Sivu 1/1

Pirkko Helena Nupposen surma 1971

Lähetetty: Ti Kesä 25, 2024 1:49 am
Kirjoittaja tytöntyllero
Etsiskelin artikkeleita liittyen 1970-luvun liftarisurmiin, kun nämä alla olevat artikkelit sattuivat eteen. Tästä tapauksesta en ollut kuullut enkä löytänyt ketjua. Onko kellään tietoa tai muita lehtiartikkeleita tapaukseen liittyen?

Kuva
HS 05.10.1971

''Surmattu nainen löytyi metsästä

Joensuu (HS) Pitkälle mädäntynyt naisen ruumis löytyi sunnuntaina Kiihtelysvaarasta. Ruumis oli peitetty sammalilla ja karahkoilla 25 metrin päähän Kiihtelysvaaran Keskijärven maantiestä. Poliisin mukaan vainaja on kuollut väkivaltaisesti päähän saaduista iskuista.

Nainen on 25-vuotias. Hän oli kotoisin Joensuusta.

Metsästäjän koira vainusi varhain sunnuntaiaamuna ruumiin kätköpaikan. Paikalta on matkaa Kiihtelyksen kirkolle noin seitsemän kilometriä ja lähimpään asumukseen puoli kilometriä.

Lääninrikospoliisi suoritti maanantaina laajoja etsintöjä ruumiin löytöpaikalla. Naisella oli ollut vaatteet päällään, mutta mitään irtainta omaisuutta hänellä ei ollut eikä sitä löytynyt piilopaikan läheltäkään.

Maanantai-iltana omaiset tunnistivat löydetyn. Hän on 25-vuotias joensuulainen rouva, joka katosi kesäkuun 17. päivänä.''

Kuva
HS 06.10.1971

''Kiihtelysvaaran surmasta epäilty mies pidätetty

Joensuu (HS) Kiihtelysvaarasta löydetyn ruumiin henkilöllisyys on selvinnyt. Kesällä surmattu ja sammalilla ja risuilla peitetty nainen on joensuulainen konttoriapulainen Pirkko Helena Nupponen, 24.

Poliisi on pidättänyt Nupposen seurassa katoamisaikana olleen miehen. Pidätetty kiistää syyllisyytensä seuralaisensa surmaamiseen.

Kiihtelysvaaran keskijärvellä maantien varteen kätketty ja viime sunnuntaiaamuna löydetty nainen tunnistettiin tiistaina rouva Nupposeksi. Hän katosi kesäkuun 17. päivänä ja omaiset ilmoittivat siitä poliisille.

Katoamispäivänä rouva Nupponen oli ollut vihreässä kuplamallisessa Volkswagen-autossa klo 20 Pyhäselässä. Poliisi pyytää, että jos rouva Nupposta on tämän jälkeen jossain nähty, siitä ilmoitettaisiin.

Katoamisen aikaan rouva Nupponen oli pukeutunut vaaleanruskeaan popliinitakkiin, valkopohjaiseen tummalla ja hopealangalla kuvioituun tunikaan ja vaaleisiin pitkiin housuihin. Jalassa hänellä oli valkoiset remmikengät ja mukana isokokoinen musta käsilaukku.

Mies, jonka kanssa rouva Nupponen on katoamisiltana havaittu on poliisin huostassa. Tiettävästi poliisi teki pidätyksen jo maanantaina.''

Kuva
HS 07.10.1971

''Joensuun surmassa maastotutkimuksia

Pirkko Helena Nupposen surman tutkimukset keskittyivät kesikiviikkona ruumiinavaukseen ja maastotutkimuksiin, Ruumiinavaus tehtiin Helsingissä ja sen tulokset saadaan vasta muutaman päivän kuluttua.

Kiihtelysvaaran maastossa suoritetut e:sinnät jäivät tuloksettomiksi, Verraten runsaasti tutkimusaikaa on myös käytetty yleisövihjeiden tarkistamiseen.

Tutkimuksissa pyritään selvittämään surmatun katoamispäivän liikkumisia. Yksikään ilmoittaja ei ole nähnyt rouva Nupposta katoamispäivän 17.6. jälkeen. Pidätetty kielsi syyllisyytensä jyrkästi.''

Re: Pirkko Helena Nupposen surma 1971

Lähetetty: Ti Kesä 25, 2024 3:47 pm
Kirjoittaja L'amourha
Hieno löytö tämä tapaus, kuukausia kateissa ollut nuori nainen, löytyy surmattuna ja kätkettynä. Ei ole ollut Jojensuun likalla pahemmin uutisarvoa.

Viikko lisää koppia niin alkaa juttu luistamaan. Tunnustaja on ilmeisesti tämä kuplavolkkarimies. Koitin tuomiotakin etsiskellä, eipä vielä tärpännyt.
HS 14.10.1971 Pirkko Helena Nuppola Kiihtelysvaara Keskijärvi.jpg
HS 14.10.1971 Pirkko Helena Nuppola Kiihtelysvaara Keskijärvi.jpg (77.01 KiB) Katsottu 1828 kertaa

Re: Pirkko Helena Nupposen surma 1971

Lähetetty: Ti Kesä 25, 2024 8:15 pm
Kirjoittaja finnbar87
Vähiin on jäänyt tosiaan uutisointi tästä jutusta, niin silloin aikoinaan kuin nyttemminkin. Luin tuossa viimeksi pari viikkoa sitten Jussi-Pekka Lämsän Passipoliisina Tehtaankadulla -kirjan. Siinä hän sivuaa toisen jutun yhteydessä tätä keissiä ja siitä luinkin tästä keissistä ensimmäistä kertaa. Todella erikoista, etten ole koskaan aiemmin kuullutkaan, vaikka on sattunut ihan "naapurikylällä". Koitan etsiskellä itsekin uutisjuttuja, jos sattuisi löytymään jotakin, josta olisi jotain lisäarvoa edellä oleviin lehtileikkeisiin.

Re: Pirkko Helena Nupposen surma 1971

Lähetetty: Ti Kesä 25, 2024 8:46 pm
Kirjoittaja finnbar87
Karjalainen19111971.jpg
Karjalainen19111971.jpg (400.78 KiB) Katsottu 1728 kertaa
Tuosta vähän lisää. Ei kuitenkaan löytynyt sitten mitään tuomiota (ainakaan vielä). Tutkin lisää, jahka kerkeän. :)

Re: Pirkko Helena Nupposen surma 1971

Lähetetty: To Kesä 27, 2024 8:12 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Pentti Juhani Varis kuoli elokuussa 1977. Kun emme saamastaan tuomiostaan saati ensikertalaisuudestaan tiedä, niin epävarmaksi jäi kuoliko hän vankilassa ja vaiko pian vapautumisensa jälkeen.