Vaimoaan Mikkelissä toistuvasti pahoinpidelleelle miehelle ehdotonta
Lähetetty: Ke Huhti 16, 2025 4:36 am
Etelä-Savon käräjäoikeus on tuominnut väkivaltaisesti käyttäytyneen ja puolisoaan pahoinpidelleen miehen kahden vuoden ja yhden kuukauden vankeusrangaistukseen kymmenestä eri rikoksesta.
Heinäkuussa 2024 mies syyllistyi Mikkelissä törkeän ryöstön yritykseen. Hän meni uhrinsa työpaikalle, uhkasi uhriaan mukanaan olleella haulikolla ja vaati tätä korjaamaan ajoneuvoaan. Tuomittu vahvisti vaadettaan lyömällä uhriaan useamman kerran aseen perällä. Sen jälkeen ase laukesi. Haulit osuivat kattoon.
Marraskuussa 2024 tuomittu pahoinpiteli toisen miehen mikkeliläisen ravintolan tuulikaapissa lyömällä tätä voimakkaasti päähän.
Iso osa miehen aggressiivisesta käytöksestä kohdistui hänen puolisoonsa.
Syyttäjän mukaan mies pahoinpiteli puolisoaan syksyn 2021 ja joulukuun 2024 välisenä aikana ainakin 13 kertaa. Uhrin kertomuksen mukaan pahoinpitelyt alkoivat sen jälkeen, kun he muuttivat yhteen asumaan.
Tuomittu muun muassa hakkasi vaimoaan nyrkillä kasvoihin ja pään alueelle useaan otteeseen, riepotteli häntä, kuristi ja uhkaili aseella.
Loppua kohden pahoinpitelyt kävivät häikäilemättömämmiksi ja nainen alkoi pitää sisällä yllään toppatakkia, jotta pääsisi nopeammin pihalle pakoon väkivaltaisesti käyttäytyvää miestään.
Esimerkiksi keväällä 2024 mies juoksi kauppaan lähdössä olleen vaimonsa perään ja osoitti häntä aseella. Mies yritti myös laukaista aseen, mutta pistooli ei lauennut.
Joulukuussa 2024 mies otti pahoinpitelyn päätteeksi esille aseen, osoitti sillä vaimoaan ja ampui hänen päänsä vierestä niin, että laukaus osui seinäkelloon.
Jouluna 2024 mies syyllistyi vaimonsa vapauden riistoon. Hän sulki puolison heidän yhteiseen kotiinsa ja eristi hänet elinympäristöstään ja kaikesta kanssakäymisestä sukulaisten tai ystävien kanssa.
Vankeusrangaistuksen lisäksi käräjäoikeus määräsi miehen maksamaan korvauksia uhreilleen. Vaimolleen hänen on korvattava 8 000 euroa aiheuttamastaan kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta. Aiheuttamastaan kärsimyksestä hänen on maksettava vaimolle korvausta 10 000 euroa.
Yli kahden vuoden vankeustuomiosta huolimatta Länsi-Savo ei julkaise tuomitun nimeä uhrin henkilöllisyyden suojaamiseksi.
https://www.lansi-savo.fi/paikalliset/8447643