Ruumis täynnä reikiä, ei tarkoitus tappaa - Homotappo, Oulu 1983
Lähetetty: La Heinä 27, 2024 5:12 am
19.12.1983
Lauantaipäivän kunniaksi Kauko päätti lähteä hieman rentoutumaan. Töissä paikallisessa L Kela vaateliikkeessä (vanha Oululainen vaateliike) oli ollut kovia joulukiireitä, mutta nyt koko viikonloppu oli vapaata.
Hän sliippasi tummanruskeat lyhyet hiukset hyvään kuosiin, veti ylleen siniharmaat samettifarkut ja vaaleanvihreät maiharit, asteli toisesta asuinkerroksestaan alakertaan ja sitä myöten saapasteli Oulun yöhön. Seurallisena ja mukavana tunnettu Hiltunen (35), asusteli Tuiran "sinisissä taloissa" -kuten paikalliset taloja kutsuvat - Kalliotie 18:ssa, joten matka ei ollut verrattain pitkä.
Oulun yöhön oli polkupyörällä lähtenyt myös Haukiputaalta syntyjä oleva Ahti (26). Kokkilinjalla työvoimanministeriön työllisyyskursseilla opiskeleva Ahti oli harjoittelijana ravintola Hilkussa. Hän sai kurssipäivärahaa 56 markkaa.
Ylleen Ahti oli pistänyt vaaleanruskean toppapuseron ja mustapohjaisen villapuseron.
170 cm pitkä, olkapäille ylettyvät oljenkeltaiset hiukset omaava nuori mies viihtyi eri baareissa illan mittaan. Hän oli lokakuussa tutustunut holleilla asuvaan Eijaan, jonka kanssa seurusteli. Nyt hän humputteli kuitenkin yksin.
Alkuillasta hän oli käynyt syömässä Lentävässä lautasessa, jossa oli myös muita kurssilaisia.
Kellon ollessa yöllä kahden ja kolmen välillä, hän palaili pyörälleen Otto Karhin puistoon lähteäkseen kotiinsa Otakylään, jonne oli ihan vasta muuttunut. Keli oli pirullisen liukas ja Ahti Pettinen (entinen Ahti M.) oli kovassa tuiskeessa. Pyöräilyä ajatellen tämä ei ollut paras mahdollinen yhtälö, ja hetken luikasteltuaan hän päätti palata takaisin - jääköön pyörä aseman pihaan, tässähän tarvitsee juoda lisää, hän tuumi. Pyörän hän pisti visusti lukkoon. Sitten hän hankki pullon sorbusta samaisesta puistosta, jonka paikalliset tunnistivat paremmin nimellä "Letkun puisto". Tuohon aikaan puistoa pidettiin vaarallisena paikkana.
Puistossa oli juttukaveria, pariin tuttuunkin hän törmäsi. Siinä sivussa hän siemaili sorbuspullon antia.
Ahtin juuri ottaessa kunnon hörppyä pullosta puiston kioskin kupeilla, hänen luokseen asteli tummahiuksinen mies ja alkoi jutella niitä näitä. Mies kutsui hänet kotiinsa juomaan viskiä. Tuohon aikaan bussit kulkivat vielä, mutta Ahti hankki heille liftaamalla kyydin joltain nuorelta parilta.
Perillä uusi tuttavuus tarjoili Pettiselle neljän tähden illallisen; leipää, juustoa ja makkaraa ja viskiä. Sorbus maittoi kuitenkin viskiä paremmin ja hän vaihtoi siihen.
Asunnolla Ahtille selvisi, että tuore tuttavuus oli nimeltään Kauko.
Yöpalan jälkeen Kauko sanoi menevänsä unille ja pyysi Ahtia kanssaan nukkumaan lupaillen, että mennään aamulla kaljoille.
Kauko meni sänkyynsä ja Ahti laittoi alkovin sohvalle pitkäkseen.
21.12.1983
Elettiin keskiviikkopäivää ja joulukiireet Kaukon työpaikan vaateliikkeessä olivat yltyneet entisestään. Keskellä kiireisintä joulumyynnin aikaa työkaverit ihmettelivät, kun tunnollista, säntillistä Kaukoa ei ollut työpaikalla näkynyt pariin päivään. Tämä ei ollut Kaukon tapaista, ja niinpä he päättivät lähteä paikan päälle selvittämään, miksei miestä näkynyt töissä.
Postiluukusta kurkisti noutamaton lehti ja kukaan ei tullut avaamaan ovea.
Asuntoon päästiin talkkarin avulla. Kauko löytyi alkovin sohvalta verisen huovan alta selällään. Kuolleena. Talkkari kutsui viipymättä poliisin paikalle.
Asunnolla ei havaittu tappelun jälkiä.
Hiltusen kasvot ja kädet olivat hyytyneen veren peitossa. Rinnassa näkyi lukematon määrä puukonreikiä ja verta. Verta oli lisäksi ruumiin alla päiväpeitossa ja täkissä. Kuolonkankeus oli selkeästi havaittavissa.
Pölyjäljistä pääteltiin, että hyllyköstä oli kähvelletty esineitä ja kelanauhuri oli siirtynyt paikoiltaan.
Tutkinnan eteneminen
Patologi ynnäsi poliisien kanssa iskujen määrän. Selässä, kainalossa, rinnassa ja vasemmassa olkapäässä reikiä oli 17. Lisäksi pistoja oli poskissa, kaulassa, niskassa ja takaraivossa.
Veitsen iskuja oli kaikkiaan 56 kappaletta. Ainakin 7 pistoista oli kuolettavia.
Sinivuokot uurastivat saadakseen tekijän kiinni. Epäillyn sekä Kaukon liikkeiden selvittämiseksi he pyysivät poliisitiedotteella yleisöltä apua. Tiedotteessa oli kuvat ja tarkat tuntomerkit vaatetuksineen molemmista. Epäilty oli tässä vaiheessa Ahti P. Hänestä julkaistiin kuva vaaleahiuksinena sekä tummahiuksinena, mies kun oli juuri tummentanut hiuksensa tuoreeltaan.
Virkavalta sai hyvin apua yleisöltä molempien miesten liikkeistä. Aatonaattona uurastus tuntui tuottavan hedelmää.
Jouluaattona eräs poliisi liiteli aamulennolla Oulusta Helsinkiin. Siellä todettiin, että Hiltusen kodista löydetystä tyhjästä sorbuspullosta löydetyt sormenjäljet olivat Ahti Pettisen hyppysistä.
Ahti oli pidätetty kotoaan jo 22.12. ja häntä oli kuulusteltu epäiltynä. Maanantaina 19.12. hän oli mennyt työharjoitteluun normaalisti. Hän oli kiistänyt edes tuntevansa ketään Kauko Hiltusta. Kuulusteluissa hän oli ollut hyvin rauhallinen.
Uudessa kuulustelussa hän oli edelleen kiistänyt, että hänellä on osuutta surmaan.
Asunnostaan oli nuuskintakierroksella löydetty radiokasettisoitin. Hän oli selittänyt sen olleen asunnossa hänen sinne muuttaessa.
Poliisin mainitessa Kaukon olleen sukupuolisesti poikkeava, Ahti oli kivahtanut, että hoitakoon hintit omat asiansa, ne eivät minulle kuulu! Hän oli maininnut, että suunnilleen 70-luvun puolimaissa joku homo oli yrittänyt päästä tekemisiin hänen kanssaan. Myös, että hän ei pidä teräaseita mukanaan.
Ahti oli aiemmin valveutunut pahoinpidellen ja rötöstellen. Harrastuksiin kuului jatkuva vilppi. Luonnetta kuvasi osuvasti kovapintainen.
Vankila ei ollut vieras käsite, Pelson vankilasta hän oli tepastellut vapauteen kesällä -83.
Koppalakit tavoittivat pari anastetun tavaran kauppiasta. Heidän valikoimasta löytyi Ahtin talteen sijoittamat kasettisoitin, nauhuri ja filmiprojektori - Kauko Hiltusen omaisuutta.
Tämän jälkeen pakon edessä Ahtilla alkoi kielen kannat pikku hiljaa avautua.
Ahtin tarinointi
"Heräsin yöllä. Olin sohvassa makuulla ja housut oli kiskottu reisiin. Joku makasi puolittain päälläni." Hän jatkoi:
"Mikä tämä homma on ja missä mä oon!" ja mies vastasi: "Älähän nyt hätäile."
"Silloin tajusin hänet hintiksi."
Ahti kertoi pitäneensä vastaan, mutta mies oli jatkanut hamuilemista. Ahti oli pimeässä haronut ympärilleen, käsi oli sattunut osumaan veitseen ja sillä hän oli haronut miehen suuntaan.
Päästyään ylös ja saatuaan valot päälle silmänsä olivat ensimmäisenä nähneet miehen sepalus auki sohvalla.
"Minua inhotti ja vedin miehen ylitse huovan. Hän oli silloin elossa, verta kyllä näin jossakin lattialla ja sanoin: sä taidatkin olla hintti!"
Hän jatkoi olleensa kauhuissaan ja pelkäsi vaarallista tautia. Ei muistanut miten pääsi huoneesta, vasta ulkona muisti palautui.
Anastamansa tavarat kassissa hän oli kätkenyt puiston ryteikköön. Aamulla torkut olivat maittaneet puukonheiluttelun jälkeen rautatieasemalla. Myöhemmin hän oli noutanut saaliskassin. Tavarat hän oli pöllinyt myydäkseen ne kostoksi.
Veitsestä hän ei tiennyt sanoa, missä se oli. Tarkoitus ei ollut suinkaan ollut tappaa, vaan "päästäkseen eroon hänestä" oli tullut huidottua puukolla.
Torstain lehdestä hän oli havainnut, että Kauko on kuollut. Samana iltapäivänä hän oli jäänyt poliisin haaviin.
Ennen Lentävän lautasen ruokailua hän oli popsinut alkupalaksi kourallisen Vesparax- tabletteja - barbituraatteja. Yhdenlainen harrastus sekin.
Loppusilaus
Oulun raastuvanoikeudesta Ahtille läjähti syyte murhasta. Puolustus vetosi päävikaan, jonka takia tilattiin mielentilatutkimus.Sen valmistuttua jutun käsittelyn oli määrä jatkua joskus "ensi syksyllä."
Ahti kuului ravintola Matalan asiakkaisiin, joka oli paikallinen alamaailman suosima paikka.
Vapauduttuaan hän vaihtoi sukunimensä, ei ole tietoa mikä uusi nimi oli. Nimimerkki mielikki kertoi tavanneensa joskus surmaajan, ja tämä oli kuulemma ollut ihan harhainen, nähnyt kummituksia. Mielikin muistikuvien mukaan Ahti on vaihtanut hiippakuntaa - tarkemmin sanottuna päässyt helvettiin.
Teksti omin vapain sanoin. Kuvat Rikospoliisin mukana -lehti 5/1984.
Lähteenä käytetty Rikospoliisin mukana -lehteä no 5/1984 sekä Minfon ketjusta Jarmo Kettunen surmattiin kotiinsa - Oulu 1979 käyttäjän A522ni viestiä 4.10.2007 ja nimimerkillä mielikki 8.4.2013 laitettua viestiä