Sivu 1/2

Tuotepakkaukset

Lähetetty: To Loka 17, 2024 2:33 am
Kirjoittaja RL11/6
Tein illalla suomalaista känniläisten ja narkkareiden erikoisuutta, nakit muusilla. Seuraavaksi teen jauhoperunoista itse muusin ja korvaan nakit aidoilla lihattomilla Kotimaista Uunilenkeillä. Ideana on syödä välillä mahdollisimman epäterveellisesti. Paljon voita, suolaa, majoneesia, smetanaa, sokeria, vehnäjauhoja jne.

Muistin kaapissa olevan muussijauhetta. Tehdessäni perunamuussia huomasin myyntipakkauksessa olevan mummon kuvan. Sellainen oikein kunnon juoruämmän näköinen vanha lehmä. En ymmärrä miksi vitussa siihen on sellainen laitettu. Aikaisemmin Uncle Ben's poisti oman neekeriukkonsa kuvan, joka mielestäni edusti riisiruokakulttuuria, koska maataloushommat kuuluivat aikoinaan orjaneekereille.

Kuitenkin suomalaiseen perunamuussipakkaukseen on jätetty vanhan huoran kuva. Mielestäni tuollainen kuva ei kuulu elintarvikkeisiin mitenkään. En ainakaan itse halua sitä, koska se tuo mieleen kuinka montaa sataa kyrpää kuvan mummo on imenyt likaisilla huulillaan. Tästä samasta syystä en ole koskaan työpaikalla juonut kahvia kuin omasta mukistani, koska en halua juoda samasta mukista kahvia jonkun likaiset huulet omaavan kyrvän imijän kanssa.

Alkoi koko homma vituttamaan siinä määrin, että oli pakko katsoa katuväkivaltavideoita kaotic.comista runsaan tunnin ajan ja ottaa samalla Mikki Hiiren muotoisesta PEZ-karkkiannostelijastani miltein koko lippaallinen.

Minua on aina vituttanut suuresti koulujen keittäjät, joita mielestäni tulisi vetää oikein kunnolla turpaan, kuten myös niitä kakaroita, joista maksetaan lapsilisänä kaikenlaisille puliukoille ja huorille kaljarahaa.

Re: Tuotepakkaukset

Lähetetty: La Loka 19, 2024 12:21 am
Kirjoittaja acp
RL11/6 kirjoitti: To Loka 17, 2024 2:33 am Ideana on syödä välillä mahdollisimman epäterveellisesti. Paljon voita, suolaa, majoneesia, smetanaa, sokeria, vehnäjauhoja jne.
Tuossa ole epäterveellistä sokeri ja jauho.

Voiko elovenapakkausta pitää arjalaisena? Ja pakkausten viivakoodeista löytyy "mark of the beast", 3 pitkää viivaa --> 666

Re: Tuotepakkaukset

Lähetetty: La Loka 19, 2024 12:38 am
Kirjoittaja RL11/6
acp kirjoitti: La Loka 19, 2024 12:21 am
RL11/6 kirjoitti: To Loka 17, 2024 2:33 am Ideana on syödä välillä mahdollisimman epäterveellisesti. Paljon voita, suolaa, majoneesia, smetanaa, sokeria, vehnäjauhoja jne.
Tuossa ole epäterveellistä sokeri ja jauho.
Olet ehkä oikeassa. Täytekakkidieetti on uusin trendijuttu. Ideana on laittaa kananmunia 2 x määrä mitä normaalisti ja syödä pieniä annoksia 7 x vrk, myös yöllä. Säkkipimeänä keskitalven yönä kakkupalan syöminen nostaa insuliinitasot pilviin, jolloin anabolinen kehitys tapahtuu optimaallisimmin. Insuliini on kuitenkin kaikista hormoneista anabolisin. Bull Mentula opastaa vielä tekemään nimenomaan hääkakkua, eli kakun päälle tulee laittaa muovinen hääpari.

Re: Tuotepakkaukset

Lähetetty: La Loka 19, 2024 2:24 am
Kirjoittaja Hank Voight
acp kirjoitti: La Loka 19, 2024 12:21 am
Voiko elovenapakkausta pitää arjalaisena? Ja pakkausten viivakoodeista löytyy "mark of the beast", 3 pitkää viivaa --> 666
Kai tämä sentään oli ihan huumoria? Vai ihanko oikeasti tuollaisiakin joku havannoi, ihan vakavissaan?

Re: Tuotepakkaukset

Lähetetty: La Loka 19, 2024 10:56 pm
Kirjoittaja acp
Hank Voight kirjoitti: La Loka 19, 2024 2:24 am
acp kirjoitti: La Loka 19, 2024 12:21 am
Voiko elovenapakkausta pitää arjalaisena? Ja pakkausten viivakoodeista löytyy "mark of the beast", 3 pitkää viivaa --> 666
Kai tämä sentään oli ihan huumoria? Vai ihanko oikeasti tuollaisiakin joku havannoi, ihan vakavissaan?
Ikävä kyllä ei ollut huumoria. Vähissä ovat ne asiat joissa ei ole piilotettuja symboleja. Tätä samaa viivakoodia/sirutusta yritettiin jo ihmisiinkin. Mehän olemme loppujen lopuksi vain pelkkä tuote.

Re: Tuotepakkaukset

Lähetetty: La Loka 19, 2024 11:25 pm
Kirjoittaja Hank Voight
acp kirjoitti: La Loka 19, 2024 10:56 pm
Ikävä kyllä ei ollut huumoria. Vähissä ovat ne asiat joissa ei ole piilotettuja symboleja.
Vähissä ovat? Tuota noin...

Maailmassa on ziljoonia numeroilla merkittyjä tuotteita. Maailmassa tapahtuu ziljoonia asioita päivittäin. Maailmassa otetaan, jos ei ziljoonia, niin ainakin miljardi valokuvaa joka päivä.

Eli, eiköhän joukkoon mahdu väkisinkin tuotteita, joista löytyy tavalla tai toisella 666, sekä tapahtumia, joissa on jotain hyvinkin outoja. Ja myös valokuvia, joissa on joku määrätty kuvio taustalla.

Vedetään nyt ihan hatusta, että niitä kuvia otetaan se miljardi joka päivä. Mikä on todennäköisyys sille, että muutamasta tuhannesta ei väkisinkin löytyisi jotain sua kiinnostavaa kuviota?

Tai kun vuosittain varmaan se miljardille tuotteelle annetaan koodi, niin olisi aikamoinen ihme, jos ei muutamasta tuhannesta löytyisi 666, tavalla tai toisella.

Re: Tuotepakkaukset

Lähetetty: Su Loka 20, 2024 12:02 am
Kirjoittaja acp
Hank Voight kirjoitti: La Loka 19, 2024 11:25 pm Vähissä ovat? Tuota noin...

Maailmassa on ziljoonia numeroilla merkittyjä tuotteita. Maailmassa tapahtuu ziljoonia asioita päivittäin. Maailmassa otetaan, jos ei ziljoonia, niin ainakin miljardi valokuvaa joka päivä.
Nämä ziljoonat asiat jäävät tänne "matrixin" muistiin, eli siis kaikki. Kuin tietokonesimulaatio. Kaikki mitä sinä olet tehnyt, sanonut ja muistat, ovat tallentuneet sinun DNA:han. Sinut voidaan kloonata ja klooniin ladata muistisi/menneisyytesi.
Hank Voight kirjoitti: La Loka 19, 2024 11:25 pm Tai kun vuosittain varmaan se miljardille tuotteelle annetaan koodi, niin olisi aikamoinen ihme, jos ei muutamasta tuhannesta löytyisi 666, tavalla tai toisella.
Jos tuotteessa on viivakoodi, niin siitä löytyy merkintä 666.
Hank Voight kirjoitti: La Loka 19, 2024 11:25 pm Eli, eiköhän joukkoon mahdu väkisinkin tuotteita, joista löytyy tavalla tai toisella 666, sekä tapahtumia, joissa on jotain hyvinkin outoja. Ja myös valokuvia, joissa on joku määrätty kuvio taustalla.

Vedetään nyt ihan hatusta, että niitä kuvia otetaan se miljardi joka päivä. Mikä on todennäköisyys sille, että muutamasta tuhannesta ei väkisinkin löytyisi jotain sua kiinnostavaa kuviota?
Tuossa olet oikeassa, ei meidän omista kuvista symboleita löydy.

Re: Tuotepakkaukset

Lähetetty: Su Loka 20, 2024 6:30 am
Kirjoittaja Wildchild79
acp kirjoitti: La Loka 19, 2024 12:21 am

Voiko elovenapakkausta pitää arjalaisena? Ja pakkausten viivakoodeista löytyy "mark of the beast", 3 pitkää viivaa --> 666
Ei taida olla mitään arjalaista nykyään eloveenassa, pakkauskin muuttunut lähes täysin siitä kun viimeksi ostin.

Re: Tuotepakkaukset

Lähetetty: Su Loka 20, 2024 12:25 pm
Kirjoittaja Knobster
RL11/6 kirjoitti: To Loka 17, 2024 2:33 am Tein illalla suomalaista känniläisten ja narkkareiden erikoisuutta, nakit muusilla. Seuraavaksi teen jauhoperunoista itse muusin ja korvaan nakit aidoilla lihattomilla Kotimaista Uunilenkeillä. Ideana on syödä välillä mahdollisimman epäterveellisesti. Paljon voita, suolaa, majoneesia, smetanaa, sokeria, vehnäjauhoja jne.

Muistin kaapissa olevan muussijauhetta. Tehdessäni perunamuussia huomasin myyntipakkauksessa olevan mummon kuvan. Sellainen oikein kunnon juoruämmän näköinen vanha lehmä. En ymmärrä miksi vitussa siihen on sellainen laitettu. Aikaisemmin Uncle Ben's poisti oman neekeriukkonsa kuvan, joka mielestäni edusti riisiruokakulttuuria, koska maataloushommat kuuluivat aikoinaan orjaneekereille.

Kuitenkin suomalaiseen perunamuussipakkaukseen on jätetty vanhan huoran kuva. Mielestäni tuollainen kuva ei kuulu elintarvikkeisiin mitenkään. En ainakaan itse halua sitä, koska se tuo mieleen kuinka montaa sataa kyrpää kuvan mummo on imenyt likaisilla huulillaan. Tästä samasta syystä en ole koskaan työpaikalla juonut kahvia kuin omasta mukistani, koska en halua juoda samasta mukista kahvia jonkun likaiset huulet omaavan kyrvän imijän kanssa.

Alkoi koko homma vituttamaan siinä määrin, että oli pakko katsoa katuväkivaltavideoita kaotic.comista runsaan tunnin ajan ja ottaa samalla Mikki Hiiren muotoisesta PEZ-karkkiannostelijastani miltein koko lippaallinen.

Minua on aina vituttanut suuresti koulujen keittäjät, joita mielestäni tulisi vetää oikein kunnolla turpaan, kuten myös niitä kakaroita, joista maksetaan lapsilisänä kaikenlaisille puliukoille ja huorille kaljarahaa.
Aivan turhan vaivalloisesti mietittyä safkaa kännisille tai nisteille...

Re: Tuotepakkaukset

Lähetetty: Su Loka 20, 2024 2:32 pm
Kirjoittaja Hank Voight
acp kirjoitti: Su Loka 20, 2024 12:02 am
Nämä ziljoonat asiat jäävät tänne "matrixin" muistiin, eli siis kaikki. Kuin tietokonesimulaatio.
Tämä "matrix" on mielenkiintoinen juttu. Oliko sulla tai perustason folioilla mitään hajua koko "matrixista", ennen kyseistä leffaa? Mä en siis tiedä, kerro sinä.

Ja siis joo, erottelen tosiaan sut perusfolioista. Sä olet next level :)

Re: Tuotepakkaukset

Lähetetty: Su Loka 20, 2024 2:56 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
acp kirjoitti: La Loka 19, 2024 12:21 am
RL11/6 kirjoitti: To Loka 17, 2024 2:33 am Ideana on syödä välillä mahdollisimman epäterveellisesti. Paljon voita, suolaa, majoneesia, smetanaa, sokeria, vehnäjauhoja jne.
Tuossa ole epäterveellistä sokeri ja jauho.

Voiko elovenapakkausta pitää arjalaisena? Ja pakkausten viivakoodeista löytyy "mark of the beast", 3 pitkää viivaa --> 666
Elovena-pakkauksessa on Ukrainan värit korostuneesti esillä. Käsittääkseni ei ole kyse sattumasta, vaan juutalaisten satanistipankkiirien ovelasta salajuonesta.

Re: Tuotepakkaukset

Lähetetty: Su Loka 20, 2024 3:01 pm
Kirjoittaja RL11/6
*pltmtxtvp*tm

Re: Tuotepakkaukset

Lähetetty: Su Loka 20, 2024 3:10 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
*pltmtxtvp*tm

Re: Tuotepakkaukset

Lähetetty: Su Loka 20, 2024 3:16 pm
Kirjoittaja RL11/6
*pltmtxtvp*tm

Re: Tuotepakkaukset

Lähetetty: Su Loka 20, 2024 3:23 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
*pltmtxtvp*tm