Mökkivieras raiskasi törkeästi pienen pojan ja teki sen uudestaan
Lähetetty: La Syys 28, 2024 12:09 am
Helsingin hovioikeus on korottanut Länsi-Uudellamaalla asuvan unkarilaisen miehen lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista saamaa tuomiota
Hovioikeus tuomitsi viisikymppisen miehen kahdesta törkeästä lapsenraiskauksesta ja kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen 9 vuodeksi ja 8 kuukaudeksi. Seksuaalisista hyväksikäytöistä kaksi oli törkeitä.
Uhri oli miehen tuttavaperheen poika.
Helsingin käräjäoikeudessa mies oli saanut 8 vuotta ja 10 kuukautta vankeutta kolmesta törkeästä lapsenraiskauksesta ja yhdestä perusmuotoisesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Yhteisiä mökkireissuja
Rikokset tapahtuivat helmikuusta 2021 alkaen seuraavan vuoden lokakuuhun.
Ensimmäisten rikosten aikaan uhri oli 7-vuotias.
Mies kosketteli pojan penistä ja otti sen suuhunsa. Mies myös yritti saada pojan antamaan hänelle suuseksiä, mihin poika ei suostunut.
Rikokset tapahtuivat Pohjois-Savossa, Kanta-Hämeessä ja Satakunnassa sijaitsevilla mökeillä, joissa mies oli mökkeilemässä pojan perheen kanssa. Ainakin osalla mökkireissuista mukana oli myös muuta seuruetta, kuten miehen naisystävä.
Pojan mukaan koskettelua oli tapahtunut muun muassa silloin, kun hän oli katsonut Palomies Sami -lastenohjelmaa.
Teot tulivat ilmi syksyllä 2022, kun poika kertoi äidilleen, mitä mökkireissuilla oli tapahtunut.
Ei voinut puolustautua
Sekä käräjä- että hovioikeuden mukaan mies käytti hyväkseen pojan iästä ja kehitystasosta johtuvaa avutonta tilaa, jonka vuoksi poika ei voinut puolustaa itseään.
Hovioikeus katsoi yhden käräjäoikeuden tuomitseman törkeän lapsenraiskauksen törkeäksi lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi.
Iltalehti ei julkaise tuomitun nimeä uhrin henkilöllisyyden suojelemiseksi.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4ca8 ... 32ce5a32f9