Sivu 1/1

Veitsen kanssa liikkunut sekava mies säikäytti Kuopion Männistön päiväkodin pihalla – lapset siirrettiin nopeasti sisään

Lähetetty: Pe Touko 16, 2025 1:34 pm
Kirjoittaja Eräs1
Kuopion Männistön päiväkodin aamurauha järkkyi torstaina puoli yhdeksän jälkeen, kun päiväkodin työntekijä huomasi ikkunasta rakennuksen vierellä veitsen kanssa liikkuvan sekavan miehen.

Mies ei ollut päässyt porttien sisäpuolelle, vaan liikkui rakennuksen takapuolella. Samaan aikaan ensimmäinen lapsiryhmä oli jo aloittanut ulkoilun toisella puolen rakennusta.

– Työntekijä oli istunut lähellä ikkunaa, havainnut miehen ja ohjannut lapset pois huoneesta. Lapset eivät nähneet miestä, kertoo varhaiskasvatusyksikön johtaja Kirsi Holopainen.

Heti uhkatilanteen huomattuaan päiväkodin henkilökunta soitti hätäkeskukseen ja ulkoilemassa ollut lapsiryhmä ohjattiin sisälle. Toinen retkelle lähtenyt ryhmä ohjattiin vanhan Männistön päiväkodin tiloihin yhdessä Saarikellon päiväkodin lasten ja aikuisten kanssa. Lapsille ei aiheutunut tilanteesta vaaraa.

Holopaisen mukaan poliisi saapui paikalle nopeasti, ja tilanne oli ohitse noin puolessa tunnissa. Tämän jälkeen lapsiryhmä pääsi jatkamaan leikkejään pihalle.

Itä-Suomen poliisilaitokselta vahvistetaan, että veitsen kanssa liikkunut sekava mies otettiin torstaiaamuna poliisin haltuun päiväkodin läheisyydestä. Mies on poliisille entuudestaan tuttu. Poliisi sai hälytyksen tehtävälle kello 8.50.

Poliisi uskoo miehen olleilleen päiväkodin läheisyydessä sattumalta ilman motiivia satuttaa ketään. Hänellä ei tiettävästi ole yhteyksiä päiväkodin henkilökuntaan tai lapsiin. Päihteillä on luultavammin ollut vaikutusta miehen toimintaan.

– Varmasti sen sekavuuden takia toiminta ollut tällaista, luonnehtii komisario Janne Heikkinen Itä-Suomen poliisista.

Holopaisen mukaan asiasta tehtiin perjantaiaamuna yhdeksän jälkeen sähköinen rikosilmoitus.

Vastaavaa uhkatilannetta ei ole aiemmin kohdistunut Männistön päiväkotiin. Pihalla on kuitenkin käynyt kerran aikaisemminkin satunnainen häirikkö.

Holopainen kiittää päiväkodin henkilökuntaa nopeasta ja päiväkodin turvallisuussuunnitelman mukaisesta toiminnasta uhkatilanteessa. Asiasta tiedotettiin ripeästi sisäisesti ja lapset saatiin suunnitellusta turvalliseen paikkaan.

– Olen ylpeä oman henkilökuntani toiminnasta ja tiedottamisesta. Ripeää toimintaa oli kyllä.

Myös vanhemmille saatiin aamupäivän jälkeen tietoa Edlevo-sovelluksen kautta.

https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/8525120