Kirjoituksesi oli hyvin laadittu. Minusta se liittyy hyvinkin tähän "kerjäläisongelmaan".Lupu kirjoitti:Ulkosuomalaisena tunteeni ovat usein sekavat lukiessani tämän kaltaisia keskusteluja. Rakastan kotimaatani ja kansaani siellä ja ikävä on hirmuinen, mutta toisinaan havaitsen suomalaisissa ikävää realismin puutetta, varsinkin kun on kyse taloudellisesta hyvinvoinnista.
Kuinka kukaan voi rehellisesti väittää oman hyvän toimeentulonsa olevan yksinomaan oman ahkeran työnteon ansiota? Eikö mielessä ikinä käy, että jos sinä olisitkin syntynyt jossain muualla ja aivan toisenlaisiin olosuhteisiin, vaikkapa köyhän romaniperheen lapseksi, niin mahdollisuutesi elämässä eivät olisi olleet samat etkä varmasti olisi nykyisessä työssäsi etkä nauttisi hyvää palkkaa ja muita hyvinvoinnin hedelmiä?
Entä jos ovi toisensa jälkeen olisi sulkeutunut edessäsi pelkän syntyperäsi vuoksi? Jos sinulle ei ikinä olisi annettu edes mahdollisuutta? Jos et päässyt lapsena lainkaan kouluun tai koulu, jota kävit, oli hyvin huono eikä avannut ovea jatkokoulutukseen? Tai jos siihen jatkokoulutukseen ei yksinkertaisesti ollut varaa? Jos jouduitkin kymmenvuotiaana töihin tai kadulle kerjäämään tai varastamaan, jotta voisit viedä pienille siskoillesi vähän suuhunpantavaa illalla? Kun sydämesi itki katsoessasi sairauden runtelemaa äitiäsi likaisella patjalla huonekaluttoman huoneen nurkassa, kun et ollut pystynyt hankkimaan varoja viedä hänet lääkäriin ja ostaa lääkkeitä? Jos päivän ainoa ateriasi oli pala kuivaa leipää ja yksi tomaatti, tai jonkun toisen poisheittämän pilaantuneen ruoan tähteet, joita syödessäsi vain vaivoin pystyit pidättämään oksennusta? Kun maha kurni eikä muutakaan ollut? Eikä ollut lapsillekaan. Eikä vanhuksille. Ei kenelläkään rakkaistasi.
Mitä silloin mietit? Mitä teet? Kukaan ei halua sinua auttaa. Eivät rikkkat ainakaan. Sanovat, että omaa syytäsi. Vanhempiesi syytä, kun tekivät sinut, vaikka ei olisi ollut varaa. Miten voit sen tosiasian enää muuksi muuttaa? Voit päättää itse olla hankkimatta yhtäkään lasta, mutta miten häivytät itsesi olemassaolosta? Itsarilla? Jos se on ainoa ongelman ratkaisu, jonka rikkaat yltäkylläisyydessään sinulle tarjoavat, niin mitä seuraavaksi? Mitä teet?
Kysymykset eivät ole retorisia, vaan niihin odotetaan vastauksia, kiitos!
Kukaan Suomessa, ei kerta kaikkiaan kukaan (paitsi hyvin vanhassa väestössä kenties jotkut), ei tiedä mitä on oikea köyhyys! Osa ei näköjään pysty edes kuvittelemaan millaista se on, tai mikä vielä pahempaa, ei edes halua kuvitella. Surullista! Missä on sääli ja missä on myötäelämisen kyky? Lapsena jo opin kuinka asettautua mielessään toisen asemaan ja se kyky on aina estänyt asennoitumasta ylemmyyden tuntoisesti heikompiosaisiin tai hyväksymästä minkäänlaista epäoikeudenmukaisuutta. On mahtava kyky pystyä hetken miettimään: mitä jos minä olisinkin tuo toinen?
Tässä kirjoituksessa en ota kantaa kerjäläisongelman ratkaisuun. Toisella kertaa sitten.
Luulen, että suurimmalla osalla suomalaisista (huom! ei kaikilla!) on ajatus siitä, että jokaisen työhön kykenevän on työtä tehtävä. Kerjääminen ei ole mitään työtä. Suomeen on tullut ja tulee jatkossakin monista maista ihmisiä, jotka haluavat tehdä TÖITÄ täällä ja joutuvat opiskelemaan ensitöikseen vaikean kielen. No he onnistuvat siinä, koska ovat vastuullisia ja ahkeria ihmisiä.
Ehkä ryhmä, mikä ei edes yritä työllistyä kunniallisesti, koetaan epätoivottuna. Suomessa on jo kokemusta pitkältä ajalta eräästä ryhmästä, mikä ei ole halunnut kouluttautua ja työllistyä, mutta sosiaaliturva mielellään käytetään kyllä.
Sanoisin vielä tuohon "ylemmyyden tuntoon" sanasen. Voihan olla, että joku tuntee niinkin mutta eiköhän lähinnä "uusi ja outo" -asia pelota ihmisiä. Mitä tuo ja tuo asia on pois minulta? Miksi joku käyttää ja kuluttaa, mutta ei osallistu kustannuksiin? Yrittääkö joku hyötyä minusta ja kovasti verotetusta palkastani? Tämän kaltaisia ajatuksia. Tuskin kukaan todellista köyhyyttä voikaan kuvitella, jos sitä ei ole kokenut. Kuitenkin lähtökohtiaan ei voi muuttaa mutta tulevaisuuttaan voi. Varmasti se tuntuu vaikealta, kun on jo vastuussa monessa polvessa perheestään/suvustaan.
) kieltäydyin lukemasta sitä ja kiskaisin oven kiinni.