Kaksi miestä vangittu epäiltyinä ryöstöstä Siilinjärvellä
Lähetetty: Ti Maalis 04, 2025 3:57 pm
Pohjois-Savon käräjäoikeus on vanginnut poliisin esityksestä kaksi kuopiolaista miestä ryöstöstä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta
Miesten epäillään syyllistyneen vakaviin rikoksiin Siilinjärvellä perjantaina 21. helmikuuta. Poliisi ei ole toistaiseksi kertonut tarkemmin, millaiseen tilanteeseen ryöstöepäily liittyy. Ensitietojen mukaan ryöstön kohteena oli yksityishenkilö eikä esimerkiksi kauppaliike.
Vangitut miehet ovat iältään 29 ja 22 vuotta. Molemmilla heistä on vankkaa rikostaustaa muun muassa huumausaine- ja väkivaltarikoksista.
Miehet ovat tänäkin talvena olleet oikeudessa syytettyinä muun muassa ryöstörikoksista. Kaksikko sai myös aiemmin tänä talvena käräjäoikeudesta ehdottomat vankeusrangaistukset tuomioksi, mutta he jäivät vapaalle jalalle odottamaan sitä, että hovioikeus käsittelee tuomiosta tehdyt valitukset.
Miesten epäillään oikeusprosessien ollessa kesken syyllistyneen uusiin rikoksiin. Nuorempaa miestä epäillään myös toisesta ryöstöstä Kuopiossa samalla viikolla ja lisäksi oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta.
Vanhemman miehen epäillään syyllistyneen Siilinjärven ryöstön kanssa samana päivänä myös autovarkauteen.
https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/8336656