Sivu 1/1

Poliisi otti kiinni henkilön, jota epäillään alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista Kouvolassa

Lähetetty: Ke Loka 02, 2024 1:25 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Mies otettiin kiinni tiistaina 1.10. Kouvolan rautatieaseman lähistöltä.

Poliisi sai tiistaina 24.9. ilmoituksen, jonka mukaan mieshenkilö oli seurannut lasta Kouvolassa rautatieaseman lähistöllä. Ilmoituksen mukaan henkilö oli myös paljastanut sukuelimensä lapselle ja kosketellut itseään lapsen nähden. Tapauksesta tehtiin rikosilmoitus ja aloitettiin esitutkinta.

Poliisi tutkii tässä vaiheessa asiaa seksuaalisena kajoamisena lapseen. Tunnusmerkistö tarkentuu tutkinnan aikana. Seksuaalinen kajoaminen tarkoittaa koskettelemalla tai muulla tavoin tehtyjä seksuaalisia tekoja, joihin toinen ei osallistu vapaaehtoisesti ja jotka olennaisesti loukkaavat toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta.
Poliisi epäilee, että sama mies on saattanut seurata muitakin ihmisiä rautatieaseman läheisyydessä. Näistäkin tapauksista on käynnistetty esitutkintoja ja rikosnimikkeet tarkentuvat tutkinnan edetessä.

Poliisi otti miehen kiinni tiistaina 1.10. Kouvolan rautatieaseman lähistöltä.
-Epäilty on nyt kiinniotettuna ja me jatkamme asian tutkintaa. Tällä hetkellä meillä ei ole enempää kerrottavaa, vaan tiedotamme tapauksesta mahdollisesti lisää myöhemmin, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Lasse Hakala Kaakkois-Suomen poliisilaitoksesta.

https://poliisi.fi/-/poliisi-otti-kiinn ... kouvolassa

Re: Poliisi otti kiinni henkilön, jota epäillään alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista Kouvolassa

Lähetetty: Ma Loka 14, 2024 11:23 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Kouvolan itsensäpaljastajalla voinut olla useita uhreja, poliisi kertoo

Poliisi otti rautatieasemalla itsensä paljastaneen miehen kiinni syyskuun lopulla. Nyt miehestä on aloitettu useampi esitutkinta.

Poliisi epäilee, että Kouvolassa sukuelimensä lapselle paljastaneella miehellä voi olla useampia uhreja.
– Rautatieaseman lähistöltä saadut valvontakamerakuvat tukevat sitä, että tapauksia on useita, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Lasse Hakala Kaakkois-Suomen poliisista.

Poliisi otti miehen kiinni paikan päällä
Poliisin saaman ilmoituksen mukaan mies oli seurannut alaikäistä tyttöä Kouvolan rautatieasemalla 24. syyskuuta.

Mies oli ilmoituksen mukaan myös paljastanut sukuelimensä tytölle ja kosketellut itseään tämän nähden.
...

Miestä epäillään seksuaalisesta kajoamisesta lapseen. Lain mukaan enimmäisrangaistus tällaisesta teosta on kuusi vuotta vankeutta.
...

Miehestä aloitettu useita esitutkintoja
Poliisi kertoi lokakuun alussa epäilevänsä, että mies oli seurannut muitakin ihmisiä rautatieaseman lähellä. Hätäkeskukseen oli tehty asiasta useita ilmoituksia.

Poliisi on aloittanut myös näistä tapauksista esitutkinnan.
Enemmän täällä: YLE
14.10.2024 15:26