Sivu 1/1

Poliisi epäilee kolmea itäeurooppalaista henkilöä ihmiskaupasta

Lähetetty: Ke Touko 07, 2025 12:16 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Itä-Suomen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan epäillystä ihmiskaupparikoksesta Kuopiossa. Asia on siirtynyt syyteharkintaan.

Kolmea Itä-Euroopasta lähtöisin olevaa henkilöä epäillään yhteen itäeurooppalaiseen henkilöön kohdistuneesta ihmiskaupasta, jota oli tehty helmikuussa 2025 useilla paikkakunnilla, muun muassa Kuopiossa.

Epäilty ihmiskaupparikos tuli poliisin tietoon helmikuun 2025 lopussa, kun uhri pyysi apua Kuopion keskustassa sijaitsevasta elintarvikeliikkeestä. Poliisi tavoitti rikoksesta epäillyt nopeasti. Epäillyt ovat edelleen vangittuina, ja he ovat myöntäneet syyllistyneensä ihmiskauppaan.
− Ihmiskauppaan liittyy paljon piilorikollisuutta. Nyt rikos tuli ilmi poikkeuksellisella tavalla, sillä ihmiskaupan uhrit pyytävät viranomaisilta apua vain harvoin. Rikoksen uhrin tilanteen ymmärtäminen ja turvaaminen sekä riittävän laaja pakkokeinojen käyttö ovat tämäntyyppisten rikosten ratkaisussa tärkeässä roolissa, kertoo tutkinnanjohtajana toimiva rikoskomisario Minna Willman-Koistinen.

Esitutkinnassa on selvinnyt, että epäillyt olivat houkutelleet uhrin lähtemään mukaansa. Uhri oli matkustanut ja majoittunut yhdessä epäiltyjen kanssa. Henkilöiden epäillään tulleen Suomeen pelkästään tämän rikoksen toteuttamista varten.
Suomessa oleskelun aikana uhrin kielitaidottomuutta ja vaikeaa taloudellista tilannetta oli käytetty hyväksi. Uhria oli painostettu vastaanottamaan useita seksinostajia päivittäin asunnoissa, jotka oli vuokrattu lyhyeksi aikaa.

Esitutkinta valmistui poikkeuksellisen ripeästi
Ihmiskaupparikosten tutkinta kestää normaalisti useita kuukausia, jopa vuosia. Ihmiskaupparikosten esitutkinnan kestoon vaikuttavat esimerkiksi videokuulustelut tulkkauksineen, takavarikoitujen mobiililaitteiden sisältöjen kääntäminen ja läpikäynti sekä tietojen hankinta kansainvälisen yhteistyön avulla.
Esitutkinta valmistui nyt poikkeuksellisen nopealla aikataululla. Esitutkinta-aineisto oli laaja, ja esimerkiksi mobiililaitekohtaiset aineistot olivat kymmeniä tuhansia sivuja.

Poliisi muistuttaa, että seksipalvelujen ostajat voivat syyllistyä seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttörikokseen. Esitutkinnassa saadaan usein yksilöivää tietoa seksipalvelujen ostajista, jolloin esitutkinta voi laajentua myös heihin. Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä voidaan tuomita ankarimmillaan kuusi kuukautta vankeutta.

https://poliisi.fi/-/poliisi-epailee-ko ... iskaupasta

Re: Poliisi epäilee kolmea itäeurooppalaista henkilöä ihmiskaupasta

Lähetetty: Ke Touko 07, 2025 12:16 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Syyte nostettu ihmiskauppa-asiassa Kuopiossa – Tutkinta ja syyteharkinta etenivät tavallista ketterämmin
Syyttäjä on nostanut syytteen kolmea henkilöä vastaan seksuaalipalvelujen myyntiin liittyvästä, epäillystä ihmiskaupparikoksesta, joka on tehty helmikuussa 2025 muun muassa Kuopiossa.

Epäillyt ovat toisen maan kansalaisia, ja he ovat olleet vangittuina.

Vastaajat tunnustivat rikoksen esitutkinnassa, joten syyttäjä sitoutui vaatimaan rangaistusta lievennetyn rangaistusasteikon mukaisesti (rikoslaki 6 luku 8a § ja esitutkintalaki 3 luku 10a § 2 momentti). Syyttäjän menettely oli perusteltu, kun otetaan huomioon asian laatu, esitetyt vaatimukset, käsittelystä ilmeisesti aiheutuvat kustannukset, käsittelyyn kuluva aika ja muut seikat. Vaikka jutun aineisto oli poikkeuksellisen laaja, käytetyn menettelyn myötä esitutkintapöytäkirja voitiin laatia merkittävästi tavallista suppeampana. Myös syyteharkinnan vaatima työmäärä oli selvästi normaalia pienempi, ja lisäksi vältettiin useiden päivien pääkäsittely valmistautumisineen.

Haastehakemus on toimitettu Pohjois-Savon käräjäoikeuteen, syyttäjän asianumero R 25/5757, käräjäoikeuden asianumero R 726/2025/1655. Haastehakemus ja esitutkintapöytäkirja tulevat julkisiksi, kun asia on ollut esillä käräjäoikeudessa, ellei käräjäoikeus toisin määrää. Istunto on määrä pitää 9.5.2025.

Asiasta ei ole tässä vaiheessa enempää tiedotettavaa. Poliisi on tiedottanut tapauksesta 6.5.2025.

Aluesyyttäjä Terhi Heinonen, Itä-Suomen syyttäjäalue, [email protected]

Re: Poliisi epäilee kolmea itäeurooppalaista henkilöä ihmiskaupasta

Lähetetty: Ke Touko 07, 2025 12:20 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
 "Rikos tuli ilmi poikkeuksellisella tavalla"
Epäilty rikos tuli poliisin tietoon helmikuun lopussa, kun uhri pyysi apua elintarvikeliikkeessä Kuopion keskustassa. Tämän jälkeen epäillyt jäivät kiinni nopeasti.
– Rikos tuli ilmi poikkeuksellisella tavalla, sillä ihmiskaupan uhrit pyytävät viranomaisilta apua vain harvoin, tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Minna Willman-Koistinen kertoo tiedotteessa.

Poliisin mukaan epäillyt ovat myöntäneet syyllistyneensä ihmiskauppaan. He ovat yhä vangittuina. Poliisi epäilee, että epäillyt ovat tulleet Suomeen ainoastaan rikoksen toteuttamista varten.
Esitutkinnassa on selvinnyt, että epäillyt houkuttelivat uhrin lähtemään kanssaan Suomeen. Uhri oli matkustanut ja majoittunut yhdessä epäiltyjen kanssa. Suomessa oleilun aikana uhrin kielitaidottomuutta ja vaikeaa taloudellista tilannetta on käytetty hyväksi, ja uhria on painostettu vastaanottamaan useita seksinostajia päivittäin.

https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/8500023

Re: Poliisi epäilee kolmea itäeurooppalaista henkilöä ihmiskaupasta

Lähetetty: Ke Touko 07, 2025 2:08 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
Ukrainalaisia?

Re: Poliisi epäilee kolmea itäeurooppalaista henkilöä ihmiskaupasta

Lähetetty: To Touko 08, 2025 11:27 am
Kirjoittaja Confusius
JanitaSlim kirjoitti: Ke Touko 07, 2025 2:08 pm Ukrainalaisia?
Uutisoinnin perusteella joko niitä, virolaisia tai venäläisiä toisella passilla. Minkä takia poliisi valittaa seksin ostajista. Nyt on chatgpt niin voi sekunnissa kääntää seksityöläisten oikeudet kaikille maailmankielille. Miksei feministit tee tehtäväkseen käyttää teknologiaa tuodakseen esille naisten oikeudet myydä itseään ilman näitä parasiitteja jotka rahastaa naisilla. Suomessa on paljon yksinäisiä miehiä ja naisia, siksi seksiä tullaan ostamaan tulevaisuudessakin. Monet ei halua jälkikasvua eikä tunnesidoksia ihmisiin ja monet haluavat myydä itseään.

Tällä tavalla valtio tienaa verot huorilta suoraa kassaan ja huorat saa rahat itselleen eikä ne mee muille ylimääräisille miehille. Nythän ne rahat menee rikollisille, venäläisille deittisovelluksille ja juutalaisten pornoalustoille.