63-vuotias nainen jätti miehensä kuolemaan Lappeenrannassa 2023
Lähetetty: La Tammi 25, 2025 10:11 am
63-vuotias nainen jätti miehensä kuolemaan pariskunnan yhteisessä kodissa Lappeenrannassa elokuussa 2023
Naista syytettiin Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa ensisijaisesti heitteillepanosta ja toissijaisesti pelastustoiminnan laiminlyönnistä.
Syytteen mukaan tapahtuma-aikaan noin 67-vuotias mies oli kaatunut elokuisena perjantaina iltakymmenen aikaan pariskunnan yhteisen kodin portaissa ja jäänyt lattialle makaamaan. Mies sai kaatuessaan päähänsä kookkaan ja syvän ruhjevamman. Lisäksi häneltä murtui kaksi kylkiluuta.
Nainen ei kuitenkaan hankkinut miehelleen apua, vaan jätti tämän makaamaan lattialle. Mies kuoli yön aikana verenvuotoon ja kylkiluiden murtumiin.
Poliisikuulusteluissa nainen kertoi, että oli nähnyt miehen kaatuvan rappusissa ja havainnut tämän menettävän tajuntansa hetkeksi. Naisen mukaan hän oli yrittänyt tyrehdyttää verenvuotoa pyyhkeillä ja talouspaperilla.
Pyyhkeet löytyivät myöhemmin taloyhtiön roskiksesta. Nainen sanoi ymmärtäneensä, että mies tarvitsee apua ja epäilleensä tämän olevan hengenvaarassa.
Jostain syystä puoliso ei ollut kuitenkaan hälyttänyt apua. Hän meni kertomaan tapahtuneesta naapurilleen vasta seuraavana päivänä, kun mies oli jo kuollut.
Naapuri soitti hätäkeskukseen.
– Naapuri tuli pimpottamaan oven taakse. Hänen mies on kuollut. En tiedä, mitä on tapahtunut, naapuri selosti hätäkeskuspäivystäjälle.
Hätäpuhelun taustalta kuului syytetyn naisen vaikerointia. Hätäkeskus kehotti naapuria menemään pariskunnan asunnolle.
– Kysy häneltä, voitko sinä nyt mennä sinne asuntoon. Pitäähän sitä tilannetta selvittää, hätäkeskus ohjeisti.
Hätäkeskus pyysi naisen puhelimeen ja yritti saada selvitettyä tältä itseltään, milloin tämä oli nähnyt miehensä viimeksi elossa.
– Perjantaina puhuttiin. Katottiin uutiset, nainen vastasi.
HätäkeskusPÄIVYSTÄJÄ joutui useaan kertaan kehottamaan naista menemään asunnolle miehensä vierelle.
– En tiedä, onko hän hengissäkään enää, nainen sanoi.
– Siitä nyt juuri pitää saada selvyys, hätäkeskuspäivystäjä vastasi.
Lopulta nainen lähti naapurin kanssa asunnolle. Hän kertoi puhelimessa, että mies makasi lattialla eikä hengittänyt.
– Täällä on aika paljon verta, se on kolauttanut päänsä johonkin.
Nainen oli siis mitä ilmeisimmin ymmärtänyt puolisonsa kuolleen. Paikalle tullut poliisi löysi pariskunnan keittiön pöydältä lapun, johon nainen oli listannut hautajaissuunnitelmia.
Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi nykyisin 64-vuotiaan naisen heitteillepanosta 15 päiväsakon suuruiseen rangaistukseen. Maksettavaa naiselle kertyy 210 euroa. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan miehen kuolemansyyn selvittämisestä aiheutuneista kuluista valtiolle noin 1 000 euroa.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010981186.html
Aika tyly emäntä!