MURHA.INFO

PPK 1979
Kuvat: Suomen Kuvalehti 18.05.1935 no 20

Prosessi
Komisario Olai Kraemer

Idyllit eivät juuri ole ikuisia. Tapahtuu jotakin mikä rikkoo rauhan ja paljastaa samalla ihmiset, jotka tuossa sopusoinnussa ovat eläneet. Heidän todellisen minuutensa paljastuminen rikkoo samalla vääristyneisyydellään sen kuvan, minkä kukin on idyllistään muovannut. —Rikkoo sen ja muuttaa kokonaisuuden yhtä vääristyneeksi kuin ihmisetkin pohjimmiltaan olivat olleet. Kävikö Lohjalla näin vuonna 1935? Muuttuiko jokin paikkakunnalla, jonka asukkaita väitettiin yhtä ystävällisiksi ja avuliaiksi kuin luontoa täydelliseksi? Ehkä tämä oli mahdollista — vai oliko sittenkään?

Rauha rikkoutuu
Palstatilallinen Karl Albin Nysten oli helmikuun 13 päivänä 1935 Lohjan Vabbyssä, Sandkulla-nimisen talonsa riihessään puhdistamassa puimakonetta poikansa Gunnarin kanssa. Kesken kaiken hän kumartui, hamusi lattialta käteensä kirveen ja suuntasi sillä iskun. Iskussa oli voimaa, mutta se ei ollut tappava. Ratkaisevalla hetkellä Gunnar Valdemar Nysten sattui liikahtamaan, lennähti kirveen hamaran hipaisusta kuitenkin lattiaan — ja jäi henkiin. Aluksi nuorukainen ei voinut käsittää tapahtunutta. Hän kääntyi noustakseen, tavoitti samalla katseella isäänsä, kun hän jo totesi tämän seisovan yläpuolellaan kirves lyöntiin kohotettuna. Gunnar Nystenin reaktio oli nopea. Hän kierähti sivuun ja syöksyi kohti ovea. Poika tunsi kirveen terän tavoittavan olkavartensa, mutta samassa hän jo oli ulkona rientämässä verissään kohti naapuritaloa. Olkapään yli heitetty vilkaisu kertoi, että Karl Albin Nysten ei seurannut poikaansa. Tämän silmiin jäi kuva riihen ovelle jähmettyneestä kumarasta hahmosta, — miehestä, jota hän oli rakastanut isänään koko elämänsä ajan. Tapahtumat kehittyivät edelleen. Kun naapuri talon emäntä vielä järkyttyneenä sitoi sisään syöksyneen nuorukaisen vammoja, astui tupaan Waldemar Mattsson, hämmentynyt kulkukauppias. Tulokas kertoi tavoittaneensa naapuritalon asukkaita, vilkaisseensa riiheen ja löytäneensä sieltä hirttäytyneen miehen. Kiertelevä kaupustelija puhui totta. Karl Albin Nysten oli todella päättänyt päivänsä. Hänet nostettiin varoen alas, joku kipaisi valjastamaan hevosta, toiset yrittivät tekohengityksellä virvoitella onnetonta, mutta kaikki turhaan. Karl Nysten ei ollut onnistunut surmaamaan poikaansa, mutta kylläkin itsensä.
Epäluuloja ja pidätys
Jo muutaman päivän kuluttua putkahti Vabbyn draama uutisena sanomalehtien palstoille. Asiassa oli toimitettu tavanomainen poliisitutkimus, esitutkinnasta vastannut apulaisnimismies antoi lausuntoja ja Gunnar Nysten kertoi tapahtuneesta. Hän ei ollut huomannut isässään mitään mielen häiriöön viittaavaa, heidän välillään ei ollut riitaa, eikä nuorukainen muistanut tuosta kohtalokkaasta päivästä muuta, kuin karmean irvistyksen iskuun valmistautuvan miehen kasvoilla ja myöhemmin tämän uupuneen hahmon riihen oviaukossa. Gunnar Nystenin kertomusta toistettiin todella sanomalehdessä, jos toisessakin: isän avioiduttua uudelleen oli perhe-elämä muuttunut ontuvaksi, äitipuolen kanssa oli tämän tästä toraa. Mistään murha-aikeista poika ei kuitenkaan ollut tietoinen, ei liioin kukaan poliisin tähän mennessä puhuttelemista henkilöistä. Juorunomaisen viitteellisinä uutisina kerrottiin säälimättä Karl Albin Nystenin ensimmäisen vaimon kuolemasta, hänen uudesta avioliitostaan ja hänen viiden lapsensa kohtaloista; vain kaksi oli elossa, Gunnar ja jo kotoa muuttanut tytär, Gerda Majlen Nysten. Tyttäristä toinen Greta, oli kuollut keuhkotautiin vuonna 1928. Vanhin poika Allan Amandus Nysten taas oli menettänyt henkensä vuonna 1932 hänen ajamansa pahnakuorman kaatuessa. Tapaturman johdosta suoritetussa poliisitutkimuksessa ei kuitenkaan ollut ilmennyt mitään rikokseen viittaavaa. Ei kestänyt kauankaan ennen kuin kaikki tiesivät viimeksi mainitun olleen vakuutetun 50.000 markasta ja kuorman kaatuessa päänsä murskanneen Albinin 80.000 markasta. Väitettiin myös, että isänsä käsistä vasta pelastuneella Gunnarilla oli melkoinen henkivakuutus hänelläkin. Näiden pihapuheiden johdosta nimismies antoi sitten lehdistölle lausunnon, missä hän totesi, etteivät korkeina pidetyt vakuutussummat viitanneet rikoksiin. Lohjan seudulla rönsyilleet juorut ja puheet haittasivat tutkijoiden työskentelyä, mutta myös hyödynsivät, sillä nyt ryhdyttiin tarkastelemaan Karl Albin Nystenin lesken edesottamuksia ja perheen lukuisia vakuutuksia. Tätä seurasi sitten Eva Nystenin pidättäminen — ja vangitseminen. Niin paljon kuin asiasta juoruttiinkin, ei kukaan tiennyt varmuudella, että naista vastaan olisi todettu mitään raskauttavaa. Päinvastoin; Eva Nysten oli todistettavasti ollut toisella paikkakunnalla, kun hänen miehensä oli syöksynyt poikansa kimppuun. Jopa poliisi oli vaitelias tutkimustensa tuloksista. Pidättäminen ja vangitseminen kyllä vahvistettiin, mutta tutkimuksia luonnehdittiin lausunnoissa "laajoiksi ja suuritöisiksi koska nainen tekeytyy viattomaksi ja syyttelee miesvainajaansa kaikesta."

Toinenkin syyllinen
Maaliskuun 9 päivänä 1935 Vabbyn tapaus muuttui väkevästä juorusta suureksi sensaatioksi — jutun oikeuskäsittely alkoi Lohjan ynnä muiden pitäjien käräjäkunnan kihlakunnanoikeuden istunnossa kauppalan suojeluskunnantalolla. Jännittäväksi asian teki osittain se, että Eva Aliina Nysten oli vangittu, mutta myös jutun käsittelyyn kytkettyjen lakimiesten nimekkyys oli omiaan leimaamaan sen jossakin määrin salaperäiseksi. — Oikeuden puheenjohtajana istui ns. punakomentaja Antikaisen jutussa vasta julkisuutta saanut hovioikeudenneuvos Ejnar Wikberg. Syyttäjänä toiminut valtionsyyttäjä A. Planting oli varsin tunnettu ja ansioitunut juristi hänkin. Asian jo etukäteen saaman huomion johdosta käräjäpaikalle oli komennettu naapuripiireistä sekä suojeluskuntalaisia että poliisihenkilöstöä. Varsinainen käsittely pääsi alkamaan vasta illansuussa, joten ensimmäisen oikeudenkäynti päivän anti jäi suhteellisen vähäiseksi. Kuitenkin osoittautui, että Eva Aliina Nysten oli jo pidätettynä ollessaan tehnyt osittaisen tunnustuksen. Hän oli yhdessä miesvainajansa kanssa ottanut poikapuolilleen Albinille ja Gunnarille huomattavat henkivakuutukset. Tämä tehtiin poikien tietämättä, tarkoituksena tilaisuuden tullen vakuutuskorvauksilla parantaa tilan taloudellista asemaa. Pääsyyllisenä rikoksiin Eva Nysten piti miestään, itse hän oli vain tietoinen tämän suunnitelmista. Poliisikuulusteluissa nainen oli jo ehtinyt nimetä uuden rikoskumppaninkin — ainakin yhteen murhaan. Vuonna 1932 Lohjan naapuristossa Virkkalassa majaili nimittäin värikäs rikollishahmo, Evert Villiam Råberg. Vuonna 1913 tämä oli tuomittu ryöstömurhasta kymmeneksi vuodeksi kuritushuoneeseen, rangaistuksia hänellä oli sekä väkivalta- että omaisuusrikoksista. — Sen jälkeen, kun hän oli tullut täysi-ikäiseksi, oli Råberg viettänyt kaltereitten takana seitsemän toista vuotta, — vapaana hän oli ollut vain neljä ajastaikaa. Kuten poliisikuulusteluissakin kertoi nainen nyt, miten hän vuonna 1932 ajautui miehensä kanssa taloudellisiin vaikeuksiin. Hän kertoi miten Evert Råberg juolahti heidän mieleensä, miten he kutsuivat tämän kotiinsa, missä Råberg lupasi surmata Albin Nystenin 6.000 markalla. — Toukokuun 30 päivänä nuorukainen kuolikin ollessaan pehkukuormineen kotimatkalla. Vakuutusyhtiö maksoi korvauksen ja Råberg sai pyytämänsä palkkion. Evert Råberg oli saatettu Lohjalle Turun Keskusvankilasta, missä hän oli jo parin vuoden ajan kärsinyt kuritushuonerangaistusta autovarkaudesta ja spriin salakuljetuksesta. Tutkijat olivat käyneet kuulustelemassa häntä jo vankilassa, mutta miekkonen oli siellä — kuten nytkin, täysin kiistänyt syyllisyytensä. Eva Nystenin puheet hän leimasi henkisesti sairaan naisen höpsötyksiksi.

Uusi suunnitelma
Pian Allan Nystenin kuoleman jälkeen korotettiin Gunnarin henkivakuutusta. Karl Albin pelkäsi, etteivät vanhemman pojan kuolemasta saadut verirahat riittäisi kauankaan — niin kuin eivät riittäneetkään. Kolme vuotta myöhemmin olivat rahat loppuun kulutetut. Eva Aliina Nysten kertoi, miten hänen miehensä muuttui sulkeutuneeksi, kunnes hän lopulta kertoi vaimolleen, että heillä oli edessään uuden onnettomuuden järjestäminen. Hän houkuttelisi nyt itse poikansa latoon, löisi tätä kirveellä päähän ja syöksisi uhrinsa parvelta neljän metrin syvyyteen, ajokalujen joukkoon, niin että tapaus vaikuttaisi onnettomuudelta. ”Hyväksyittekö miehenne suunnitelman?” ”En herra tuomari, en minä hyväksynyt. Vaan olihan minun siihen pakko mukautua — vaikka en minä silloin kotona olisi voinut olla, kun se tehtäisi.” ”No rouva Nysten. Sanokaapa millä mielellä te sitten lähditte kotoa. Eikö teidän mieltänne vaivannut poikapuolenne kohtalo?” ”Millä sitä nyt mielellä herra tuomari. Eihän minun pitänyt olla poissa kuin se päivä. Kun minä tulisin kotiin, olisi kaikki jo ohi. Siellä pehkuladossa olisi tapahtunut onnettomuus, poliisit menneet eikä Karl Albinilla olisi niitä huolia enää.” ”Te ette siis voinut olla kotona rouva Nysten. Mihin te menitte?” ”Sisareni luo Inkooseen.” ”Onko Alma Sjölund teidän sisarenne?” ”On se. Hänen luokseen minä meninkin.” ”Aivan niin rouva Nysten. Alma Sjölundin asunnosta on takavarikoitu tämä teidän niin ollen ne kirjoitettu valtakirja. Oletteko nähnyt tätä?” ”0len minä herra tuomari. Sehän unohtui minulta sinne.” ”Voisitteko selittää minulle mikä valtakirja tämä on.” ”No herra tuomari, sehän on se millä minä voisin nostaa Gunnarin vakuutusrahat, jos jokin asia menisi pieleen.” ”Keneltä rouva Nysten on valtakirjan saanut?” ”En minä sitä keneltäkään herra tuomari. Kyllä se on tullut itse kirjoitettua.” ”Myönnätte siis, että tämä on väärennös rouva Nysten?” ” En ikinä herra tuomari. Sellaista en minä menisi tekemään. Tuossa on toki kaikki niin kuin pitääkin. Kalle kirjoitti siihen itse nimensä ja kaikki. Minähän kirjoitin vain tuon tekstin ja merkkasin Virtasten nimet todistajiksi. — Sellaisiahan sitä tarvitaan, todistajia.”

Mustamaalausta
Vastoin odotuksia, ei oikeuskäsittelylle aiheutettu kertaakaan ulkopuolisia vaikeuksia — mutta siitäkin huolimatta Eva Aliina Nysten oli etukäteen tuomittu. Kuvaavia ovat otsikot: "Lohjan murhajutussa mitä järkyttävimpiä yksityiskohtia." "Kun poika oli murhattu, pidettiin talossa juomingit." "Petomainen äitipuoli toimi johtajana rikossarjaa suunniteltaessa." Oikeudenkäyntiä selostettiin, naapureita haastateltiin ja asiasta puhuttiin. Kirjoitukset olivat todella leimaavia. Tuomioistuin ei vielä ollut julkistanut kantaansa asiassa, mutta kirjoitukset vihjailivat, että Karl ja Eva Nysten olivat heti avioiduttuaan ryhtyneet suunnittelemaan lasten surmaamista. — Myös Eva Aliinalla oli kaksi aikaisemmista suhteista syntynyttä tytärtä, mutta nämä olivat jo omilla tahoillaan naimisissa kumpikin. Lukijoiden tarkasteltavaksi levitettiin myös vuonna 1930 tuberkuloosiin menehtyneen Allan Nystenin kohtalo. Jo ennen kuin kukaan oli tuomioistuimen edessä tällaisesta puhunut, huhut tiin Karl ja Eva Nystenin pitäneen sairasta nuorukaista alkeellisessa ja vetoisassa saunakamarissa, kunnes tämä menehtyi hoidon puutteeseen. Tämän jälkeen vanhemmat olivat kuulemma rientäneet nostamaan vakuutusyhtiöiltä suuria korvauksia. Eva Aliina Nysten leimattiin nyt täysin avoimesti pahaksi hengeksi, todelliseksi syöjättä- reksi kaikkien äitipuolien joukossa. Naiseksi, joka laskelmoivalla lipevyydellä oli onnistunut kääntämään heikkoluonteisen miehensä tämän omia lapsia vastaan. Tilan rahavarojenkin tiedettiin olleen emännän valvonnassa, mutta siitä eivät häntä kaikki soimanneet. Haastatelluista naapureista useimmat olivat valmiit todistamaan Eva Nystenin hoitaneen perheen talouden hyvin. — Jopa niin hyvin, että koko tila huokui vaurautta ja hyvinvointia, vaikka emäntä alituiseen valittikin rahapulaansa ja puhui puutteesta ja veloistaan. Evert William Råbergin suhteen oltiin sen sijaan varautuneempia. Miehen todettiin tosin olevan konnan — ja miksi ei olisi todettu, tunnettiinhan hänen menneisyytensä paremmin kuin hyvin. Råbergia vastaan esitetty todistusaineisto myönnettiin suhteellisen vähäiseksi ja kirjoituksista sai joskus sen käsityksen, että Råbergia olisi pidetty uhrina häntäkin. Yleinen mielipide oli muokkaantunut Eva Nystenin vastaiseksi. Evert Råbergia pidettiin naisen välikappaleena — tai valheitten uhrina. hänhän oli kuollut. Karl Albin Nystenia ei kukaan enää syytellyt.

Oikeuskäsittely jatkuu
Aina kun asian käsittelypäivä vaikeni, oli suojeluskuntatalon pihamaalle jo aamusta kokoontunut satoja uteliaita. Kaikki halusivat vielä kerran nähdä naisen, joka oli suunnitellut lapsipuoliensa murhat, ja miehen — ehkä hänen rakastajansa — joka oli toiminut hänen avustajanaan. Minkäänlaista rauhattomuutta Lohjanharjun kupeella ei esiintynyt, vain silloin kun Eva Aliina Nysten ja Evert William Råberg saapuivat vartioiden saattamina, syntyi yleisön joukossa pientä liikehdintää. Uteliaitten ja vihamielisten katseitten seuraamina vangitut suorittivat aina kujanjuoksunsa. Nainen hallitsi itsensä alun pitäen yllättävän hyvin. Hän oli rauhallinen ja välinpitämätön, tuntui jopa siltä kuin hän olisi ajatuksissaan ollut jossakin muualla. Evert William Råberg, mies, jolla olisi luullut olevan rutiinia moisista tilanteista, ei sitä vastoin kantanut osaansa yhtä tunteettomana kuin nainen. — Ehkä tähän vaikutti osaltaan sekin, että hänet saatettiin käräjäpaikalle vanginvaatteissa, käsi- ja jalkarautoihin kytkettynä kuin Rannanjärvi ikään. Apean harmaissa sarkavaatteissa, pälyilevä katse maahan luotuna Evert Råberg pujahti vangin- vartioiden seuraamana yleisömuurin halki käräjä- taloon. Tuona päivänä ei juuri kosketeltu isänsä käsistä pelastuneen Gunnar Nystenin tapausta. Keuhko tautiin kuolleen Allanin ja pahnakuormalta pudonneen Albinin viimeiset hetket tuntuivat nyt olevan etualalla. Valtionsyyttäjä Planting kuulus teli vuoron perään Eva Nystenia ja Evert Råbergia, tempaisi välillä kuultavaksi todistajan, jos toisenkin, rakensi lausumista ja kertomuksista verkkoa mihin uskoi syytettyjen ennen pitkää tarttuvan. Myös tämän pitkäksi venyneen vaiheen aikana Eva Nysten ei antanut juuri minkään sävähdyttää itseään. Råbergilla ei sitä vastoin ollut kovinkaan helppoa. Valtionsyyttäjä Plantingin häntä luotaavat kysymykset ahdistivat miestä ja yleisön joukosta heitetyt kommat sekä hovioikeudenneuvos Wikbergin napakat nuijankopautukset hermostuttivat hänet lopullisesti. Polvitaipeet nykivät, mies menetti äänensä ja sammaltaessaan hän sekaantui sanoissaan jatkuvasti. — Råberg oli todella järkyttynyt, jopa siinä määrin että viileässäkin huoneessa hänen otsalleen kohosi hikikarpaloita, mitkä sitten valuivat noroina poskia pitkin leualle ja putoilivat siitä vanginpuvun harmaalle saralle Yhtä kaikki, Eva Nysten ja Evert Råberg osasivat pitää syyttäjän edessä pintansa. Nainen kertoi tyynenä, miten hän oli käyttänyt poikapuoliensa kuolemantapausten jälkeen saamansa vakuutuskorvaukset osittain erään tontin ostamiseen, osan hän oli taas lainannut muutamalle tuntemalleen vakuutusasiamiehelle. — Evert Råberg hikoili ja sammalsi, mutta kiisti syyllistyneensä yhteenkään rikolliseen tekoon Nystenien sen enempää kuin kenenkään muunkaan kanssa. — Hän ei siis ollut muuttanut kantaansa, vaikka ei nyt oikeussalissa pystynytkään itseään täysin hallitsemaan. "Herra puheenjohtaja, pyydän saada kutsua todistajaksi päiväläinen Rikhard Johannes Hjelmin.” Aloitus oli syyttäjän. Huoneeseen ohjattiin nyt keski-ikäinen juureva mies, joka hovioikeudenneuvos Wikbergin viittauksesta astui vihreäverkaisen ääreen. Hieman empien hän pani kaksi sormeaan pöydällä avoimena olevalle Raamatulle ja aloitti osuutensa oikeudenpalvelijan saneleman perinteellisen kaavan mukaan: ”Minä Rikhard Johan Hjelm lupaan ja vannon kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan kautta, että minä todistan ja kerron kaiken totuuden tässä asiassa, siitä mitään salaamatta tai siihen mitään lisäämättä taikka sitä muuttamatta.” Hjelm nautti silminnähtävästi siitä mielenkiinnosta, mitä hänelle nyt osoitettiin. Aluksi hän oli harvapuheinen — ehkä kunnioituksesta juhlalliseksi kokemaansa tilaisuutta kohtaan. Vähitellen jännitys laukesi ja ennen kuin oli päästy miehen todistuksen puoliväliinkään, oli tuomioistuimella edessään vilkkaasti elehtivä todistaja. Rikhard Hjelmin todistuksen avulla syyttäjä halusi osoittaa Eva Aliina Nystenin hallitsevan roolin tilalla sekä sen, että nainen oli yhdessä miesvainajansa kanssa suunnitellut lapsipuoliensa murhaamista. ” Kyllä herra tuomari minä nämä asiat tunnen, tuleehan sitä tietämään kaikenlaista, kun vuositolkulla samaa taloa palvelee. — Mutta ei se talo mikään tyhjä ole, vaikka emäntä niin sanookin, ei ole alkuunkaan. Puhdasta rahaakin minä näin emännällä, vaikka kuinka paljon. Tiedä häntä missä sitä säilytti, jostain aina kaivoi ison tukon, kun palkat maksoi. — Mistäpä minä paljonko sitä kerralla oli, mutta aina kun maksoi, niin rutosti näin.” Siitä Hjelmin tarina sitten alkoi rönsyillä. Työpaikkansa suhteen hänellä ei ollut valittamista, ei sitten minkäänlaista. Jos Nystenit jossakin olivat pihistäneet, eivät he ainakaan palkollisten kustannuksella sitä olleet tehneet. ”Parempaa ruokaa me saimme kuin mitä isäntäväki söi.” ” Kyllä minä isäntäväen kanssa hyvin toimeen tulin” selitti Hjelm edelleen. ”Gerdaa, sitä tytärtä, minä en koskaan tullut tuntemaan, se kun oli jo muuttanut sinne Pohjanmaalle ennen kuin minä taloon tulin. — Ja tuo emäntä sitten, kova se oli työtä tekemään, mutta oli komentamaankin. — Ei silti, kyllä sen kanssa kelpasi välillä jutustaa, ja mikäs ettei olisi kelvannut — verevä ja komea ihminenhän se oli.” Rikhard Hjelmin mainitsema Gerda Nysten, joka oli paennut kodin tulehtunutta ilmapiiriä Kokkolan lähettyville, istui nyt hiljaisena salissa missä puitiin hänen perheensä murhenäytelmää. Myös tyttären henkilöä oli poliisikuulusteluissa sivuttu, sillä valtionsyyttäjä Planting kääntyi vielä Hjelmin puoleen. ” Kuulitteko milloinkaan, että Karl tai Eva Nysten olisivat puhuneet tyttärestään?” ”No jaa herra tuomari” aloitti Hjelm. ”Mikäpä minä olen muitten puheita kuuntelemaan. — Vaikka kyllä isäntä kerran pienessä pöhnässä sanoi, että saatana, jos olisin raivopäinen niin menisin Kaarlelaan ja tappaisin sen likan. Tiedä sitten mitä se sillä tarkoitti.”

Kätketyt vakuutuskirjat
Jos Hjelmin kertomus oli aiheuttanut kohahduksen yleisön joukossa, eivät yllätykset vielä tähän loppuneet. Hovioikeudenneuvos Wikbergin nuijaniskut rauhoittivat supinan salissa ja todistajalle kohdistettiin uusi kysymys: ” Kuulitteko milloinkaan joko Karl tai Eva Nystenin puhuvan lasten vakuuttamisesta?” ”Juu herra tuomari, kyllä minä kerran mutta ei ne keskenään. Isäntä oli silloin kylällä ja minä menin tupaan kahville. Kun minä sitä join, niin emäntä näytti kahta paperia ja sanoi, että ne olivat vakuutuspapereita. Sanoi sitten vielä, että nehän olivat poikien vakuutuksia ja että niillä saa joskus rahaa.” ”Tuliko Hjelm tietämään kuinka suuresta summasta oli kysymys ja kuka saisi rahat?” ”No jaa, tiedä häntä herra tuomari. Suuresta se vissiin oli, tuhansista markoista. — Ja itselleen se emäntä kai rahoja tarkoitti. Meinaan vaan, että se sanoi, ettei tarvitse odottaa kuin pari vuotta ja rahat olisivat hänen, emännän.” ”Todistaja Hjelm” jatkoi nyt syyttäjä. ”Millaisia ajatuksia nämä syytetyn, siis Eva Nystenin puheet teissä herättivät?” ”Tiedä häntä herra tuomari, mahtoivatko nuo herättää minkäänlaisia. — Vaikka silti, kyllä minä sitten myöhemmin rupesin epäilemään kaikenlaista. Minä sitä sitten sanoinkin sille Albinille, että se on arvokas mies, kun on niin suuret vakuutukset otettu. — Ei se edes tiennyt, että sillä sellaisia oli, vakuutuksia nimittäin. ’ ’ ”Onko todistajalla vielä myöhemmin Albin Nystenin kanssa puhetta vakuutusasiasta?” ”No jaa herra tuomari, tiedä häntä. Ei oikeastaan. — Vaikka kyllä se nuori-isäntä sitten myöhemmin kertoi löytäneensä ne paperit pyykki- korista. Ne kun olivat siellä jemmassa, se sanoi. Oli kuulemma hakenut niitä rutosti.” ”Tietääkö todistaja Hjelm, että Albin Nysten olisi keskustellut vanhempiensa kanssa vakuutusasiasta?” ”Mistäpä minä herra tuomari, mitäs hän minulle sellaisesta kertomaan. — Mutta sen Albin -isäntä kyllä sanoi, että oli alkanut kovasti pelätä, kun se ne paperit löysi. — Pelätä pahinta meinaan.” ” Sanoitte hänen alkaneen pelätä pahinta” jatkoi valtionsyyttäjä Planting. ” Selvisikö todistajalle mitä ”pahinta” Albin Nysten pelkäsi?” Vaikutti siltä kuin tämä kysymys olisi saattanut Rikhard Hjelmin ymmälleen. Hän aikoi jo sanoa jotakin, nielaisi sanottavansa ja haroi leukaansa. Siitä hän lienee saanut sitten uskallusta koska jatkoi: ”No jaa herra tuomari, ei se minulle mitään selittänyt, ja miksi olisi meikäläiselle.” Hjelm pysähtyi hetkeksi puntaroimaan ja jatkoi: ”Ei silti, eipä olisi ehtinytkään, kun jo kaatui sen kuorman kanssa. Kaatui ja kuoli.”

Uusia todistajia
Rikhard Johan Hjelmin poistuttua marssitettiin todistajaksi Göran Ekblad, Nystenin entisiä päiväläisiä hänkin. Myös hänen avullaan valtion syyttäjä Planting pyrki valaisemaan Karl ja Eva Nystenin taloudellista asemaa, mutta myös Albin Nystenin kuolinolosuhteita. Juuri Ekblad sattui olemaan se, joka oli ensimmäisenä osunut onnettomuuspaikalle. Samoin kuin Rikhard Hjelm, oli Göran Ekbladkin sitä mieltä, että Eva Aliina Nysten oli ollut johtava hahmo talossa — verevä matriarkka, joka piti kaikkia lankoja tiukasti käsissään. Myös Göran Ekblad piti tilaa varakkaana ja myös hän oli todennut, että Eva Nysten oli vuosikausia huolehtinut kaikista raha-asioista. Rahojen käyttöäkin hän oli joutunut seuraamaan; töistään hän oli aina saanut palkkansa emännän kätköistä, ja kerran kun Nystenit olivat ostaneet naapuristostaan palstan, oli mies nähnyt, miten Eva Nysten oli kaivanut povestaan koko kauppasumman, 4.000 markkaa. "Todistaja Ekblad" osoitti valtionsyyttäjä sanansa pienelle ja länkisääriselle miehelle. "Olitteko toukokuun 30 päivänä 1932 Santalan tilustiellä, kun Albin Nysten kuoli siellä joko tapaturmaisesti tai väkivaltaisesti?" Ekblad, joka seisoi istuntopöydän ääressä lakkireuhkaansa pyöritellen, nyökkäsi vakavana. "Olinhan minä. Vaikka sen puoleen, oli se Alpi jo kuollut, kun minä paikalle tulin. Minä olin juuri ollut sen Högströmin kanssa rannassa, mutta kun se ei aikanaan ruvennut sieltä lähtemään, lähdin minä yksin kylälle päin. No, sillä aikaa se sitten oli tapahtunut." "Mikä oli tapahtunut?" kehitteli syyttäjä. "Mitä te totesitte tapahtuneen?" "No kas, kun minä pääsin sille Santalan tielle, minä näin jo kaukaa jotakin mustaa siellä mutkassa. Lähemmäksi kun ennätin, niin jo huomasin, että tien ohessa oli hevonen ja se musta oli kärryt ojassa. Aisakin oli katkennut." "Eikä paikalla ollut ihmisiä?" "Ei herra tuomari, mistäs niitä siihen. — Tai olihan se Nystenin Alpi siellä ojassa, mutta sehän oli jo silloin kuollut. Pää sillä oli tohjona. Minä sitten hälyttämään sinne muitakin ja poliisit tuli nekin. — Alpi siitä vietiin Lohjalle ruumishuoneeseen." "Näkikö todistaja Ekblad Evert Råbergia tapahtumapaikan läheisyydessä? Tunnetteko hänet?" Ekblad kääntyi katsomaan syytettyjen penkillä istuvaa Råbergia. Katsoi pitkään ja nyökkäsi. "Kukas nyt ei Råbergia tuntisi herra tuomari. Olen minä sen Nysteneillakin kerran tavannut, mutta en minä sitä silloin kun se Alpi kuoli." "Tehän hälytitte paikalle myös Karl Albin Nystenin. Mitenkä hän suhtautui poikansa kuolemaan?" "En minä siitä tiedä herra tuomari, suhtautuiko raskaasti vai ei. — Vaikka kyllä se minusta kummalliselta suremiselta tuntui, kun isä lähti heti kylältä pirtua hakemaan, kun poika kuoli. Ihan niin kuin olisi peijaisia ruvettu pitämään." "Eiköhän tuo ollut liian voimakkaasti sanottu" puuttui hovioikeudenneuvos Wikberg asiaan. "Kyllä se herra tuomari, mutta niin minä siitä silloin ajattelin. — Ja kun se isäntä sen pirtun oli hakenut, niin pyysi se minuakin mukaansa. Vaan en minä mennyt, kun se niistä harjakaisista puhui. — Eipä silti, enpä minä olisi sinne ennättänytkään." "Onko todistajalla sitten tiedossaan, että hänen mainitsemiaan harjakaisia, tai peijaisia olisi todella vietetty?" "Herra tuomari, enhän minä tiedä. — Vaan kyllä ne sellaisia kylällä puhuivat. Sanoivat että illalla Nysteneilla olivat kaikki räkäkännissä, emäntäkin tajuttomana." Göran Ekbladin jälkeen kutsuttiin todistajaksi vielä muonamiehen vaimo Helga Gustaf s. Albin Nystenin kuolemasta muori ei tiennyt mitään, mutta hän muisti hyvin sen päivän, jolloin nuorukaisen kohtalo oli täyttynyt. Tuolloin hän oli myös nähnyt Evert Råbergin pyöräilevän tilustiellä, aivan Nystenien talon läheisyydessä. "Kyllä herra tuomari, toki minä sen muistan" aloitti tummiin pukeutunut vaimo ja niiata niksautti. "Minä kun näin että joku ajoi sellaisella vanhalla polkupyörällä, ja kun kohdalle tuli niin tunsinhan minä sen. Kyllähän minä toki Råbergin tunnen." "Mistä todistaja tietää, että hän näki syytetyn juuri toukokuun 30 päivänä vuonna 1932?" "Enhän minä sitä tiedäkään herra tuomari" selitti nainen. "Mutta sen minä vissiin tiedän, että se oli juuri se päivä, kun Albin kuoli. Minulle kun se kerrottiin, niin heti minä ajattelin, että mahtoiko sillä Råbergillä olla siinäkin jotakin tekemistä. Se kun oli niin häijy mieskin. — Niin, ja kirveskin sillä oli mukana, kun se sillä pyörällään ajoi."

Allanin kuolema
Jos Helga Gustafs oli todistajalausunnossaan kosketellut vanhoja, kolmen vuoden takaisia asioita, kosketteli seuraava todistaja, kirvesmiehen vaimo Mary Ek niitäkin vanhempia. Hän siirtyi ajassa seitsemän vuotta taaksepäin — vuoteen 1928, jolloin Allan Nysten menehtyi tautiinsa. Valtionsyyttäjä Planting selaili papereitaan ja kohotti sitten katseensa muoriin, joka oli sillä välin vannonut todistajanvalansa. "Todistaja Ek, te olette poliisitutkinnan yhteydessä kertonut miten Allan Nystenia syyskesällä 1928, hieman ennen kuolemaansa, siirrettiin saunarakennukseen. Kertoisitteko nyt, miten se oikeastaan tapahtui." "Ei se kyllä mitään siirtämistä ollut herra tuomari, semmoista raahaamista se oli. Sydämeen se oikein otti, kun ne sitä retuuttivat — sairasta ihmistä." "No, ketkä häntä sitten — retuuttivat?" "Johan minä herra tuomari olen kertonut. Sen isä ja tuo äitipuoli — ja olihan siinä se kolmaskin mukana." "Kuka se kolmas oli? Tunsiko todistaja Ek hänet?”
"Enhän minä herra tuomari, en minä sitä tuntenut. — Mutta se oli se henkivakuutusmies, se Luukko. Ainahan se Nysteneilla huseerasi." "Niin todistaja Ek, te kerroitte, että Allan Nystenia — raahattiin saunaan. Oliko hän sairas, oliko hän tajuton?" "Herraparatkoon herra tuomari, sairashan se toki oli. — Mutta ei silti, ei Allan tajuton ollut, vastaankin pisti sen kun kuoleva ihminen nyt jaksaa. Sen takia niitä piti kolme kuljettamassakin hänet?" olla kun se koko ajan vastaan räpiköi. — Ja huusi, herra Jumala, kun teki pahaa, kun se niin huusi." "Todistaja Ek, sanoitte että Allan Nysten huusi jotakin saunaan vietäessä. Kertoisitteko meille mitä hän huusi." Kerronhan minä herra tuomari. Sellaista se poika, että päästäkää minut irti, ja että menkää helvettiin. — Niin ja huusihan se sellaistakin, että te tahdotte vain hyötyä minun vakuutuksestani, kun minä kuolen." "Todistaja Ek, muistatteko mitä tämän jälkeen tapahtui?" "Mitäpä siinä sen enempää tapahtumista. Allan kun raahattiin sinne saunaan, niin sinne se jätettiin kuolemaan. Ei sitä varmaan kukaan hoitanut. Kovat rahat ne Nystenit sen pojan kuolemasta sitten saivat.”

Råberg kiistää
Mary Ekin lopetettua annettiin Evert Råbergille vihdoin puheenvuoro. Tämän kertomukseen hänellä ei ollut mitään huomauttamista, ja miksi olisi ollutkaan. Helga Gustafsin todistus sen sijaan oli järkyttänyt miekkosta pahan kerran. Jo naisen puhuessa Råberg oli yrittänyt keskeyttääkin tätä, mutta aina hänet oli vaiennettu. — Mutta nyt häntä ei keskeytetty. ” Kaikki on valhetta, kaikki valehtelevat. Eva Nysten yrittää tehdä minusta poikapuolensa murhaajaa, vaikka hän itse on huora ja miehensä kanssa kymmenkertainen varas ja murhaaja.” Råberg keskeytti vetääkseen henkeä ja jatkoi sitten ääni vihasta väristen: ”Se akka on poliisillekin väittänyt antaneensa minulle 6.000 markkaa, mikä on helvetin suuri valhe. Siltä muijalta minä en ole saanut mitään, enhän minä edes tunne häntä.” Valtionsyyttäjä Planting nousi ja keskeytti Råbergin: 'Todistajat ovat kuitenkin kertoneet, että te olette vieraillut Nysteneilla usein.” ”Se ei todista mitään. Valehtelevat.” ”0lette kuitenkin vieraillut talossa. Muistatteko, kävittekö siellä ennen vai jälkeen Albin Nystenin kuoleman?” ”En muista.” Råberg oli nyt rauhoittunut. ” Ehkä se oli sen jälkeen.” ” Yrittäkääpä nyt Råberg miettiä missä te olitte toukokuun 30 päivänä 1932.” ” Kotonani koko päivän” seurasi salamannopea vastaus. ” Mutta poliisikuulustelussa te olette selittänyt, että ette voi muistaa sen päivän tapahtumia.” ”Sillä ei ole mitään merkitystä, mitä siellä olen kertonut. Poliisit hermostuttivat minua enkä minä silloin muistanut. Nyt muistan.” ”Voitteko todistaa olleenne silloin kotona?” Råberg tuhahti: ”Kyllä minä todistan mitä tahansa, kun katson ajan olevan kypsän.”

Vakuutusyhtiöitten kanta
Syyttäjän pyynnöstä asian käsittely keskeytettiin vajaan kuukauden ajaksi. Toukokuun 7 päivänä 1935 alkaneilla välikäräjillä uudistettiin sitten syytteet, joiden mukaan Eva Aliina Nysten olisi yhdessä itsensä surmanneen miehensä Karl Albinin kanssa murhauttanut Evert William Råbergilla poikapuolensa Albin Nystenin ja ollut mukana suunnittelemassa Gunnar Nystenin murhaa. Välittömästi istunnon alussa kuultiin asianomistajiksi katsottujen vakuutusyhtiöitten edustajia. Ensimmäisenä sisään kutsuttu Suomi -yhtiön edustaja ilmoitti edustamansa yhtiön puolesta ja kantana, etteivät Nystenit ole heidän kanssaan asioidessaan syyllistyneet vakuutusrikokseen. Näin ollen ei Suomi -yhtiöllä ollut vaatimuksia asiassa. Tästäkös valtionsyyttäjä Planting tuohtui: "Katson kuitenkin vakuutuspetoksen tapahtuneen, koska vakuutussummia nostettiin väärin ilmoituksin, eikä Nysteneilla ollut tähän oikeutta. Katson myös edelleen, että kaikesta huolimatta on Suomi -yhtiötä pidettävä asianomistajana asiassa." Hovioikeudenneuvos Wikberg katsoi vakuutusyhtiön edustajaa kysyvästi. Ensimmäistä vakuutusmiestä seurasi toinen, nyt Henkivakuutusyhtiö Salaman edustaja. "Herra puheenjohtaja" tämä sanoi. "Albin Nystenin kuoleman jälkeen yhtiömme hankki pöytäkirjat suoritetusta poliisitutkimuksesta sekä ruumiinavauksesta. Kummastakaan ei ilmennyt seikkoja, jotka olisivat puolustaneet vakuutuskorvauksen epäämistä, joten tämä maksettiin. Näin ollen yhtiöllämme ei voi olla korvausvaatimuksia esitettävänä tässä asiassa." "Herra puheenjohtaja. Edustamani yhtiö on syyskuun 1 päivänä 1932 myöntänyt Gunnar Nystenille 125.000 markan suuruisen henkivakuutuksen. Huomiota herätti kyllä se, että vakuutus tehtiin viipurilaisen asiamiehen kautta, vaikka vakuutettu itse asui Lohjalla. Kun hän kuitenkin oli itse ollut lääkärintarkastuksessa, eikä mitään veropetosta ole osoitettu tapahtuneen, on vakuutus jäänyt voimaan." "Herra puheenjohtaja" keskeytti syyttäjä. "Haluaisin vakuutusyhtiön edustajan selvittävän, missä vaiheessa hän katsoo vakuutusrikoksen tulevan täytetyksi?" "Käsitykseni mukaan" aloitti Henkivakuutusyhtiö Salaman edustaja, "vasta silloin kun Gunnar Nystenin murha olisi onnistunut, olisi tapahtunut myös vakuutusyhtiöön kohdistunut rikos. — Se tosin olisi samalla vapauttanut yhtiömme korvausvelvollisuudesta. Valtionsyyttäjä Planting kääntyi jälleen puheenjohtajan puoleen. "Herra puheenjohtaja, ilmoitan kantanani, että Gunnar Nystenin kohdalla syytetyt ovat ainakin syyllistyneet vakuutuspetoksen yritykseen."

Ristikuulustelu
Istunnon edistyessä poistettiin Evert Råberg salista ja Eva Aliina Nysten noudettiin kuultavaksi. "Rouva Nysten" aloitti hovioikeudenneuvos Wikberg. "Neuvotteliko Evert Råberg poikapuolenne murhaamisesta kanssanne useita kertoja, vai sovittiinko asia kerralla?" "En muista sitä." "Montako päivää ennen Albinin kuolemaa murha suunniteltiin?" "En minä voi sitä tarkalleen sanoa, mutta eiköhän se tapahtunut muutamaa päivää aikaisemmin." "Oliko puhetta siitä, miten Albin surmattaisiin?" "En minä tiedä herra tuomari, mutta kai tarkoitus oli, että se tehtäisiin kivellä. — Ainakin Karl sanoi niin. Missään tapauksessa kirveestä ei ollut puhetta. Minä olin sitten itse paikalla, kun Råberg sitten kertoi lyöneensä Albinia kivellä." Nainen mietti hetken ja hymähti: "En minä ainakaan ketään ole myrkyttänyt, vaikka sellaistakin kuulemma väitetään." Puheenjohtaja tuohtui: "Eivät minun kysymykseni niin hassunkurisia ole, että vakavassa asiassa tarvitsisi nauraa." "En minä naura herra puheenjohtaja. Ei minulla niin hauskaa ole." "Siltä se ainakin näyttää. Mitenkä teidän syyllisyytenne laita oikein on?" "Ei minussa mitään muuta syytä ole kuin se, etten ole syyttänyt miestäni hänen teoistaan. — Mutta en minä voinut estääkään häntä, silloin hän olisi voinut ottaa hengen itseltään. Meillä oli taloudellisesti hyvin vaikeata." "Ette varmaan olekaan syyttänyt miestänne rouva Nysten. Te yllytitte häntä." "En varmaan ole yllyttänyt herra puheenjohtaja. Voi, minä olen yrittänyt unohtaa kaiken. Vaikka nyt saisin istua vankilassa, kuinka kauan tahansa, istuisin rauhassa, kun kerran tiedän, etten ole ollut rikosta täytäntöön panemassa." Puheenjohtajan viittauksesta Eva Aliina Nysten sai nyt poistua salista ja hänen tilalleen’ saatettiin Evert Råberg. Mies tuotiin miltei istuntopöydän ääreen, missä hän ja hovioikeuden neuvos Wikberg mittelivät hetken toisiaan kuin taisteluun valmistuvat. "Valtionsyyttäjä syyttää teitä Albin Nystenin murhasta." "Sen minä kyllä kiistän jyrkästi. — Nystenin akka sen valehtelee. Enkä minä ole saanut sellaisia rahoja kuin hän sanoo." Nyt Evert Råberg ryhtyi vuolaasti selvittelemään työpaikkojaan ja tulojaan Albin Nystenin kuolemaa edeltäneinä ja sen jälkeisinä aikoina. Selvityksen yhteenvetona olikin sitten todettavissa, että Råberg piti itseään ahkerana, mutta varattomana miehenä. Pienituloisista töistä hänellä ei kertomansa mukaan ollut milloinkaan puutetta, mutta huhut, joiden mukaan hänellä olisi ollut suurempia summia, olivat perättömiä. Huhujen alkuunpanijaksi Råberg katsoi Eva Nystenin. Miehen lopetettua vuodatuksensa noudettiin Eva Aliina Nysten jälleen saliin. "Rouva Nysten, Evert Råberg on sanonut, ettei hän ole murhaaja. Hän on myös kiistänyt saaneensa teiltä rahaa palkkioksi poikapuolenne surmaamisesta." Hovioikeudenneuvos Wikberg katsoi naista tuimasti. "Nyt minä kehotan teitä näyttämään väitteenne toteen." Eva Nysten vastasi tuomarin katseeseen pää pystyssä. "En minä voi näyttää toteen yhtään mitään."

Värikäs todistaja
Syyttäjä ampaisi ylös. "Herra puheenjohtaja, nimeän todistajiksi entisen henkivakuutusasia- miehen Topi Luukon, hänen vaimonsa Hilda Luukon, kirvesmiehen leski Karin Grönroosin, työnjohtajan leski Maria Mettiäisen, ajomies Johan Wigellin, uudistilallinen August Mennanderin sekä tämän tyttären Linnea Mennanderin." Kolme varttunutta miestä, kolme naista ja neitonen seurasivat heille annettua kehotusta, astuivat puolikaareen istuntopöydän ääreen ja asettivat sormensa, pöydällä avoimena olevalle, vanhalle raamatulle. Yhteen ääneen he vannoivat todistajan valansa: "Minä lupaan ja vannon, kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan kautta ... " Tuossa tilaisuudessa oli jotakin vakavoivaa, jotakin herkistävää kuin kirkollisessa ehtoollismenossa. Valan vannottuaan todistajat saivat poistua, vain Topi Luukko, henki vakuutusasiamies, jäi syyttäjän kehotuksesta paikalle. Jo keski-ikään ehtinyt pienikokoinen ja punakka mies seisoi nyt yksin pöydän ääressä ja hypisteli hermostuneena vatsallaan riippuvia kellonperiä. "Jos olen ymmärtänyt oikein" aloitti valtion syyttäjä, "te olette toiminut eri vakuutusyhtiöiden laskuun ja juuri teidän yllytyksestänne Karl ja Eva Nysten korottivat lastensa henkivakuutukset ylisuuriksi." Topi Luukko kääntyi syyttäjää kohti ja kumarsi, "Herra tuomari, kyllä minä olen toiminut vakuutusalalla, mutta sairastuttuani vakavasti jouduin tämän toiminnan lopettamaan. — On myös korrektia, että myin vakuutuksia hyville ystävilleni, Nysteneille mutta vakuutan herra tuomari, en toki ylisuuria myisi. Lohjalaisena tunnen kyllä Vabbyn ja olen todennut, että Nystenien tila vaikuttaa varakkaalta, varsin varakkaalta." "Mitä todistaja Luukko sitten sanoo väitteestä, jonka mukaan Allan Nysten olisi teidän läsnä ollessanne juotettu humalaan siksi, että häneltä näin saataisi allekirjoitus vakuutushakemukseen?" "Valhetta herra tuomari" — jälleen lipevä kumarrus valtionsyyttäjä Plantingia kohti. — "Ehdottomasti silkkaa ilkeämielisyyttä. Sitähän puhutaan aina kaikenkaltaista maaseudulla ja etenkin tällaisilla pienillä paikkakunnilla." "Onko todistaja milloinkaan nähnyt Nystenin perheen jäseniä humalassa?" "En minä ole herra tuomari — tai olen oikeastaan kerran, mutta se tapahtui kuukausia sen jälkeen, kun Allanin vakuutus oli otettu. Ei sillä siis ollut mitään tekemistä vakuutuksen ottamisen kanssa." "Kuljetettiinko Allania silloin saunaan? Huusiko poika, että vanhemmat aikoivat hyötyä hänen kuolemastaan?" "Herra tuomari — herra syyttäjä, ei missään tapauksessa. Sellaisesta minä en tiedä mitään. Kerran minä vain Allanin vakuutuksen ottamisen jälkeen menin Nysteneille ja siellä olivat kaikki vähän juhlineet. Isäntä oli maistingeissa kuten emäntäkin ja kyllä se Allankin humalassa oli. Kaikki ne juovuksissa olivat, joka sorkka." "Mutta todistaja ei siis nähnyt ketään käsiteltävän tai kuljetettavan väkivaltaisesti? Kuulitteko pojan soimaavan vanhempiaan?" "Ei herra tuomari, ei ollut mitään sellaista. Kas, kun minä menin sinne vain kylään ja siellä he olivat puutarhassa juhlineet. Kaikki olivat iloisia ja hyvällä tuulella. Kalle Nysten — se isäntä — painiskeli siinä ruohikolla poikansa kanssa, mutta herra tuomari, se oli vain sellaista molemminpuolista leikkiä. Leikkimieltä herra tuomari, leikki mieltä.” ’ ’Todistaja Luukko joutui siis yllättäen keskelle kesäistä perheidylliä.” ”Juu herra tuomari. Justiinsa niin se oli." Valtionsyyttäjä Planting ei edes katsahtanut todistajaan, kun hän jatkoi: ”Ja pian tämän idyllin jälkeen Allan Nysten oli kuollut. Ei suinkaan todistajalla ollut mitään tekemistä sen kanssa, että Allan Nystenin kuoltua hänen veljiensä Albinin ja Gunnarin henkivakuutuksia korotettiin?” ” 396 epäilemään Nystenin tarkoitusperiä?” ”Herra tuomari, kyllä minä Allanin kuoleman jälkeen ehdotin Nystenille, että toisille otettaisiin hieman suuremmat vakuutukset. Kalle — Karl Albin Nysten otti sitten molemmille pojille 50.000 markan henkivakuutukset. — Kyllähän tuomari ymmärtää, minä tein vain työtäni. Minä ansaitsin sillä, kun sain vakuutuksia myydyksi.” Luukko levitteli käsiään avuttomana. ”Ja kun jossakin levitteli käsiään avuttomana. ”Ja kun jossakin sattuu onnettomuus, niin silloin on heti helpompi myydä.” "Kertokaapa minulle” sanoi hovioikeuden neuvos Wikberg mietteliäänä, ”eikö teidän mieleenne milloinkaan juolahtanut, että Nyma neilla olisi ollut taka-ajatuksia?” vakuutusasioissaan mitään ” Kyllä herra tuomari, kyllä minä sitä ajattelin” selitti Luukko liiankin innokkaana. ”Se oli silloin kesäkuun alussa 1932, seuraavana päivänä Albinin kuoleman jälkeen, kun Kalle tuli meille. Ei sillä muuta ollut kuin että se poika oli kuollut onnettomuudessa. ’ ’ "No, minkä tähden todistaja Luukko ryhtyi epäilemään Nystenin tarkoitusperiä?” "Herra tuomari, kun ei se Nysten katsonut minua edes silmiin, kun se siitä kertoi. Kyräsi vaan lattiaa. — Silloin minä aloin epäillä, että kaikki ei ole kohdallaan ja minä sanoinkin Hildalle, että sillä Nystenilla oli rikollinen naama." "Teidän vaimonnehan näki myös Nystenin. Mitä mieltä hän oli?" "Se sanoi, että minä olen hullu." "Todistaja Luukko, mitä syytä vaimollanne oli näin voimakkaaseen ilmaisuun?" "Herra tuomari, en minä sairauttani häpeä. Minä kun kerran tein työtä liikaa ja jouduin Kellokoskelle lepäämään. Sen tuo vaimo aina vetää esille, kun on jostakin asiasta eri mieltä. Ei se kyllä sillä mitään tarkoita.” ”Tulitteko tietämään missä Albin Nysten joutui onnettomuuden uhriksi?” ”Kyllä vaan herra tuomari. Heti kun Kalle Nysten oli lähtenyt, lähdin minä Hildan kanssa Vabbyhyn sitä onnettomuuspaikkaa katsomaan. Kyllä se minusta vähän oudolta näytti, mutta olivathan poliisit tutkineet sen.” ”Miksi se mielestänne näytti oudolta?” ”No sille paikalle oli ajettu kivikuorma mihin ne kärryt olivat kaatuneet. Tuntui vaan niin merkilliseltä, että se kuorma sattui kaatumaan juuri siihen kivikasaan, kun tie oli muuten kauttaaltaan aivan tasainen.” ” Nämä mainitsemanne epäilykset, — aiheuttivatko ne teidän taholtanne minkäänlaisia toimen piteitä?” ”Eiväthän ne, herra tuomari. — Vaikka kyllähän me siitä paikasta ajettiin Nysteneille, pitihän sitä asiasta selko saada. Minä kysyinkin siellä, että mitä ne rattaat nyt tasaisella tiellä kaatumaan. Kalle vaan sanoi, että oli se Albin ennenkin kuorman päälle nukahtanut.” 'Todistaja Luukko, millä tavalla Karl Albin ja Eva Nysten suhtautuivat pojan kuolemaan?” ” Kyllä väittivät kovasti surevansa herra tuomari. Kalle oli ehtinyt päästä pieneen sikunaan, jos ei ollut ehtinyt kauaa kotonakaan olla ennen meidän tuloamme. — Ei silti, ei emäntäkään selvä ollut, niin keskipäivä kuin olikin.” "Nystenit olivat siis ryypiskelleet. Sitäkö tarkoitatte” ”Juu herra tuomari. Sanoivat että oli ollut pakko ottaa pienet. Pojan kuolema, kun oli järkyttänyt niin”

Paikkakunnalta muutto
Topi Luukko kertoi edelleen, että hän oli jonkun ajan kuluttua muuttanut Lohjalta Viipuriin, missä hän oli sairastunut uudelleen ja joutunut puille paljaille. Tällöin hänen mieleensä oli juolahtanut Nystenit, joita hän oli avustanut vakuutusasioissa. Hän kirjoitti heille kirjeen ja kertoi vaikeuksistaan. "Todistaja Luukko” aloitti valtionsyyttäjä. ” Saitteko Lohjalta taloudellista apua?” ” Kyllä minä sitä sain herra tuomari. Kalle Nysten antoi minulle lainaksi 2.000 markkaa ja vielä nimet kahteen vekseliin. — Ne hän lupasi itse hoitaakin.” ”Tämä teidän yhteydenpitonne, tapahtuiko se yksinomaan postin välityksellä?” ”Ei se yksinomaan niinkään herra tuomari. Vaikka kyllä sitä kirjoiteltiinkin. Tulivathan ne Kalle ja Eva Viipuriinkin meille visiitille ja se oli silloin kun niitä afääriasioita sitten järkeiltiin.” ”Harkittiinko Viipurissa Gunnar Nystenin surmaamista tai ryhdyttiinkö toimiin, mitkä olisivat tavalla tai toisella liittyneet hänen mahdolliseen kuolemaansa?” ”Herra syyttäjä, nyt minä en ymmärtänyt.” ”Selvennän kysymystäni: Oliko Nystenien Viipurin matkan aikana puhetta esimerkiksi Gunnar Nystenin henkivakuutuksen korottamisesta?” ”Ei ollut.” ” Eva Nysten on poliisikuulustelussa kertonut toisin. Edelleen täällä on kuultu vakuutusyhtiön edustajaa, joka kertoi ihmetelleensä lohjalaisen vakuuttamista viipurilaisen asioimiston välityksellä.” Topi Luukko häkeltyi. ”Herra tuomari, minä olin kokonaan unohtanut. Muistin että Gunnar Nystenin vakuutus olisi hoidettu Lohjalla, mutta kyllä se tapahtuikin Viipurissa. Hänelle otettiin muistaakseni 175.000 markan henkivakuutus.” ” Kuka teistä kolmesta teki aloitteen, Karl vai Eva Nysten — vai te? Ja miten muut asiaan suhtautuivat?” ”Herra tuomari, kyllä aloite oli minun. Koettakaa ymmärtää; minä olin sairas ja varaton. Vakuutuksen myymisestäkin ansaitsee muutaman lantin. Ja kyllähän Kalle siihen heti suostui.” ” Entä hänen vaimonsa?” ” Ei hän ensin sen takia, kun vakuutussumman nostamiseen olisi ollut oikeutettu vain Kalle. Kun minä sitten, että kyllä minä neuvon kuinka valtakirja tehdään, niin Eva lähti mukaan heti.” "Valtakirja? Millainen valtakirja?” ”No sellainen, mikä oikeuttaisi Eva Nystenin nostamaan korvauksen poikapuolensa kuolemasta siinä tapauksessa, että hänen miehensä olisi kuollut.”

Myrkkyä?
Topi Luukon kuulustelun päätyttyä valtionsyyttäjä Planting jätti hovioikeudenneuvos Wikbergille kirjeen, luettuaan sen ensin. Kirje oli vasta kuullun vakuutusasiamiehen puolison kirjoittama, perin outo ja epäjohdonmukainen sepustus. Hilda Luukko puolustelee miestään, jota ei mistään ole syytettykään. Hän selvittelee taustaa tapauksille, joita ei vielä tiedetty tapahtuneenkaan ja hän vierittää uusia syytöksiä sekä Karl että Eva Nystenin niskoille. — Etenkin Eva saa kirjeessä osansa. Häkellyttävintä kaikessa olivat Hilda Luukon väitteet, joiden mukaan Eva Nysten olisi yrittänyt vapautua vaarallisesta todistajasta ja juottanut vakuutusasiamiehelle myrkytettyä viiniä. ”Herra puheenjohtaja, pyydän saada kutsua todistamaan entisen vakuutusasiamiehen vaimon Hilda Vilhelmiina Luukon. — Hän on jo vannonut todistajan valansa. ’ ’ Puheenjohtajan nyökkäyksen myötä saliin ohjattiin miestään huomattavasti vanhemmalta vaikuttava, kitkerän tuntuinen nainen. "Todistaja Luukko" sanoi syyttäjä hänelle, "minä muistutan, että olette vannonut todistajan- valanne ja että olette velvollinen pysymään totuudessa." Nainen risti suonikkaat kätensä ja nyökkäsi. Valtionsyyttäjä Planting jatkoi: "Käsittääkseni te olette kirjoituksessanne tarkoittanut, että Eva Nysten olisi kolme vuotta sitten, siis jo ennen Albin Nystenin kuolemaa antanut surmaamisen tarkoituksessa miehellenne myrkkyä viiniin sekoitettuna." Mustapukuinen nainen nyökkäsi, syyttäjä jatkoi: "Todistaja Luukko, tapaus ei ilmene tarkemmin kirjoituksestanne. Kertoisitteko lähemmin missä yhteydessä tämä tapahtui." "Kyllä minä kerron" sylkäisi nainen vihaisesti. "Me menimme Vabbyhyn Nysteneille kesällä 1932 kun miehelläni oli siellä liikeasioita — niitä vakuutussellaisia. Silloin se nainen antoi sitä viiniä ja myrkkyä." "Mistä todistaja tietää, että hänen miehelleen annettiin myrkkyä?" "Totta minä sen heti huomasin. Kyllä Topi on aina juoppo ollut ja viinasta kipeäksikin tullut, mutta ei tällä tavalla. — Eikä se nytkään heti humalaankaan tullut, mitäs nyt tuollainen viinistä. Kotona sitten alkoi oksentaa ja tekemään vaikka mitä. — Ja mitäs siitä sitten tulikaan, hoitoon joutui.” ”Tarkoitatteko, että miehenne jouduttiin toi mittamaan sairaalaan?” ”Kyllä minä sitä tarkoitan, mutta ei sitä ihan heti sinne viety. Kotona se oli kuoleman kielissä, mutta se meni onneksi ohi se puuska. — Vähän myöhemmin Topi sitten jouduttiin sinne sairaalaan kuljettamaan, niin että kyllä sille sitä myrkkyä Vabbyssä juotettiin.” ja ”Mihinkä sairaalaan hänet sitten vietiin todistaja Luukko? Ja tapahtuiko se välittömästi vierailunne jälkeen?” ”Kyllä siihen aikaa väliin mahtui herra tuomari, mutta kovin oudoksi se siitä myrkystä muuttui. Niin että meinaan vaan, ettei se mikään ihme ole, että se Kellokoskelle kuljetettiin.” ”Mistä todistaja päättelee, että hänen miehelleen annettiin myrkkyä? Käsittääkseni kaikki paikalla olleet nauttivat viiniä, eikä kenessäkään muussa esiintynyt myrkytyksen oireita.” ”Katsokaas herra tuomari, kun niillä oli siellä kaksi pulloa. Kyllä minä sen huomasinkin ja ajattelin että mitä ne oikein meinaavat. Meille muille annettiin viiniä yhdestä pullosta, mutta aina kun Topin lasi täytettiin, kaivettiin esiin se toinen pullo.” ”Uskooko todistaja todella, että Karl ja Eva Nystenin tarkoituksena oli surmata hänen miehensä?” ”Kyllä uskoo herra tuomari. Nähkääs kun se tiesi niitten konnuuksista liikaa. — Ja kun ne eivät onnistuneet niin ei se jäänyt tähän. Hätä niille tuli ja meitin perässä täyty tulla Viipuriin saakka.” ”Yrittivätkö Nystenit Viipurissakin surmata miehenne?” ”Juu, yrittivätpä hyvinkin. Ne toivat tullessaan mukanaan pullon viiniä, mutta minä sanoin Topille, että annas olla, kun olet niin paljon ryypännytkin. Eikä Topi sitä ottanutkaan, vaikka se Nystenska sitä jatkuvasti tuputti.” ”No oliko todistaja Luukkon mielestä syytä epäillä, että se oli myrkytettyä tämäkin viini?” ” Ei ole syytä epäillä herra tuomari. Mutta myrkytettyä se oli. Ei se Topi heti sitä viintä ottanut, kun minä sen pullon piilotin. Mutta kyllä se sen sitten esille kai voi, ei sitä äijää viinasta pidä erossa kuin piru sitten aikanaan. -Ja ihan samanlaiset krampit se sai kuin Lohjallakin.” "Todistaja Luukko” aloitti hovioikeuden neuvos Wikberg. ”Teidän miehenne on aikaisemmin antanut todistuksen, minkä mukaan Karl ja Eva Nysten tulivat Viipuriin kutsuttuina.” ”Todistanut mitä todistanut. Viipuriin tulivat kuitenkin. — Mutta sen minä vaan sanon, että pirut niillä oli mielessä, kun tulivat.” ”Teidän miehenne on myös kertonut, että Nystenit kutsuttiin, että teidän taloutenne saataisiin tasapainoon. Ettekö te Viipurissa olleetkin taloudellisissa vaikeuksissa?” Nainen vaikutti yllättäen leppeämmältä. ”Juu herra tuomari, kyllä me oltiin. Tuo Topi oli taas juonut itsensä kurjaan kuntoon. Pakkohan sitä oli täältäkin jotakin apua yrittää, kun kaikki paikat oli jo kokeiltu.” ”Tarvitsitteko suurtakin summaa?” ”Onhan sitä tarvis. — Milläs minä sitten olisin elänyt, jos Topi olisi kuollut? Me pyysimme rahaa lääkärin maksamiseen ja Topin henkivakuutuksen hoitamiseen, mutta kyllä ne olivat hermostuneita tullessaan, ne Nystenit. Mahtoivatkohan joutua jostakin tilille.” ”Mitä rouva Luukko tuolla tarkoittaa?” ”Mikäpä minä tarkoittamaan herra tuomari. Tuli vaan mieleen, että jospa niillä oli joitakin maksamattomia afäärejä tuon Topin kanssa, — viinipullot ja kaikki.” ”Lupasivatko Nystenit jossakin vaiheessa järjestää teille taloudellista apua?” ”Puhuttiinhan siitä herra tuomari, mutta puheiksi jäivät. Kalle Nysten lupasi kyllä lainata minulle 10.000 markkaa, kun me kahden siitä juttelimme. — Eikä minun olisi tarvinnut maksaa sitä takaisin ennen kuin Topi olisi kuollut ja minä saisin sen henki vakuutusrahat. — Hyvä sen Kallen oli lainaa luvata, näkihän sen kuka hyvänsä, että merkitty mies Topi silloin oli.” ”Missä yhteydessä Karl Nysten sitten antoi teille nämä rahat/ Tuntuu epätodennäköiseltä, että hän olisi näinkin suurta summaa kuljettanut mukanaan.” ”Sekuli mies se Nysten oli herra tuomari. Täysi konna, kyllä sen nyt kaikki jo ovat nähneet. Lohjalta se lähetti 250 markkaa ja kirjoitti sitten kerran. — Kysyi siinä, jos Topi jo on kuollut. Siihen sen mielenkiinto lopahti, kun minä vastasin ja panin kirjeeseen, että kyllä Topi elää ryökäle ja on humalassa niin kuin ennenkin.”

Råbergin vierailu
Hilda Vilhelmiina Luukon puheliaisuuden takia ei muita todistajia ehditty kuulla, vaan asian jatkokäsittely jouduttiin siirtämään seuraavaan päivään, toukokuun kahdeksanteen. Tuolloin sitten keskityttiinkin pääasiassa Evert Råbergin syyllisyyden selvittelyyn. Vielä oikeuskäsittelyn aikanakin tutkijat olivat uurastaneet otsansa hiessä, mutta turhaan. Mitään uutta ja kouriintuntuvaa ei miestä vastaan ollut ilmennyt. Uutena käsittelypäivänä Råberg pysyi edelleen kielteisenä; vakuutteli sen aikaista varattomuutta, kun hänen väitettiin saaneen palkkion Albin Nystenin surmaamisesta ja kiisti lähemmän kanssakäymisen Eva ja Karl Nystenin kanssa. "Herra puheenjohtaja, kyllä minä Nystenin sakin tiedän, vaikka en voikaan sanoa tuntevani heitä." Oikeudenkäyntipäivien kuluessa Råberg oli saanut lisää varmuutta. "Lohja ja saati sitten Vabby ovat niin pieniä paikkoja, että kyllä täällä sellaisetkin asukkaat tiedetään, joita ei tunneta." Råbergin väitteiden kumoamiseksi valtion syyttäjä Planting kutsutti todistajaksi edellisenä päivänä todistajanvalansa vannoneen leskivaimo Karin Grönroosin — pienen, väkäleukaisen ja suulaan. "Todistaja Grönroos. Minä muistutan teitä todistajanvalastanne ja sen asettamasta velvollisuudesta puhua totta." Muori ei sanonut mitään. Hän katsoi hovioikeudenneuvokseen kuin Jumalaan ja niiata niksautti. "Tunteeko todistaja syytetyt?" Syyttäjä viittasi Eva Nysteniin ja Evert Råbergiin. "Juu tunnen" ja jälleen niiaus. "Onko todistaja Grönroos nähnyt heitä yhdessä muualla kuin nyt tässä tilaisuudessa?" "Juu olen minä" niiasi muori. "Kertokaapa siitä. Missä ja milloin se tapahtui?" "Juu herra" ja vielä epävarma polvien notkautus. "Se oli vissiin syyskesällä — sen Alpin kuoleman jälkeen kumminkin. Siellä Nysteneilla se oli kun minä ne näin." "Tulitteko toteamaan oliko Råberg talossa työssä vai oliko hän tullut sinne vierailulle?" "Juu tuli se. Minä kun olin tuvassa kahveellä tuon Eva Nystenin kanssa, niin silloin se Råberg yhtäkkiä tuli sisään — siitä vaan, niin kuin kotiinsa olisi tullut. — Oli se kyllä isäntäkin tuvassa, sen puoleen." "Teistä vaikutti siis siltä, kuin Råberg olisi vieraillut talossa aikaisemminkin," "Juu herra tuomari" — nyt muori oli jo niin innoissaan, että niiaaminenkin oli jäänyt. "Kyllä se sanoi, että moottoriveneellä se lahden yli." "Rouva Grönroos ei nyt kuullut kysymystäni. Tarkoitin, että oliko Råberg mielestänne talossa vanha tuttu?" "Voi Jessus, anteeksi nyt herra tuomari, kun sitä vanhaksi tulee. — Mutta kyllä se hyvin vastaan otettiin se Råberg. Emäntä avasi sille kamarin ovenkin ja käski sitä sisälle, vaikkei kyllä minua oltu kamariin käsketty, ei ikuna. -Isäntä sen sitten sinne kamariin vei niin kuin vanhan kamraatin. Kätensäkin kietas sen olalle." "Eikö emäntä sitten mennyt heidän seuraansa?" "Ei mennyt herra tuomari, ei minun aikanani ainakaan. Siinä me vaan istuttiin emännän kanssa tuvan puolella ja juteltiin siihen asti, että se isäntäkin tuli sinne." "Lähtikö Råberg silloin talosta?" "Ei se edes tullut kamarista. Isäntä vaan sanoi menevänsä kellarista viiniä hakemaan. Emäntä 400 käski sen tuoda sieltä samalla perunoita. "Oliko tuolloin paikalla ketään muita — esimerkiksi talonväkeen kuuluvia?” ”Juu herra tuomari, oli siellä. Silloin jo kun minä tulin taloon, oli se nuorempi poika, tuo Gunnar siinä pihalla. Siellä se teki jotakin vielä silloinkin, kun minä lähdin iltasella.” ”Oliko Råberg silloin jo lähtenyt?” ” Ei se ollut. Ei se sieltä kamarista tullut ulos ollenkaan. Jäi vissiin sinne syömään, kun emäntä rupesi perunoita keittämään. — Ei vaan minua syömään käsketty, vaikka mitäpä minä siitä. En minä siihen aikaan enää olisi perunoita syönyt.” ”Rouva Grönroos, tiedättekö mitä asiaa Råbergilla oli Nysteneille?” ”Juu — tai en herra tuomari. Mutta kyllä minä sitten kun sain kuulla Alpin kuolemasta kaikenlaista. Silloin minä kysyin tuolta Gunnarilta, jos se muistaa sitä, kun minä kävin heillä. — Mutta en minä tohtinut Råbergista puhua.” ”No mitä Gunnar Nysten vastasi teille?” ”Se sanoi juuri silleen, kun minä halusinkin sen sanovan. Minä kävin samana päivänä, kun Råberg oli heillä syömässä.” ”Te sanoitte hetki sitten, että olitte kuullut puhuttavan Albin Nystenin kuolemasta ”kaikenlaista”. Mitä te sillä tarkoititte?” ”No Herra Jumala, siitähän nyt täälläkin on puhuttu joka ikinen päivä. — Ihmisethän väittivät jo silloin, että Nystenit olivat käskeneet sen Råbergin tappaa Alpin. Kaikkihan siitä puhuivat.” ”Miten on rouva Grönroos, uskoitteko te näihin puheisiin?” ”Juu, uskoinhan minä — tai en minä sentään. Sitä kun juorutaan niin kauheasti kaikenlaista. Mutta sitten kun tuo Råberg sen auton varasti ja joutui linnaan, niin kyllä minä silloin aloin uskoa. Konnahan se tuntui olevan koko mies, senkin minä Nysteneille kerroin.” ” Kerroitte senkin! Mitä muuta te heille kerroitte?” ”En minä oikeastaan mitään herra tuomari. Mutta kun minusta tuntui niin pahalta, kun ne ihmiset alkoivat taas juoruta sellaisia kamaluuksia viattomista ihmisistä, niin minä menin ja sanoin Nysteneille, että niiden olisi saatava sellaiset puheet loppumaan. — Kyllä se herra tuomari välillä koski oikein sydämeen, kun muut herjasivat.” ”No, mitä mieltä Nystenit asiasta olivat?” ”Tiedä häntä mitä olivat, herra tuomari. Mutta kun minä Nystenin emännälle sanoin, että menisi heti vallesmannin puheille ja panisi herjaajat syytteeseen, niin se emäntä sanoi vain, että menkööt ne, jotka juoruavatkin.”

Tuttavuus myönnetään
Karin Grönroosin palattua niiausten myötä takaisin yleisön joukkoon, kutsui valtionsyyttäjä esiin leskirouva Maria Mettiäisen, edellispäivänä todistajan valansa vannonut hänkin. ” Kyllä herra tuomari, se oli keväällä 1932 kun minä olin kävelemässä mieheni kanssa — hän oli elossa silloin vielä. Meillä ei ollut sen kummempaa päämäärää ja niin me sitten menimme käymään Nysteneilla. He ovat mieheni vanhoja tuttavia Kauniaisten ajoilta.” ”Olivatko molemmat Nystenit kotosalla?” ” Kyllä herra tuomari. Myöhemmin sinne saapui tuo Råberg, vaikka en minä häntä silloin tuntenut. Rouva Nysten sitten kyllä esitteli meidät.” ”Tulitteko tietämään mitä asiaa Råbergilla oli Nysteneille?” ”Ei, en minä tullut. — Me lähdimme nimittäin mieheni kanssa saman tien kotimatkalle, ja Råberg jäi sinne tupaan istumaan.” ” Sanokaapa rouva Mettiäinen, oliko Evert Råbergilla asiaa Eva vai Karl Nystenille. — Vai vaikuttiko mielestänne siltä, että hän olisi tullut Nysteneille vain omia aikojaan turisemaan?” ”Jaa, herra tuomari. Tuohon on vaikeata vastata. — Mutta jos hänellä jollekin oli asiaa, niin kyllä se sitten oli emännälle. Isäntä lähti sitten saattamaan kotimatkalle, ja pitkälle saattoikin.” ”Te sanoitte, että tämä vierailu tapahtui keväällä 1932. Pystyttekö vielä näin kolmen vuoden kuluttua määrittelemään ajan tarkemmin?” ” Enhän minä sellaisia päivämääriä enää voi muistaa herra tuomari. — Mutta seuraavana päivänä meille sitten kerrottiin Albinin onnettomuudesta. Se tuntui sitten pahalta.” ”Todistaja Mettiäinen. Oletteko aivan varma, että Albin Nysten kuoli juuri vierailuanne seuranneena päivänä?” ”Kyllä minä olen. Ainahan kuolinviesti on kova, mutta nyt se tuntui tavallista katkerammalta. Se Albin oli niin hyvä ja mukava poika — ja me kun olimme juuri edellisiltana jutelleet hänen vanhempiensa kanssa... Väinö, se minun mieheni, ihmettelikin että miten Kalle ja Eva pojan kuoleman mahtavat kestää.” Maria Mettiäinen sai poistua ja hovioikeuden neuvos Wikberg kääntyi sivummalla vartioidun Råbergin puoleen. ”Mitä teillä on sanottavana näiden todistusten johdosta?” Vanki tuhahti halveksivasti. ”Kyllä ne nyt puhuvat, kun yrittävät tehdä minusta syyllistä. Sen minä vaan sanon, että eivät onnistu. — Olen minä siellä Nystenien luona ollut puimakonetta korjaamassa, mutta joka väittää sen liittyvän pojan kuolemaan, se valehtelee. Ennen sitä kuolemaa en minä Nysteneilla käynyt — ensimmäinen kerta oli vasta kesällä, ja silloin se oli jo haudattu.”

jtk.

Nippu seteleitä
Todistajat olivat siis osoittaneet Råbergin tunteneen sekä Eva että Karl Albin Nystenin. Miekkosen vastalauseista huolimatta he olivat myös kertoneet, että tämä oli vieraillut talossa juuri niihin aikoihin, jolloin Albin Nysten kuoli. — Mutta kukaan ei ollut pystynyt osoittamaan Råbergilla olleen rahaa, verirahoja, joita Eva Nysten kertoi hänelle antaneensa. Nyt valtion syyttäjä Planting pyrki valaisemaan asian tätä puolta ja kutsui todistajaksi uudistilallinen August Mennanderin. ”Juu herra tuomari, ihan varmaan tunnen Evert Råbergin, vuosikausia se on minulla töissä ollut. — Vaikka sen puoleen, olisi saanut olla olemattakin.” ”Mitä todistaja tuolla tarkoittaa? Aiheuttiko Råberg teille ikävyyksiä?” ”Aiheutti ja ei. — Mitä sillä väliä sen aiheuttamisilla.” ” Kehottaisin todistajaa muistamaan asemansa ja vastaamaan asiallisesti tehtyihin kysymyksiin. Mitä te tiedätte Råbergin ja Karl Albin Nystenin keskinäisistä suhteista? Tehän tiettävästi tunnette Nystenit. Mennander mietti hetken ja sanoi mikäs, etten Nysteneja tuntisi, samassa kylässähän sitä on asuttu. Mutta en minä sen suhteista Råbergiin mitään tiedä.” Mies mietti hetken ja jatkoi sitten verkkaan: "Kyllähän nekin toisensa tunsi — Nystenkin kävi kerran tuota Råbergia tavoitta massa, kun halusi jonkun velan maksaa.” ”Tulitteko tietämään oliko kysymys suurestakin summasta? — Liittyikö tämä velan maksu ajallisesti Albin Nystenin kuolemaan?” ”Mistä minä sen velan suuruudesta herra tuomari, ei se Nysten minulle rahojansa näyttänyt.” Eikä se Nystenin pojan kuolema minun mieleeni jäänyt sen vertaa, että edes muistaisin koska se tapahtui. Täällähän minä nyt olen saanut vuosiluvunkin kuulla.” ”Råberg oli siis teidän palkkalaisenne. Oliko hänellä muita ansiotuloja? — Mitä tiedätte hänen varallisuudestaan?” ”Herra tuomari.” — Mennander oli lähes hyökkäävä äkeydessään. — ”Minua eivät muitten ihmisten ansiotulot ja asiat kiinnosta. — Moottorivenekin sille ilmaantui, vaikka ei se mitään varallisuutta ollut. Vanha vuotava seula.” ”Todistaja Mennander, näittekö Evert Råbergin milloinkaan käsittelevän suurempia raha summia?” Tilallinen tuhahti: ”En minä ihmisten rahoja tuijottele. Meinaan vaan, että on parempaakin tekemistä. — Vaikka ei silti, kerran se kyllä tuputti rahaa tytölle. Se vaan sattui jäämään silmään.” ” Kenelle tytölle? Oliko kysymyksessä suurempikin rahasumma?” Mennander vaikutti selvästi vaivautuneelta. Hän vilkaisi yleisön joukkoon kuin tukea etsien ja jatkoi sitten: "Linnealle herra tuomari. Minun omalle tyttärelleni." Todistajan karu ärtymys oli nyt tyystin kadonnut. Karhean kuoren alta oli paljastunut tuskainen ihminen. — "Herra tuo mari, kyllä minä sen voin sanoa, että pahalta se tuntuu nyt kaikkien kuullen kertoa, että oma tytär ottaa rahanippua tuollaiselta halunkilta." — Mennander mietti vielä hetken ja jatkoi: "Sadan markan seteleitä siinä oli, iso nippu. Liekö ollut tuhansia markkoja." Hovioikeudenneuvos Wikberg katsoi todista jaa säälin pilke silmissään. Mieshän kärsi tilanteesta niin selvästi. — Kärsi ja häpesi tyttärensä puolesta. "Vielä yksi kysymys todistaja Mennander. Te olette kertonut, että Råberg hankki moottoriveneen, ja että hänellä oli rahaa jopa muillekin jaettavaksi. Yrittäkääpä muistella, milloin tämän omaisuus Råbergille ilmaantui. Oliko se ennen vai jälkeen Albin Nystenin kuoleman?" August Mennander, jänteikäs maamies hiljentyi miettimään. Hän tuijotti hetken ulos ja käänsi sitten katseensa kohti tuomaria. "Se oli sellaista pahaa kesää. Hevonen kuoli, puimuri meni korjauskelvottomaksi ja tapahtuihan siinä muutakin. — On se niin herra tuomari, että se oli sitä kesää, kun Albin Nysten oli kuollut." "Siis kesää 1932?" "Juuri niin herra tuomari. Sitä se oli." Pää painuneena mies kääntyi ja poistui istuntopöydän äärestä. Päin vastoin kuin aikaisemmat todistajat, ei Mennander jäänyt saliin vaan poistui verkkaan huoneesta. Poistui vähin äänin ja eleettömästi. Vanha ja väsynyt mies. Valtionsyyttäjä Planting nousi. "Herra puheen johtaja, pyydän saada kutsua seuraavaksi todistajaksi uudistilallisen tytär Linnea Mennanderin. Myös hän on vannonut todistajanvalansa jo eilen." Hovioikeudenneuvos Wikberg nyökkäsi ja viittasi ovella seisovalle konstaapelille. Kohta tämä ohjasikin saliin nuoren polkkatukkaisen naisen. Pyylevän, mutta vinoine silmineen eksoottisen näköisen. "Minä muistutan teitä vielä valanne merkityksestä ja velvollisuudestanne puhua totta tässä asiassa." Nainen nyökkäsi välinpitämättömän näköisenä. Jokin hänessä muistutti Eva Nystenia, ehkä tuo kylmä varmuus. Mikään ei tuntunut kosketta van heistä kumpaakaan. "Neiti Mennander. Asuitteko vielä kotonanne, kun Evert Råberg oli isänne palveluksessa?" Kylmä katse, vähäinen nyökkäys: "Asuin minä." "Hän lienee työskennellyt talossa pitkään, mutta oliko hän teidän mielestänne hyvä työntekijä?" "Kyllä hän työskentelikin herra tuomari. -Kyllä kai hän hyvä oli, vaikka epäsäännöllinen olikin." "Millä tavalla tämä epäsäännöllisyys ilmeni?" "No, Evert teki työtä aikansa ja katosi sitten. Eihän se koskaan sanonut minne menee tai missä oli ollut. Ilmestyi kyllä aina takaisin." "Neiti Mennander, millainen suhde teillä oli Råbergiin? Eikö hän milloinkaan uskoutunut tai kertonut teille matkoistaan?" "Ei niin sanaakaan herra tuomari. — Enkä minä tiedä oliko minulla minkäänlaista suhdetta Råbergiin. Hänellä oli kyllä hedelmällinen suhde minuun." "Mitä te sillä tarkoitatte". -Valtionsyyttäjä kysyi, vaikka tiesi mitä nainen tulisi vastaamaan. "Sitä vaan herra tuomari, että minä tulin hänestä raskaaksi." Istuntoa seurannut yleisö kohahti, vaikka asia ei monelle uutinen ollutkaan. Vaikutuksen teki se tapa, millä nainen asiansa esitti — ei niinkään hänen sanojensa merkitys. Puheenjohtaja, hovioikeudenneuvos Wikberg, peitti ilmeensä nojaamalla leukansa kämmenen suojaan. — Valtionsyyttäjän kasvoilla ei ilmekään värähtänyt. "Te ette ainakaan ole olleet ventovieraita toisillenne. Saitteko milloinkaan Evert Råbergilta rahaa?" "Herra tuomari, ei Råbergilla ole ollut mitään syytä antaa minulle rahaa. — Minä tulin hänestä raskaaksi, lapsi syntyi toukokuussa 1933 ja kuoli melkein saman tien." Nainen nakkeli niskojaan kuin uhmaten. "Kun teidän suhteenne nyt kuitenkin oli sekä läheinen, että — hm — hedelmällinen," aloitti valtionsyyttäjä, — "niin olettaisin sen olleen myös luottamuksellisen. Näyttikö Råberg teille milloinkaan rahojaan? Näittekö hänellä koskaan suurempaa rahasummaa?" Valtionsyyttäjä Planting katsoi naista tuikeasti. "Vielä kerran minä muistutan teitä todistajan valan merkityksestä ja teidän velvollisuudestanne puhua totta. Toivottavasti te ette ole unohtanut tätä." "En minä ole. Kyllä minä sen nyt muistan." ”Te olette myös poliisikuulustelussa esittänyt saman väitteen, jonka mukaan ette ole saanut Råbergilta rahaa. Pysyttekö edelleen siinä?” Nainen painoi katseen maahan, mutta ei vastannut. — Syyttäjä jatkoi: ”Tässä huoneessa on hetki sitten esitetty todistus, jonka mukaan Evert Råberg on antanut teille suurehkon nipun sadan markan seteleitä. Mitä teillä on siihen sanottavana?” Julkeus rapisi naisen kasvoilta. Hänen äänensä muuttui hiljaiseksi: ”Herra tuomari, se on totta. Minähän valehtelin poliisille, enkä minä sitten osannut täällä ruveta toisella tavalla kertomaan.” ”Paljonko rahaa Råberg antoi teille?” ”Mitä sitä siinä ollut, ehkä pari tuhatta markkaa.” ”Olivatko nämä rahat tarkoitetut korvaukseksi jostakin? Mistä hän ne oli saanut?” ”Eihän niitä minulle herra tuomari. Minun piti vain säilyttää niitä, enkä minä tiedä mistä ne olivat peräisin. Kun Evert sitten joutui siitä autovarkaudesta kiinni, niin minä annoin ne rahat takaisin. Siellä käräjillä annoin.” ” Koska te nämä rahat saitte?” ”Kyllä se oli vähän ennen sitä autovarkautta, en minä sitä tarkalleen muista herra tuomari.” ”Oliko se kesällä 1932?” ”Taisi olla.” Jälleen vaihtui todistaja. Linnea Mennander poistui ja hänen tilalleen astui Johannes Wigell, mustanpuhuva ajomies, Mennanderin työntekijöitä hänkin. Miekkonen ei kyennyt valaisemaan asiaa kovinkaan paljolti, mutta Råbergin vanhana työtoverina hän oli tietävinään tämän varattomaksi: ” Eihän se tupakkiakaan tarjonnut, vaikka muuten avulias kaveri olikin. — Mutta herra tuomari, oli sillä Råbergilla ainakin kerran rahaa, minä kun sen satuin näkemään. Se oli heinäkuussa 1932, — sen Albinin kuoleman jälkeen. Evert osti silloin Virkkalasta moottoriveneen. Minä olin mukana ja näin omin silmin, kuinka se maksoi siitä 1.200 markkaa. Ja käteisellä maksoikin.”

Tunteet kuohuvat
Kertomuksissa esiintyneiden epätarkkuuksien vuoksi valtionsyyttäjä Planting kutsui oikeuden eteen jälleen kirvesmiehen vaimo Mary Ekin, ja ajassa palattiin vielä kerran vuoteen 1928. Aikaisemmassa todistajalausumassaan muori oli kertonut siitä, miten Allan Nystenin oli raahattu saunarakennukseen. Nyt hänelle luettiin aikaisemman kertomuksensa sisältö. "Pitääkö tämä teidän antamanne lausunto paikkansa?” ”Juu herra tuomari, vissisti pitää. Just noin se kävi, kun Kalle ja Eva sitä poikaa retuutti. Ja olihan se vakuutusmies siinä kolmantena.” Mary Ek vilkaisi Topi Luukkoa ja jatkoi: ”Tuo se oli. Se piti koko ajan poikaa käsistä kiinni.” Tämä oli liikaa Luukolle, joka ei enää pystynyt hillitsemään itseään. Kiukun punaamana mies ampaisi ylös sellaisella vauhdilla, että tuolikin lennähti kumoon. ”Ei pidä paikkaansa” hän huusi. ”Ei pidä paikkaansa sitten alkuunkaan. Sanokoon minun puolestani mitä sanoo ja puhukoon mitä puhuu, mutta väärän valan kyllä tekee.” Tuskin olivat puheenjohtajan nuijan kopautukset rauhoittaneet miehen, kun hampaaton muori jo noudatti tämän esimerkkiä. — Kimakkuus naisen äänessä hätkähdytti salin ja sanat olivat osoitetut hovioikeudenneuvos Wikbergille, mutta katse suunnattu sopivasti Luukkoon. ”Herra isä tuo ämmä herjaa minua. Jumala tietää, että mitä minä olen sanonut, on totta. — Sitä ei polta tulikaan.” Entinen henkivakuutusasiamies oli nostanut kaatuneen tuolinsa, mutta istumaan hän ei ollut ennättänyt, kun jo yritti vastata leskivaimon välihuutoon. Puheenjohtaja oli tähän kuitenkin varautunut ja miehen yritys tukahdutettiin alkuunsa. Kertomuksia vertailtiin ja kuten Mary Ekille aikaisemmin, luettiin nyt Topi Luukolle hänen jo antamansa lausunnon sisältö. Tilaisuus muuttui ristikuulusteluksi, mutta selvyyttä ei sekään asiaan tuonut. Ristiriidoista huolimatta Mary Ek piti tinkimättä kiinni kertomuksestaan ja Topi Luukko yhtä sinnikkäänä omastaan. Myös Gunnar Nysten kantoi kortensa kekoon. Hiljaisena ja eleettömänä hän kertoi veljensä Allanin kohtalosta ja tämän kanssa käymistään keskusteluista. Kuinka Allan oli kertonut isänsä ja äitipuolensa suhtautumisesta häneen ja miten nämä olivat kuljettaneet hänet saunarakennukseen Topi Luukon avustamana. Veljelleen Allan oli kertonut vastustaneensa näitä niin, että Luukon kaulaan kietaistu liinakin oli revennyt. ”Just niin se kävi herra tuomari. Kyllä se niin kävi.” Mary Ek oli taas äänessä. — ”Minun miesvainajanikin oli paikalla ja sekin nauroi, että Luukolta meni kaulaliinakin nurin siinä.” Hovioikeudenneuvos Wikberg sai naisen vaikenemaan, mutta ei Luukkoa. Kuin tappelukukko tämä oli jo hyökkäämässä niin Mary Ekiä kuin Gunnar Nysteniakin vastaan: "Vaikka olisi kymmenen todistajaa, niin minä kyllä pysyn sanojeni takana.” Illan jo hämärtyessä lykättiin asian enempi käsittely valtionsyyttäjä Plantingin pyynnöstä lähes kuukauden kuluttua pidettäville käräjille. Eva Aliina Nysten ja Evert William Råberg määrättiin tuohon istuntoon tuotaviksi ja tämän päivän tähtitodistaja, entinen vakuutusasiamies Topi Luukko velvoitettiin saapumaan sinne 500 markan sakon uhalla. Uusi vaihe asian käsittelyssä tulisi silloin alkamaan.

Lausuntojen päivä
Kesäkuun 4 päivänä 1935 istui kihlakunnanoikeus jälleen. Valtionsyyttäjä jätti heti alkajaisiksi hovioikeudenneuvos Wikbergille joukon asiakirjoja, joista ensimmäiseksi luettiin Kellokosken piirimielisairaalasta saatu lääkärintodistus. — Vakuutusasian että Topi Luukko oli ollut siellä hoidettavana parin viikon ajan vuonna 1932 tapahtuneeksi väitetyn myrkytyksen jälkeen. Sairaalan lähettämän todistuksen mukaan Luukko oli esiintynyt hyvin hermostuneesti ja yrittänyt jopa riistää itseltään hengen juoksemalla toistuvasti päätään seinään. Yleensä tuo itsetuhoa täynnä oleva mies oli apea ja itkeskelevä, mutta aggressiiviset vihanpuuskat eivät nekään olleet hänen tilalleen vieraita. Odottamatta hän oli hyökännyt lääkärin kimppuun, jonka kanssa hän oli täydessä sovussa keskustellut. Täysin yllättäen hän oli pahoinpidellyt hoitajaa, joka vasta oli lohdutellut häntä. Kaikki tuntui perin selvältä, mutta kuitenkin: Vakuutusasiamies Topi Luukossa ei tutkimuksissa todettu minkäänlaisia merkkejä mielisairaudesta — mistään myrkytyksestä puhumattakaan. Annetun lausunnon mukaan hän oli sen sijaan sekä hermostunut että psykopaattinen. Hilda Luukon aikanaan esittämät väitteet myrkytyksistä, olivat saaneet poliisin suorittamaan uusia etsintöjä. Nystenien tiloista löydetyt astiat oli toimitettu analysoitaviksi ja nyt valtionsyyttäjä Planting oli jättänyt puheenjohtajalle parisen kymmentä Oikeuslääketieteen laitoksen antamaa lausuntoa tutkimusten tuloksista: Vain kaksi astiaa oli sisältänyt myrkkyä ja niistä toinen eläinlääkärin kotieläinten hoitoon antamaa. — Mutta toinen pullo; sen Eva Aliina Nysten kertoi hankkineensa ja varanneensa yksinoman itseään ja omaa mahdollista tarvettaan varten. Oikeussalissa luettiin vielä kirje, minkä Hilda Luukko oli Viipurista lähettänyt Karl Albin Nystenille. Siinä hän valittavin sanakääntein kertoi miehensä olevan heikkona, kuoleman partaalla. Nysteneja pyydetään kiirehtimään Viipuriin, koska kuolevalla miehellä olisi vielä heille jotakin asiaa. Hovioikeudenneuvos Wikbergin saamista papereista oli ehkä mielenkiintoisin pöytäkirjanote vuonna 1933 pidetystä oikeudenistunnosta. Vaikuttavaa tekstiä siksi, että tuossa istunnossa Evert William Råberg oli tuomittu spriin salakuljetuksesta melkoiseen vapausrangaistukseen. — Kymmenen kuukautta Albin Nystenin kuoleman jälkeen Evert Råberg, varattomaksi tiedetty päiväläinen, oli rahoittanut 3.200 markan spriierän hankinnan.

Ratkaisu häämöttää
Elokuun 2 päivänä 1935 kihlakunnanoikeus käsitteli yhä Vabbyn draamaa. Puoli vuotta oli kulunut siitä, kun palstatilallinen oli hyökännyt poikansa kimppuun, — viisi kuukautta siitä, kun asiaa ensimmäistä kertaa käsiteltiin kihlakunnanoikeudessa. — Puolen vuoden ajan olivat juorut ja Nystenien rikkinäiset perhesuhteet täyttäneet lohjalaisten elämän. — Täyttäneet sen ja synnyttäneet lisää juoruja, mitkä taas rikkoivat monia ihmissuhteita kauppalassa. Siihen, että oikeudenkäynnistä muodostui näin pitkäaikainen, vaikuttivat osaltaan sivusyytteet, joita sen yhteydessä yritettiin ajaa. Topi ja Hilda Luukko väittivät sitkeästi, että Eva Nysten oli yrittänyt raivata epämieluisan todistajan, Topi Luukon, tieltään. Myrkyttämisen todistajiksi he olivat haastattaneet paikalle epälukuisan määrän kyläläisiä — joista kukaan ei tiennyt asiasta mitään. Valtionsyyttäjä puolestaan katsoi, että Karl Albin ja Eva Nysten olivat syyllistyneet vakuutuspetokseen ja ajoi tätä syytettä, vaikka paikalle asianomistajiksi haastettujen vakuutus- yhtiöitten edustajat katsoivatkin, ettei tämä rikos eikä edes sen yritys tullut kysymykseen. Istuntopäivien kuluessa ehdittiin Nystenien lasten, Gunnarin ja Gerdan pyynnöstä asettaa kuolinpesä vararikkoon, mikä vei oman aikansa sekin. Tuolloin esitetyn pesäluettelon mukaan pesässä oli velkoja yhteensä 128.889 markkaa ja varoja ainoastaan 89.079 markkaa. Tässä yhteydessä tosin ilmeni, että Eva Aliina Nysten oli ehtinyt toimittamaan melkoisen määrän pesän omaisuutta tyttäriensä säilytettäväksi. Nyt, elokuun 2 päivänä 1935 Eva Aliina Nysten luki tuomioistuimelle pitkähkön lausunnon, jossa hän korosti sitä, ettei kukaan voi pakottaa toista tekemään murhaa. Hän katsoi siis, että Karl Albin Nystenin on täytynyt toimia omasta vapaasta tahdostaan ottaessa hengen lapsiltaan. Myös Evert Råberg sai esittää vastineensa. Hän ei ollut yhtä monisanainen kuin kanssasyytettynsä, kiistipähän vain kaiken sen mitä hänen syykseen yritettiin lukea.
Päätös ja vahvistus
Vielä vuonna 1935 voimassa olleen oikeudenkäymiskaaren 17. luvun 29 § mainitsi, että kaksi todistajaa on täysi todiste vain sikäli, kun he pitävät yhtä. Yksi todistaja ei käy kuin puolesta todisteesta. Saman luvun 32. §:ssä taas todettiin, että jos suurenpuoleisessa rikosasiassa enemmän kuin puoli todistetta on syytettyä vastaan ja hän kuitenkin kieltää rikoksen, jätettäköön asia vastaiseksi, jos tuomari varoo väärää valaa. Näihin pykäliin nojautuen kihlakunnanoikeus saattoi ainakin omalta osaltaan päätökseen Vabbyn draaman käsittelyn. Antamassaan lausunnossa kihlakunnanoikeus totesi saaneensa enemmän kuin puoli' näyttöä siitä, että Eva Aliina Nysten oli miehensä kautta yllyttänyt Evert Villiam Råbergin surmaamaan Allan Nystenin, minkä tämä oli tehnyt — ja että hän oli edelleen kehottanut miestään surmaamaan Gunnar Nystenin, mitä tämä oli yrittänytkin. Koska Eva Nysten ja Evert Råberg olivat kuitenkin kiistäneet syyllisyytensä näihin rikoksiin, katsoi kihlakunnanoikeus aiheelliseksi jättää asian silleen ja tuomita ainoastaan Eva Nystenin pesän- kavalluksesta kahteenkymmeneen 10 markan suuruiseen päiväsakkoon. Päätös alistettiin luonnollisesti hovioikeuden vahvistettavaksi. Lokakuun 31 päivänä 1935 hovioikeus teki päätöksensä tässä Vabbyn elämän sekoittaneessa prosessissa. Se katsoi samoin kuin kihlakunnanoikeuskin, ettei Evert Råbergin tuomitsemiseksi ollut riittävää näyttöä, mutta sen sijaan selvitetyksi, että Eva Nysten oli tahallaan houkutellut miehensä ottamaan hengen Gunnar Nystenilta, jota Karl Albin Nysten sitten helmikuun 13 päivänä 1935 oli surmaamisen aikomuksessa pahoinpidellyt. Tästä ja muista kihlakunnanoikeuden mainitsemista syistä hovioikeus katsoi oikeaksi tuomita Eva Nystenin yllytyksestä murhaan, mikä jäi kuitenkin yrityksen asteelle, kahdeksitoista vuodeksi kuritushuoneeseen ja pesänkavalluksesta kahteenkymmeneen 10 markan päiväsakkoon sekä menettämään kansalaisluottamuksensa viideksitoista vuodeksi. — Samalla hänet määrättiin korvaamaan asianomistajien oikeudenkäyntikulut 4.000 markalla sekä maksamaan todistajien palkkioita ja kuluja 3.362 markan arvosta. Evert Råberg jäi siis rangaistuksetta, mutta vapaaksi hän ei silti päässyt. Hänellä oli vielä muuta sovitettavaa yhteiskunnalle. Eva Nysten tuomittiin oman osittaisen tunnustuksensa perusteella yllytyksestä poikapuolensa murhaan, — pojan, jota ei onnistuttukaan surmaamaan. Allan ja Karl olivat kuolleet, mutta mihin? Oliko heidän kohtalonaan ollut sortua todella sairauteen vai onnettomuuksiin — Vai olivatko he kaikki palkkamurhaajan uhreja, kuten kylällä väitettiin? Hetken siellä kyräiltiin ja sipistiin, kunnes asia hautautui ja epäluuloisuus unohtui. Idylli palasi kestääkseen niin kauan, kunnes jokin taas rikkoisi rauhan.
Esimerkkinä ajan lehtien tyylistä kertoa henkilöistä:

Henkilökuvia
Alina Nystén on hyvin tiukkapiirteinen, silmät ilkeäkatseiset, suu tiiviisti suljettu ja antoi vastauksensa välistä hermostuneesti naurahdellen, välistä taas hämmentyneen näköisenä. Osoitti ajoittain suulauttaankin ja puri hammasta.
Råberg taas on pettämätöntä gorillamaista roistotyyppiä, kavalakatseinen ja luihun näköinen. Oikeudessa hän tavattomasti hikoili, tippuen hiki kasvoiltaan lattialle saakka. Hänen koko olemuksestaan uhosi mitä paatunein rikoksellisuus. Varsinkin juuri hän antautui hyvin mielellään valokuvattavaksi sanomalehtiä varten, ikään kuin nauttien herättämästään huomiosta.
Nysténin lapset Gerda ja Gunnar ovat hiljaisia, sympaattisia ihmisiä, jotka olemuksellaan saavuttivat käräjäyleisön myötätunnon.

Nystenien entinen talo Vappulassa on yhä pystyssä:

No nyt on kyllä äärimmäisen osuva otsikko tapaukselle! Kiitos Oikeus ennen kaikkea, kun olet jaksanut väsätä pitkän tekstin tänne. Olipa mielenkiintoista luettavaa kauheudessaan.


Murhaisä näyttää 1800 - luvun äärettömän häijylle yhdysvaltalaiselle H. H. Holmesille. joka tunnetaan sarjamurhaajan tittelistään. Jotain eroakin heissä on, Holmesilla oli pidemmät viikset.


Julmaa, kylmäveristä toimintaa ollut. Toki äitipuoli on saattanut manipuloida isää murhaamaan (jälkimmäinen jäi yritykseksi) ja murhauttamaan lapsensa, mutta äijän päänupissa ei ole millään voinut olla kaikki rattaat kunnossa lukemani perusteella.
Jotain kai poikansa näkemä irvistyksensäkin hetkiltä, joilla isä yritti hänet kirveellä tappaa, kertoo.


Mitenhän Evan elämä mahtoi sujua linnareissun jälkeen?

Puoleenväliin jaksoin lukea ekalla kerralla. Huomenna loput! Missäs kohtaa Vappulaa tuo Nystrenin talo sijaitsee? Vieläkö tilan muita rakennuksia on pystyssä? Itse kun en ole tuolla nurkalla Lohjaa ikinä käynytkään.

Kiitos taas OEK hienon tarinan esilletuonnista!

finnbar87 kirjoitti: Ma Maalis 03, 2025 9:47 pm Puoleenväliin jaksoin lukea ekalla kerralla. Huomenna loput! Missäs kohtaa Vappulaa tuo Nystrenin talo sijaitsee? Vieläkö tilan muita rakennuksia on pystyssä? Itse kun en ole tuolla nurkalla Lohjaa ikinä käynytkään.

Kiitos taas OEK hienon tarinan esilletuonnista!

Kaksi viestiä kysymystäsi ylempänä on aloittajan laittama kuva ko. talosta. Sen mukana olevasta tekstistä selviää, että talo on pystyssä edelleen, ja sijaitsee Vappulassa.
Hienon näköinen asumus.

Still love kirjoitti: Ti Maalis 04, 2025 3:08 pm

finnbar87 kirjoitti: Ma Maalis 03, 2025 9:47 pm Puoleenväliin jaksoin lukea ekalla kerralla. Huomenna loput! Missäs kohtaa Vappulaa tuo Nystrenin talo sijaitsee? Vieläkö tilan muita rakennuksia on pystyssä? Itse kun en ole tuolla nurkalla Lohjaa ikinä käynytkään.

Kiitos taas OEK hienon tarinan esilletuonnista!

Kaksi viestiä kysymystäsi ylempänä on aloittajan laittama kuva ko. talosta. Sen mukana olevasta tekstistä selviää, että talo on pystyssä edelleen, ja sijaitsee Vappulassa.
Hienon näköinen asumus.

Tarkka osoite on muuten Vappulantie 272. Seinäkyltin mukaan talossa toimii parturi.

Sorry! Vappulantie 271

Onkohan tuo vanhassa kuvassa talon lähellä näkyvä kuusi sama kuin näkyy Google Street Viewissä? Minkä kokoiseksi kuusi kasvaa sadassa vuodessa?

Still love kirjoitti: Ti Maalis 04, 2025 3:08 pm

finnbar87 kirjoitti: Ma Maalis 03, 2025 9:47 pm Puoleenväliin jaksoin lukea ekalla kerralla. Huomenna loput! Missäs kohtaa Vappulaa tuo Nystrenin talo sijaitsee? Vieläkö tilan muita rakennuksia on pystyssä? Itse kun en ole tuolla nurkalla Lohjaa ikinä käynytkään.

Kiitos taas OEK hienon tarinan esilletuonnista!

Kaksi viestiä kysymystäsi ylempänä on aloittajan laittama kuva ko. talosta. Sen mukana olevasta tekstistä selviää, että talo on pystyssä edelleen, ja sijaitsee Vappulassa.
Hienon näköinen asumus.

Niin on. Sekä kuva kaksi viestiä ylempänä viestiketjussa, että hieno vanha rakennus. Nyt sitten vaan tuota luetunymmärtämistä... Kysyin, että "Vieläkö tilan muita rakennuksia on pystyssä?" Mitä et ymmärrä tuossa lauseessa?

finnbar87 kirjoitti: Ti Maalis 04, 2025 11:45 pm

Still love kirjoitti: Ti Maalis 04, 2025 3:08 pm

finnbar87 kirjoitti: Ma Maalis 03, 2025 9:47 pm Puoleenväliin jaksoin lukea ekalla kerralla. Huomenna loput! Missäs kohtaa Vappulaa tuo Nystrenin talo sijaitsee? Vieläkö tilan muita rakennuksia on pystyssä? Itse kun en ole tuolla nurkalla Lohjaa ikinä käynytkään.

Kiitos taas OEK hienon tarinan esilletuonnista!

Kaksi viestiä kysymystäsi ylempänä on aloittajan laittama kuva ko. talosta. Sen mukana olevasta tekstistä selviää, että talo on pystyssä edelleen, ja sijaitsee Vappulassa.
Hienon näköinen asumus.

Niin on. Sekä kuva kaksi viestiä ylempänä viestiketjussa, että hieno vanha rakennus. Nyt sitten vaan tuota luetunymmärtämistä... Kysyin, että "Vieläkö tilan muita rakennuksia on pystyssä?" Mitä et ymmärrä tuossa lauseessa?

Ei hemmetti, olin lukenut tuon, että vieläkö tilan rakennus on pystyssä.. ja ajattelin lukiessa, että mitenkä se talokuva saattoi jäädä huomaamatta. Luetun ymmärtäminen näköjään tökkinyt.