Sivu 1/1

Mänttä-​Vilppulassa palossa tuhoutuneesta omakotitalosta löytyi kaksi vainajaa

Lähetetty: La Marras 30, 2024 2:10 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Isohko käytössä ollut vanha omakotitalo tuhoutui kokonaan tulipalossa Lahnajärventiellä Mänttä-Vilppulassa
Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta kello 2.43 lauantain vastaisena yönä ulkopuolisen henkilön havaittua liekit kauempaa. Rakennus oli pelastuslaitoksen saapuessa paikalle täyden palon vaiheessa ja osittain sortunut.
Noin kello kymmenen aikaan aamupäivällä Pirkanmaan pelastuslaitokselta kerrottiin jälkisammutus- ja raivaustöiden olevan edelleen käynnissä muutamalla yksiköllä.
Aiemmin kello kuuden jälkeen pelastuslaitos tiedotti, että se jatkaa rakennuksen sammuttamista. Paikalla oli tuolloin kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä sisältäen sammutusraivaukseen käytettävän kaivinkoneen.
Kuvassa palomiehet ovat työssään lauantaina.jpg
Kuvassa palomiehet ovat työssään lauantaina.jpg (249.57 KiB) Katsottu 5589 kertaa
Poliisi kertoi Keskisuomalaiselle, että rakennuksesta on löytynyt kaksi vainajaa. Asiaa selvitetään palonsyyn tutkintana sekä kahtena kuolemansyyn selvittämisenä. Asiaan ei tässä vaiheessa epäillä liittyvän rikosta eikä poliisi tiedota asiasta enempää.

https://www.ksml.fi/paikalliset/8107094

Re: Mänttä-​Vilppulassa palossa tuhoutuneesta omakotitalosta löytyi kaksi vainajaa

Lähetetty: Su Joulu 01, 2024 5:19 am
Kirjoittaja cassyput_80
Traaginen kohtalo. Toivottavasti vanhukset löytyivät sängystään. :cry:

Re: Mänttä-​Vilppulassa palossa tuhoutuneesta omakotitalosta löytyi kaksi vainajaa

Lähetetty: Su Joulu 01, 2024 2:26 pm
Kirjoittaja eloq
Vanhukset?

Re: Mänttä-​Vilppulassa palossa tuhoutuneesta omakotitalosta löytyi kaksi vainajaa

Lähetetty: Su Joulu 01, 2024 3:20 pm
Kirjoittaja URSA
Kuvan perusteella talossa on ainakin ollut hieno iso takka ja varmaan leivinuuni. Liittyneekö syttymissyyhyn.

Re: Mänttä-​Vilppulassa palossa tuhoutuneesta omakotitalosta löytyi kaksi vainajaa

Lähetetty: Su Joulu 01, 2024 4:47 pm
Kirjoittaja cassyput_80
eloq kirjoitti: Su Joulu 01, 2024 2:26 pmVanhukset?
Jep! Tunsin heidät.

Re: Mänttä-​Vilppulassa palossa tuhoutuneesta omakotitalosta löytyi kaksi vainajaa

Lähetetty: Su Joulu 01, 2024 4:48 pm
Kirjoittaja cassyput_80
URSA kirjoitti: Su Joulu 01, 2024 3:20 pm Kuvan perusteella talossa on ainakin ollut hieno iso takka ja varmaan leivinuuni. Liittyneekö syttymissyyhyn.
Toivottavasti syy syttymiseen selviää tarkemmissa tutkimuksissa.

Re: Mänttä-​Vilppulassa palossa tuhoutuneesta omakotitalosta löytyi kaksi vainajaa

Lähetetty: Su Joulu 01, 2024 5:03 pm
Kirjoittaja McCall
Aamulehti 1.12.2024 / https://www.aamulehti.fi/pirkanmaa/art- ... 71761.html

Mänttä-Vilppulan rajussa tulipalossa ei epäillä rikosta

Rakennus tuhoutui tulipalossa täysin. Palopaikalta löytyi kaksi vainajaa.

Mänttä-Vilppulan Lahnajärventiellä paloi perjantain ja lauantain vastaisena yönä asuinrakennus. Paikalta löydettiin kaksi vainajaa.

”Tällä hetkellä ei ole viitteitä rikoksesta”, rikoskomisario Annukka Liukkonen Sisä-Suomen poliisista kertoo sunnuntaina päivällä.

Talo tuhoutui tulipalossa täysin. Liukkonen kertoo, että syttymissyytä aletaan tutkia ensi viikon alussa. Vainajien osalta tutkitaan myös kuolemansyytä.

Ulkopuolinen henkilö oli nähnyt liekit kauempaa ja tehnyt asiasta ilmoituksen hätäkeskukselle hieman ennen kolmea lauantaina aamuyöllä. Rakennus oli ilmiliekeissä ja jo osin sortunut Pirkanmaan pelastuslaitoksen yksiköiden saapuessa paikalle.

Re: Mänttä-​Vilppulassa palossa tuhoutuneesta omakotitalosta löytyi kaksi vainajaa

Lähetetty: Su Joulu 01, 2024 5:19 pm
Kirjoittaja BillyHill
cassyput_80 kirjoitti: Su Joulu 01, 2024 5:19 am Traaginen kohtalo. Toivottavasti vanhukset löytyivät sängystään. :cry:
No, ei tarvinnut ainakaan missään karmeassa laitoksessa virua viimeisiä vuosiaan. Eikä kummankaan jäädä toista suremaan. Oletan siis että olivat pariskunta.

Re: Mänttä-​Vilppulassa palossa tuhoutuneesta omakotitalosta löytyi kaksi vainajaa

Lähetetty: Ma Joulu 02, 2024 11:23 am
Kirjoittaja cassyput_80
BillyHill kirjoitti: Su Joulu 01, 2024 5:19 pm
cassyput_80 kirjoitti: Su Joulu 01, 2024 5:19 am Traaginen kohtalo. Toivottavasti vanhukset löytyivät sängystään. :cry:
No, ei tarvinnut ainakaan missään karmeassa laitoksessa virua viimeisiä vuosiaan. Eikä kummankaan jäädä toista suremaan. Oletan siis että olivat pariskunta.
Juu, totta tuokin. Mutta ajatuskin menehtymisestä palamalla on vaan niin karmiva ja brutaali.
Olivat pariskunta. Sentään lähtivät yhdessä

Re: Mänttä-​Vilppulassa palossa tuhoutuneesta omakotitalosta löytyi kaksi vainajaa

Lähetetty: Ma Joulu 02, 2024 12:13 pm
Kirjoittaja Anti-Bini Laden
cassyput_80 kirjoitti: Ma Joulu 02, 2024 11:23 am
BillyHill kirjoitti: Su Joulu 01, 2024 5:19 pm
cassyput_80 kirjoitti: Su Joulu 01, 2024 5:19 am Traaginen kohtalo. Toivottavasti vanhukset löytyivät sängystään. :cry:
No, ei tarvinnut ainakaan missään karmeassa laitoksessa virua viimeisiä vuosiaan. Eikä kummankaan jäädä toista suremaan. Oletan siis että olivat pariskunta.
Juu, totta tuokin. Mutta ajatuskin menehtymisestä palamalla on vaan niin karmiva ja brutaali.
Olivat pariskunta. Sentään lähtivät yhdessä
Niin ellei ole ollut nukkumassa ja häkä tehnyt tehtävänsä.
Toivotaan näin..

Re: Mänttä-​Vilppulassa palossa tuhoutuneesta omakotitalosta löytyi kaksi vainajaa

Lähetetty: Ma Joulu 02, 2024 12:54 pm
Kirjoittaja LENI
cassyput_80 kirjoitti: Su Joulu 01, 2024 5:19 am Traaginen kohtalo. Toivottavasti vanhukset löytyivät sängystään. :cry:
Pikkulintujen mukaan huusivat viimehetkille asti että polttaa. Juuri siinäkohtaa missä olivat piilossa niin häkä pääsi ulos eikä he menettäneet tajuntaansa.

Että varovasti sen kynttilän kanssa nyt jouluna.. :roll:

Re: Mänttä-​Vilppulassa palossa tuhoutuneesta omakotitalosta löytyi kaksi vainajaa

Lähetetty: Ma Joulu 02, 2024 4:52 pm
Kirjoittaja Blank?
LENI kirjoitti: Ma Joulu 02, 2024 12:54 pm
cassyput_80 kirjoitti: Su Joulu 01, 2024 5:19 am Traaginen kohtalo. Toivottavasti vanhukset löytyivät sängystään. :cry:
Pikkulintujen mukaan huusivat viimehetkille asti että polttaa. Juuri siinäkohtaa missä olivat piilossa niin häkä pääsi ulos eikä he menettäneet tajuntaansa.

Että varovasti sen kynttilän kanssa nyt jouluna.. :roll:
Eli tämän pikkulinnun mukaan joku on kuullut huudot mutta ei ole auttanut? Niinkö?