Himohamstraajat
Lähetetty: Pe Elo 02, 2024 2:09 pm
Olen viime aikoina joutunut tyhjentämään muutamien henkilöiden tontteja ja asuntoja, joihin he ovat varastoineet kaiken mahdollisen tavaran talteen mitä mistään on tullut vastaan. Ihmettelen, että näillä himohamstraajilla on selkeästi hirveä hätä säästää kaikki, ja osa tavaroista saattaa olla ihan hyödyllistäkin. Tavarat on kuitenkin varastoitu niin sekaviin röykkiöihin, että niitä ei pysty hyödyntämään järkevästi tai sitten ne on varastoitu väärin, jolloin ne ovat menneet täysin pilalle.
Esimerkiksi kaikki koneet ja laitteet on varastoitu pihalle suojaamatta mitenkään. Niitä ei saa enää kuntoon edes Suomen paras pienkonekorjaaja, vaikka kuinka haluaisi, sillä sateen, kosteuden ja jään puhkiruostuttamaa laitetta ei kannata edes yrittää korjata.
Tietyllä tavalla ymmärrän, että on hirveä hätä siitä, ettei mikään saa mennä hukkaan. Lähes aina näillä hamstraajilla on kuitenkin tapana varastoida tavarat järjettömästi, jolloin ne eivät säily käyttökelpoisina ja helposti hyödynnettävinä. On todella epäloogista, että kaikki pitää säästää, mutta tavaroiden säilymisellä kunnossa ei ole mitään väliä. Kaikki saa mädäntyä ja ruostua pilalle. Lisäksi kaikki järkevä tavara ja roskatavara on heitetty sekaisin kasoihin, joten niitä ei voi hyödyntää järkevästi. Jos haluaa tehdä jotain, jokaisen nippelin, työkalun ja nappelin etsimiseen menee päiviä tai viikkoja sieltä kun tavarat on vain roimittu ympäriinsä ja unohdettu sinne. Paikallisesta rautakaupasta tarvitsemansa tavaran ostamalla saa hommat tehtyä paljon nopeammin kuin alkamalla hyödyntämään himohamstraajan säästämiä tavaroita.
Itse kun olen tarkka tavaroistani ja pidän kaikki aina järjestyksessä nimikoiduissa lokeroissa ja kaikki koneet ja laitteet on aina suojattu sateelta ja säältä. Ei vain ymmärrä tälläistä toimintaa. En ymmärrä miksi jotkut ihmiset varastoivat tavaraa vain pilatakseen sen.