Sivu 1/1

Lahtelaismies sai vankeutta raiskattuaan naisen kotonaan 2/2022

Lähetetty: Pe Syys 06, 2024 11:02 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Lahtelaismies sai vankeutta raiskattuaan naisen kotonaan – oikeus piti kuristamista erityisen moitittavana
Lahtelaismies tuomittiin vankeuteen, kun hän oli raiskannut naisen väkivaltaisesti. Päijät-Hämeen käräjäoikeus antoi torstaina tuomion rikoksesta, joka tehtiin Lahdessa helmikuussa 2022.

Syytteen mukaan mies ehdotti luonaan kylässä olleelle naiselle seksiä mutta raiskasi tämän, kun nainen kieltäytyi ehdotuksesta. Yhdynnän aikana mies piti naista kiinni käsivarsista, repi hiuksista, kuristi kurkusta ja löi avokämmenellä kasvoihin.
Nainen kertoi oikeudessa, että hän oli aamulla miehen luona katsomassa jääkiekkopeliä, minkä jälkeen lähdettiin yhdessä baariin ja palattiin iltapäivällä miehen kotiin.
Kun nainen ei suostunut seksiehdotukseen kovan mahakivun takia, mies muuttui aggressiiviseksi. Hän riisui ja repi naiselta vaatteet ja aloitti sukupuoliyhteyden.
Nainen ei pystynyt työntämään pois miestä, joka käytti muutakin väkivaltaa. Tilanne jatkui naisen mukaan noin vartin. Mies lopetti vasta, kun nainen alkoi itkeä.

Oikeus tuomitsi lahtelaisen 53-vuotiaan Niko Kristian Peltosen raiskauksesta 2,5 vuoden vankeuteen.
Peltonen määrättiin korvaamaan uhrilleen 5 000 euroa loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä, 5 500 euroa tilapäisestä psyykkisestä haitasta ja 500 euroa kivusta ja särystä.
Lisäksi hänen on maksettava 3 000 euroa uhrinsa oikeudenkäyntikuluja.

https://www.ess.fi/paikalliset/7814697