähetetty: Ti Kesä 11, 2024 2:22 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Kuvasta päätellen melko tummia poikia vaikuttavat olevan...

- Nuoret murhaajat.jpg (137.3 KiB) Katsottu 5562 kertaa
Re: Britanniassa mies pyysi 12-vuotiaita poikia siirtymään puistonpenkiltä – murhattiin viidakkoveitsellä
Lähetetty: Ti Kesä 11, 2024 2:45 pm
Kirjoittaja Wildchild79
Minämies kirjoitti: Ti Kesä 11, 2024 2:12 pm
Jutussa kyllä kovasti muistellaan 30 vuoden takaisia tapahtumia oikein nimillä (koska nimet on normaaleita brittinimiä), mutta tämän jutun viidakkkoveitsi tappajien nimet jää oudosti mainitsematta. Mistähän johtuu?
Jos kiinnostaa niin lapsimurhaajat Robert Thompson ja Jon Venables saivat uudet henkilöllisyydet vapautuessaan (kesällä 2001) todistajien suojelujärjestelmään kärsittyään 8 vuotta saamistaan elinkautisista tuomioista.
23. heinäkuuta 2010 "Jon Venables" tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen lapsipornon hallussapidosta ja levittämisestä
Kärsittyään tuomionsa Venablesia ei suostuttu päästämään ehdonalaiseen vapauteen, koska selvisi, että hän oli paljastanut lähipiirilleen ja täysin tuntemattomille ihmisille oikean henkilöllisyytensä. Viranomaisten mukaan Venables kärsii alkoholismista, ja on käyttänyt ekstaasia ja kokaiinia sen jälkeen, kun hänet vapautettiin vuonna 2001
Edit: Nimien puuttuminen johtuu siitä että yön timoja
Re: Britanniassa mies pyysi 12-vuotiaita poikia siirtymään puistonpenkiltä – murhattiin viidakkoveitsellä
Lähetetty: Ti Kesä 11, 2024 3:03 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Tää juttu todistaa sen mitä nuorilla on Suomessakin. Paha olla.
Britanniassa pitää viipymättä nostaa mielenterveyteen suunnattuja määrärahoja, nuorille pitää kehittää enemmän tekemistä, esim. nuorisotiloja, pelejä, kokkaushetkiä, turvallisen aikuisen läsnäolo ja ylipäätään jonkinlaiset turvalliset tilat missä voi kehittymätöntä identiteettiään rauhassa ja ystävien kanssa pohtia. Yhteiskunnan pitää ottaa koppi näistä nuorista ja huolehtia heidän hyvinvoinnistaan, koulutuksestaan ja mahdollisuuksista rangaistuksen jälkeiseen elämään, tukemalla mm. työelämään sijoittumista ja asunnon saamista.
Poikien veitsittelyssä - hätähuudossa - näkyy korona-ahdistus ja korona-ahdistuksen jälkeinen aika, huoli ilmastonmuutoksesta, tunne ympäröivän yhteiskunnan ulkopuolelle kuulumisesta ja osattomuudesta. He eivät ole päässeet nauttimaan etu-oikeutettujen elämästä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Lisäksi koulun käynti on ollut vaikeaa jatkuvan kiusaamisen kohteena olemisen vuoksi.
- Koulukiusaamisessa Suomella olisi nyt näytön paikka ja Kivakoulu-järjestelmästä olisi mahdollisuus tehdä huikea vientituote.
Toivon heille mahdollisimman pientä rangaistusta, sillä ei vankila ketään paranna. Uusimpien tutkimusten ja tilastojen valossa pikemminkin päinvastoin, ja lisäksi ihmisoikeusjärjestö Amnesty International pitää lasten vangitsemisia mahdollistamia Britannian lakeja YK:n ihmisoikeussopimusten vastaisina. Myös Britannia on allekirjoittanut tuon sopimuksen, jota se ei nyt varsinkaan vähemmistöjen kyseessä ollessa halua noudattaa.
Re: Britanniassa mies pyysi 12-vuotiaita poikia siirtymään puistonpenkiltä – murhattiin viidakkoveitsellä
Lähetetty: Ti Kesä 11, 2024 3:26 pm
Kirjoittaja jiihoon
oletko oikeasti sitä mieltä että vain terapiaa ja kuuntelemisen ammattilaisia pojille 1h/viikko ja takaisin kaduille, vai sarkasmiako piilotettuna

Re: Britanniassa mies pyysi 12-vuotiaita poikia siirtymään puistonpenkiltä – murhattiin viidakkoveitsellä
Lähetetty: Ti Kesä 11, 2024 3:33 pm
Kirjoittaja Huutaja Jaana
^ Kyllä tuo on tohtorin huumoria, vaikka näitä ei pitäisi ikinä selitellä.
Re: Britanniassa mies pyysi 12-vuotiaita poikia siirtymään puistonpenkiltä – murhattiin viidakkoveitsellä
Lähetetty: Ti Kesä 11, 2024 7:26 pm
Kirjoittaja vastarannansääski
Kappas vaan, neekereitä.
Re: Britanniassa mies pyysi 12-vuotiaita poikia siirtymään puistonpenkiltä – murhattiin viidakkoveitsellä
Lähetetty: Ti Kesä 11, 2024 7:50 pm
Kirjoittaja McCall
Tuossa vaikuttaisi olevan aika kattavasti kerrottu kuvien ja videoiden kera:
https://www.dailymail.co.uk/news/articl ... sahai.html
Re: Britanniassa mies pyysi 12-vuotiaita poikia siirtymään puistonpenkiltä – murhattiin viidakkoveitsellä
Lähetetty: Ti Kesä 11, 2024 9:55 pm
Kirjoittaja Haista Kaavittu
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ti Kesä 11, 2024 2:22 pm
Kuvasta päätellen melko tummia poikia vaikuttavat olevan...
Nuoret murhaajat.jpg
Jos en väärin ymmärtänyt niin tuossa kuvassa on uhri ja hänen kaveri.
Tekijä valkoinen roadmäni?

Re: Britanniassa mies pyysi 12-vuotiaita poikia siirtymään puistonpenkiltä – murhattiin viidakkoveitsellä
Lähetetty: Ke Kesä 12, 2024 7:32 am
Kirjoittaja 1lpo
↑
Näin minäkin tuosta videosta käsitin, uhri on tumma ja tekijä valkone. Nyt oltiin taas hieman liian innoissaan tuosta etnisestä värinästä jota ei tainnut löytyä muuta kuin uhrista, Oek:n ja lecterin housuista.
Re: Britanniassa mies pyysi 12-vuotiaita poikia siirtymään puistonpenkiltä – murhattiin viidakkoveitsellä
Lähetetty: Ke Kesä 12, 2024 11:20 pm
Kirjoittaja tauno123
Taisi käydäkin niin, että uhri oli tummempi kaveri. Aiheuttaako tämä vain puolittaisen kovettumisen vai onko oikeastaan parempi näin päin?