Kotka: Lapset joutuivat hyppäämään ojaan, kun autoilija kaahasi kohti
Lähetetty: Ma Marras 11, 2024 3:37 pm
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ae01 ... 394222ee1a
"Neljä lasta oli vähällä jäädä auton alle Kotkassa isänpäivänä, sunnuntaina 10. marraskuuta.
Lapset olivat kävelemässä Etelätiellä tienreunassa iltapäivällä kello 14 aikaan. Vastaan ajaneen henkilöauton kuljettaja painoi kaasua ja ajoi lapsia kohti. Lapset joutuivat hyppäämään ojaan välttääkseen törmäyksen.
Kuljettaja kaasutti tiehensä. Poliisit ottivat hänet kiinni muutamaa tuntia myöhemmin.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Lasse Hakala kertoo, että epäilty on aikuinen mies. Hän ei ota kantaa siihen, mitä mies on kuulusteluissa kertonut.
Päihteillä ei epäillä olevan osuutta tapahtumissa. Hakalan mukaan mies on ollut eilisestä asti poliisin hoivissa, mutta hänet päästetään näillä näkymin pian vapaaksi.
Poliisi epäilee miestä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä törkeän pahoinpitelyn yrityksestä. Tämänhetkisen epäilyksen mukaan mies ajoi lapsia kohti tahallaan.
Lapset selviytyivät tilanteesta ilman fyysisiä vammoja. He olivat nelistään liikenteessä. Hakala kertoo, että lapset soittivat itse hätäkeskukseen."
Eikös toi pitäisi mennä jo tapon yrityksenä? Jumalauta sentään.
Otsikkoon lisätty paikkakunta
-NILS-