Sivu 1/1

Mystinen pamaus herätti huolen – puhelu­vyöry hätä­keskukseen

Lähetetty: To Touko 15, 2025 3:49 pm
Kirjoittaja Eräs1
Keskiviikon jättipamaus Hämeessä poiki useita puheluita hätäkeskukseen.

Monet ihmiset säikähtivät toden teolla, kun hurja pamahdus jyrähti Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen alueella. Pian selvisi, että voimakas äänihavainto johtui ilmavoimien lentotoiminnasta.

Hätäkeskuslaitoksen mukaan alueelta soitettiin yhteensä kaksikymmentä puhelua hätänumeroon.

– Ihmiset olivat pääasiassa huolissaan siitä, että oliko jossakin räjähtänyt, kertoo Turun hätäkeskuksen päällikkö Mauri Turula.

Hänen mukaansa puhelut tulivat juuri puoli neljän aikaan iltapäivällä, eli silloin, kun muun muassa ”hirvittäväksi” kuvailtu pamaus kuului ainakin Hämeenlinnassa, Lopella ja Hattulassa.

Pamaus oli monien havainnoitsijoiden mukaan kuultu myös esimerkiksi Kuumolassa, Konttilassa ja Tervakoskella, kertoi Hämeen Sanomat.

Ilta-Sanomiin yhteyttä ottanut loppilainen Piia muun muassa kertoi, että hänen koko talonsa tärähti voimakkaan pamauksen takia.

Turula kertoo ymmärtävänsä, että ihmiset säikähtävät kovaa ääntä.

Hätäkeskukseen soittaminen kyseisessä tilanteessa ei ole kuitenkaan yleensä tarpeellista, hän muistuttaa.

– On inhimillistä, että ihmiset ovat herkkiä reagoimaan tällaisiin ääniin, kun otetaan huomioon globaali maailmantilanne sotineen, Turula sanoo.

– Mutta hätäkeskus ei oikein voi näissä tilanteissa tehdä mitään, jos ei ole tarkasti tiedossa, missä on räjähtänyt, hän selventää.

Turula sanoo, että mikäli jossakin on oikeasti räjähtänyt, niin yleensä räjähdyksen lähellä olevat silminnäkijät soittavat hätäkeskukseen.

Pelkkä kova, epämääräinen ääni ei kuitenkaan ole hänen mukaansa syy soittaa hätäpuhelua.

– Mutta kun on oikea hätä, niin silloin pitää tietenkin soittaa matalalla kynnyksellä ja me autamme aina parhaamme mukaan, Turula lisää.

Ilmavoimat vahvistavat, että Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä kuultu jättipamahdus johtui ilmavoimien lentotoiminnasta.

Sen enempää he eivät asiaa kommentoi.

– Tämän enempää emme tule asiaa avaamaan tai kommentoimaan, Pääesikunnan mediapalvelusta kerrotaan.

Satakunnan lennostolla oli keskiviikkona esityslento Pirkkalassa. Ohjelman aikataulun mukaan lennoissa oli kuitenkin tauko noin kello 15.30, jolloin kova pamaus kuultiin.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011235545.html

Re: Mystinen pamaus herätti huolen – puhelu­vyöry hätä­keskukseen

Lähetetty: To Touko 15, 2025 4:20 pm
Kirjoittaja McCall
Oli oikein komea jysäys klo 16 eilen.
Hämeen Sanomat 15.5.2025 / https://www.hameensanomat.fi/paikalliset/8521393

Voimakas pamaus hämmensi pitkin Kanta-Hämettä – Pääesikunnan viestinnästä uutta tietoa

Kun poutasäällä taivaalta kuuluu kova pamahdus, kyse on todennäköisesti Ilmavoimien Hornet-monitoimihävittäjästä, joka äänivallin rikkoen singahtaa tunnistustehtävälle.

Voimakas pamaus kuului pitkin Kanta-Hämettä keskiviikkona hieman ennen neljää. Asiasta on käyty runsaasti keskustelua sosiaalisessa mediassa. Vilkkainta keskustelua käytiin Hämeenlinnan ja Lopen ryhmissä, mutta myös Forssan seudulla.

– Koko talo tärähti meillä, eräs keskustelija totesi.

– Aivan jäätävä pamaus, kuvaili toinen kommentoija.

Sosiaalisessa mediassa epäiltiin, että yliäänipamaus olisi liittynyt Pirkkalassa käynnissä olevaan Sotilasilmailusta ammatti-tapahtumaan. Satakunnan lennostolla oli keskiviikkona esityslento Pirkkalassa. Ohjelman aikataulun mukaan lennoissa oli kuitenkin tauko noin kello 15.30.

Hämeen Sanomat sai vahvistuksen pamauksen syystä iltakuuden aikaan.

– Kyseinen äänihavainto johtui ilmavoimien lentotoiminnasta. Lento ei liittynyt Pirkkalassa käynnissä olevaan Sotilasilmailusta ammatti -tapahtumaan, ilmavoimien viestinnästä kerrottiin.

Viestinnästä kerrottiin myös, etteivät avaa tapauksen yksityiskohtia sen enempää.

Janakkalan Sanomissa Henrik Gahmberg Pääesikunnan viestinnästä tarkentaa torstaina, että äänen aiheuttanut tehtävä oli puolustusvoimien operatiivista toimintaa. Operatiivista toimintaa ovat esimerkiksi valvonta- ja tunnistuslennot.

Yliäänipamaus on räjähdystä muistuttava ääni, joka syntyy ääntä nopeammin kulkevasta esineestä. Ilmassa äänen nopeus on noin 343 metriä sekunnissa eli 1 235 kilometriä tunnissa. Yliäänipamauksia aiheuttavat esimerkiksi Hornet-hävittäjät.

Wikipedian mukaan yliäänipamauksessa ääni muodostuu kapeasta melukaistasta, jota esine "lähettää koko ajan" lentäessään. Koska kaista on kapea, ja melu kestää siten vain hetken kussakin kohdassa, ja se kuulostaa kuulijasta räjähdykseltä.

Aiemminkin yliäänipamaukset ovat herättäneet kummastelua. Esimerkiksi syyskuussa 2020 eteläisessä Suomessa muun muassa Hämeenlinnan ja Forssan seuduilla kuultu voimakas pamahdus johtui ilmavoimien lentokoneesta. Kyseessä oli Ilmavoimien mukaan kyseessä Suomen alueelliseen koskemattomuuden valvontaan liittyvä lentotehtävä. Ilmavoimien hävittäjä käytti yliääninopeutta matkalla Itämeren ylle.

Tammikuussa 2020 Hämeenlinnan seudulla kuului yksi tai useampia kovia pamahduksia, jotka todennäköisesti liittyvät hävittäjän lentoon. Silloin Ilmavoimat tiedotti toteuttaneensa alueellisen koskemattomuuden valvontaan liittyvän lennon Suomenlahdelle.

Myös heinäkuussa 2019 Hämeenlinnan keskustassa ja Lammilla kuullut voimakkaat pamaukset aiheuttivat hämmennystä. Silloin Ilmavoimien viestinnistä vahvistettiin, että tuolloin toteuttiin ilmavoimien operatiivista lentotoimintaa Suomenlahden ja pohjoisen Itämeren alueella.

Maaliskuussa 2019 Hämeenlinnan taivaalla kuultiin myös kova pamaus. Silloin Ilmavoimien tiedottaja vahvisti, että ääni syntyi Ilmavoimien Hornet-hävittäjän lennosta.

Re: Mystinen pamaus herätti huolen – puhelu­vyöry hätä­keskukseen

Lähetetty: To Touko 15, 2025 4:52 pm
Kirjoittaja RL11/6
Tässä huomaa hyvin mitä lampaita on koko Suomen kansa. Hornet-lentäjä saa valvontalennolla tunnistustehtävän, jonka vuoksi nostaa nopeutta ilmatunnelissa. Äänivalli rikkoutuu ja roskaihmiset soittelee hätäkeskukseen kun ilmassa pamahti. Suomalainen yhteiskunta ei pysty, eikä kykene luomaan oikeita taistelijoita, koska täällä on voimassa alistumisen ja itsehäpeän roolisuositukset sekä Jumalaroolin ottanut hätäkeskuskulttuuri, jossa kuuluu lähinnä pelkästään ottaa turpaansa ja sen jälkeen vielä hymyillä, koska muuten kyseinen yksilö on epäsosiaalinen, halveksittava outolintu, kun ei kykene tekohymyyn.

Tuollaisille hätäkeskukseen turhaan soittelijoille tulisi kertoa kostomielessä suuresta erittäin myrkyllisestä teollisuuskemikasliräjhdyksestä, joka tappaa kaikki juuri siltä alueelta, jossa soittaja on tällä hetkellä. Soittajalle tulisi kuvailla kuinka myrkky saa ihmisen hermojärjestelmän pettämään niin, että paskaa ja kusta alkaa tulemaan pidätyskyvyn kaatuessa, kun selkäydinnesteet tursuaa korvista sekä veri roiskuu jokaisesta ruumiinaukosta, olutkuohumaisesti kadulle vaahdoten.

Re: Mystinen pamaus herätti huolen – puhelu­vyöry hätä­keskukseen

Lähetetty: To Touko 15, 2025 7:29 pm
Kirjoittaja Amnestia
Arvattavasti liittyi Venäjän tekemään ilmatilan loukkaukseen Viron talousvesillä. Siinähän on kapea ränni, jossa punafasistien tulisi pysyä, niin lentävien kuin seilaavien. Nyt joku "ankkurivikainen" "intialaistankkeri" (jonka ohjaussillalla puhuttiin venäjää, radioonkin) seilasi epäilyttävästi ja ohjattiin sille sallitulle rännille. Putte-possu ei tykännyt ja sai itkupotkuraivarin.