”Noitasurma” Ruotsissa 1999
Lähetetty: Su Heinä 06, 2008 9:35 pm
Ruotsalaista kulttuuria on rikastettu monin tavoin. Vaaleat viikingit ovat muutaman kymmenen vuoden päästä vähemmistönä omassa maassaan ja se tuttu sekä turvallinen hyvinvointiyhteiskunta sosiaaliturvineen ja työttömyyskorvauksineen on muisto vain.
Viime vuosituhannen lopulla Huddingessa saatiin kokea sekä nähdä miten ikiaikaiset ja Pohjolasta jo ammoin kitketyt noitavainot ovat palanneet takaisin. Afrikka – tuo pohjoismaisiin hyvinvointiyhteiskuntiin satojatuhansia moniosaajia lähettävä maanosa on yhä eräs noitavainojen tyyssija.
Jouluna 1999 – Tukholman eteläpuolella olevan Huddingen kunnan Skogåsin lähiössä - eräässä ”ruotsalaiskodissa” kahden lapsen sukulaiset saivat päähänsä, että 11-vuotias tyttö ja tämän 12-vuotias veli ovat noitia. Sukulaiset – joista päätekijä 41-vuotias mies - oli todennäköisesti lasten setä. Miehen 36-vuotias vaimo ja tämän 20-vuotias sisko olivat osallisena jutussa. Kaikki on kuitenkin epäselvää siltä osin, että kuka on oikeasti kenenkin sisko, vaimo tahi setä. Pohjoismaissa menee kohta geenit sekaisin kun kaikki ovat toistensa kanssa, mutta onneksi Afrikassa osataan elää ihmisiksi. Tai siellä ei pidetä niin suurta väliä kuka on kenenkin sukulainen tai vaimo. Mutta kun kerran poliitikkomme ja virkamiehemme ovat sanoneet, että tarvitsemme lisää väkeä, muuten tukehdumme sisäsiittoisuuteemme, niin otetaan sitten heitä, joista ei tiedetä ja jotka eivät itsekään tiedä keille ovat sukua ja kuinka läheistä.
No anyway… Nämä noidiksi epäillyt kongolaislapset tulivat syyskuussa -99 asumaan Huddingessa asuvien sukulaistensa luo. Naapurit kuulivat paremman kulttuurin edustajien asunnosta lasten itkua ja huutoa. Paikalle hälytetyt poliisit käyttäytyivät korrektisti; pariin kertaan he tyytyivät keskustelemaan ovenraosta lasten isän kanssa. Mutta kolmannella kerralla poliisien usko siihen, ettei asunnossa tapahdu mitään ikävää, loppui. Asunnossa oli usean päivän pahoinpitelyn aikana menehtynyt 11-vuotias tyttö ja henkihieverissä viruva veljensä.
Huhtikuussa 2000 lasten todennäköinen setä, Kongosta tai Tshadista kotoisin oleva ja sieltä Ruotsiin bruttokansantuotetta kohottamaan lähetetty mies tuomittiin Huddingen käräjäoikeudessa elinkautiseen vankeuteen.
Miehen vaimo ja tämän oletettu sisko saivat neljän vuoden vankeusrangaistukset törkeästä pahoinpitelystä sekä tämä 20-vuotias ”sisko” tuomittiin karkotettavaksi maasta. Tuomitut yrittivät ajaa lapsista pahoja henkiä lyömällä ja potkimalla heitä.
Ruotsin viranomaiset eivät ole toistaiseksi kyenneet varmuudella selvittämään heidän kansallisuuksiaan.
Lähteenä 12.4.2000 ilmestynyt Helsingin Sanomat
Olivatkohan nämä tuomitut nyt sitten pakolaisia vai paholaisia?
EDIT: typo