Miksi sinua kiehtoo "pahuus" ?
Lähetetty: Ma Touko 19, 2025 5:18 am
Tämän nettisivuston suosio perustuu aivan tuiki tavallisten, mutta manipulointiin ja valehteluun taipuvaisten ihmisten tarpeeseen lukea väkivaltarikollisuuden ääri-ilmiöistä, joissa ns. Veri lentää. Gorella on aina ollut oma katsoja- (elokuvaviihde) ja varsinkin lukijakuntansa. Kun asiaa tarkastellaan näkökulmasta, jossa asiaan sotketaan vielä erotiikka mukaan, on kyse varsin mielenkiintoisesta sekoituksesta, josta puuttuu enää vain politiikka.
Olen aina ihaillut Neuvostoliittoa siksi, että se on suomalainen vientituote, mutta kommunismia sen vuoksi, että siinä pyritään äärimmäiseen "pahaan", jopa siinä määrin, että kommunistijohtajia voidaan pitää pahuuden ruumiillistumina, persoonallisina pahuuden eri muotoina, joilla on ihmismäiset kasvot.
Stalinin vainot, joissa kirjaimmellisesti laitettiin kaikki vauvasta vaariin lappeelteen, on oivallinen esimerkki "pahuudesta", jota palveli aivan tavalliset miehet kuin saatananpalvojat. Tässä mielessä "ryyppyremmitappaminen" on viety kommunismissa aina huippuunsa. Siinä pulttilukkokiväärein ammutut teloitusjonot olivat aivan tavallista arkea, jossa ammuntaan liitettiin mukaan alkoholi. Ennen ja jälkeen ammuntoiden.
SS-maailmassa oli omat kommervenkkinsä ja hyvä niin, koska ilman sitä kommunismille ei olisi löytynyt vastavoimaa (Klaus Barbie), jota pitää aina olla fysiikan lakien mukaisesti. Ennen SS:ää toimi Saksan Afrikkaan suuntautuneen kolonialismin isänä muuan Carl Peters, mutta käytännössä varsinainen oma suosikkihahmoni on kansanmurhaamisen tohtori Eugen Fischer sekä toki kaikki eurooppalaiset sotilasjohtajat, jotka olivat läsnä Berliinin konferenssissa vuonna 1884.
He loivat ihmiselle ominaisen aseellisen sodankäynnin modernisaation Afrikkaan, kun eurooppalaiset valkoihoiset miehet näyttivät zuluneekereille kuinka heidän jousipyssyistään, puhallusputkistaan ja keihäistään ei ollut vastusta Maxim-konekiväärille 1800-vuosisadan 90-vuosikymmenen alkupuoliskolla, kun banaanikasvuston läpi laitettiin neekeriapinoihin oikein kunnolla vyösyöttöisellä sekä vesijäähdytteisellä sarjatulella lyijykuulaa.
Oma suosikkini nekrofiiliassa on tietenkin Carl Tanzer, ei sentään Karl Fazer, vaikka erinomaisia makeisia tekevätkin ja brändillä on lähdetty mukaan perinteisiin syrjintää ja muuta höpöhöpöä vastustaviin kansainvälisiin "hyvä me" -liikkeisiin. Elokuvan muodossa Nekromantik. Minun mielestäni nekroromantiikkaan kuuluu, kuten hyviin treffeihin, loistava illallinen. Kannibalismi kulkee siis mielestäni käsikädessä ruumiin rakastelun kanssa.
Mielestäni ihminen ei pilaannu kuollessaan, vaan se pelkästään kypsyy kuin viini. Tästä syystä eräs Lapin läänin lääninlääkäri oli oikeassa, kun tulkitsi, ettei kuolemaa ole olemassa. Apokryfikirjallisuus mainitsee Jumalan luoneen ihmisen omaksi kuvakseen. Tästä syystä mätääntymisen ei tulisi haitata, jos todella rakastaa toista niin paljon, että haluaa naida tätä. Vanhoilliskristillisesti on suoranaista syntiä heittää ruokaa roskiin, mutta myös olla naimatta rakastaan, kunnes tästä on enää pelkästään luut jäljellä, joista saa keittämällä superfoodina tunnettua luulientä.
Itsekin tykkään liikkua hautausmailla niin kuin molemmat kollegani sarjahakkaaja ja sarjakuristaja, joista jälkimmäinen myöskin nukkui hautausmaalla kuin papin himoitsema poikalapsi seurakunnan järjestämällä kesäleirillä untuvapeiton uumenissa. Pappi on yksi ammateista, joissa esiintyy sadistisia sarjamurhaajia poliisin, sotilaan ja lääkärin lisäksi, joista poliisi on yliedustettu. Sarjamurhaajan tärkein piirre on olla pidetty sekä äärimmäisen vakuuttava. Kirkollisesta toiminnasta pitänyt Dennis Rader onnistui tässä tehtävässä erinomaisen hyvin, kuten myös itsemurhaa hautoville kriisipuhelinpalvelussa vapaaehtoistyötä tehnyt psykologian maisteri Ted Bundy ja minä.
Historia ei tunne ainoatakaan virallisen sarjamurhaajan kirjoittamaa opusta, mutta semmoisen voi löytää, kuten elokuvagenrestä The Grifterin,
jos on tarpeeksi älykäs ja selaa pubmediä haku tekijöiden mukaan "Michael Swango", "John Adams", "Harold Shipman" ja "Efren Saldivar", jotka kaikki edustavat varsin mallikkaasti terveydenhuollon toksiinisarjamurhaajatyyppiä, kuten suomalaisittain Katariina Pantila ja
Aino Nykopp. Mainittakoon lisäksi myrkkygenreen oleellisesti kuuluva saksalainen suorittaja Niels Högel ja saksalaisuuteen liittyvä ruokailija ja ylivääpeli Armin Meiwes, jonka kollega on eunukintekijä ja kapteeni Ari Joki.
Kotimaisesta poliisikirjallisuudesta löytyy varmuudella yksi, jos asiaa tutkii aihekenttänä koirapoliisin elämäkerta. Toki löytyy kansainvälisellä kielellä julkaistava dokumentaarinen tyylilaji, joka käsittelee lähinnä sarjamurhien tutkimuksen historiaa ja profiloinnin kehityskaarta, mutta tyystin omaa tyylillä " Pohjolan poliisi (sarjamurhaaja) kertoo" ei ole, virallisesti. Ainakaan vielä. Ehkä joskus kirjoittelen aiheesta enemmän.
Se olisi sitä aitoa ja ainoata, oikeaa autenttista True crimeä parhaimmillaan. Ja ehkä jopa liian arvokasta luettavaa teidän halvan rieslingviinitonkkien ja päihde- ja mielialapillereiden sumentamille mielenterveysongelmaisille ominaisten silmälasien takana tuijottaville, tyhjyyteen tähyileville silakansilmille.
Miksi sinua kiehtoo "pahuus" ja minkälainen erityisesti? Sadistisuudesta lukemisen voi nautintomielessä mieltää itsetyydyttämiseen ja kiihottamiseen BDSM-mielessä, kuten sadistinen ja misogynistinen sarjamurhaaja naistenlehtien lukemisen, jossa korostuu se naisellinen ajattelumaailma rakkauden jakamisesta hyveenä, eli kansankielellä ällöttävän huoraamisen näkeminen positiivisena asiana, mitä seksitauteina pidettävien kulkutautien levittäminen ei tosiasiallisesti ole missään tapauksessa. Tämän vuoksi pidän huoria tappavia sarjamurhaajia hyvinkin asiallisina ja kunnioitettavina miehinä, jotka tekee Jumalan heille määräämää työtä.
Olen aina ihaillut Neuvostoliittoa siksi, että se on suomalainen vientituote, mutta kommunismia sen vuoksi, että siinä pyritään äärimmäiseen "pahaan", jopa siinä määrin, että kommunistijohtajia voidaan pitää pahuuden ruumiillistumina, persoonallisina pahuuden eri muotoina, joilla on ihmismäiset kasvot.
Stalinin vainot, joissa kirjaimmellisesti laitettiin kaikki vauvasta vaariin lappeelteen, on oivallinen esimerkki "pahuudesta", jota palveli aivan tavalliset miehet kuin saatananpalvojat. Tässä mielessä "ryyppyremmitappaminen" on viety kommunismissa aina huippuunsa. Siinä pulttilukkokiväärein ammutut teloitusjonot olivat aivan tavallista arkea, jossa ammuntaan liitettiin mukaan alkoholi. Ennen ja jälkeen ammuntoiden.
SS-maailmassa oli omat kommervenkkinsä ja hyvä niin, koska ilman sitä kommunismille ei olisi löytynyt vastavoimaa (Klaus Barbie), jota pitää aina olla fysiikan lakien mukaisesti. Ennen SS:ää toimi Saksan Afrikkaan suuntautuneen kolonialismin isänä muuan Carl Peters, mutta käytännössä varsinainen oma suosikkihahmoni on kansanmurhaamisen tohtori Eugen Fischer sekä toki kaikki eurooppalaiset sotilasjohtajat, jotka olivat läsnä Berliinin konferenssissa vuonna 1884.
He loivat ihmiselle ominaisen aseellisen sodankäynnin modernisaation Afrikkaan, kun eurooppalaiset valkoihoiset miehet näyttivät zuluneekereille kuinka heidän jousipyssyistään, puhallusputkistaan ja keihäistään ei ollut vastusta Maxim-konekiväärille 1800-vuosisadan 90-vuosikymmenen alkupuoliskolla, kun banaanikasvuston läpi laitettiin neekeriapinoihin oikein kunnolla vyösyöttöisellä sekä vesijäähdytteisellä sarjatulella lyijykuulaa.
Oma suosikkini nekrofiiliassa on tietenkin Carl Tanzer, ei sentään Karl Fazer, vaikka erinomaisia makeisia tekevätkin ja brändillä on lähdetty mukaan perinteisiin syrjintää ja muuta höpöhöpöä vastustaviin kansainvälisiin "hyvä me" -liikkeisiin. Elokuvan muodossa Nekromantik. Minun mielestäni nekroromantiikkaan kuuluu, kuten hyviin treffeihin, loistava illallinen. Kannibalismi kulkee siis mielestäni käsikädessä ruumiin rakastelun kanssa.
Mielestäni ihminen ei pilaannu kuollessaan, vaan se pelkästään kypsyy kuin viini. Tästä syystä eräs Lapin läänin lääninlääkäri oli oikeassa, kun tulkitsi, ettei kuolemaa ole olemassa. Apokryfikirjallisuus mainitsee Jumalan luoneen ihmisen omaksi kuvakseen. Tästä syystä mätääntymisen ei tulisi haitata, jos todella rakastaa toista niin paljon, että haluaa naida tätä. Vanhoilliskristillisesti on suoranaista syntiä heittää ruokaa roskiin, mutta myös olla naimatta rakastaan, kunnes tästä on enää pelkästään luut jäljellä, joista saa keittämällä superfoodina tunnettua luulientä.
Itsekin tykkään liikkua hautausmailla niin kuin molemmat kollegani sarjahakkaaja ja sarjakuristaja, joista jälkimmäinen myöskin nukkui hautausmaalla kuin papin himoitsema poikalapsi seurakunnan järjestämällä kesäleirillä untuvapeiton uumenissa. Pappi on yksi ammateista, joissa esiintyy sadistisia sarjamurhaajia poliisin, sotilaan ja lääkärin lisäksi, joista poliisi on yliedustettu. Sarjamurhaajan tärkein piirre on olla pidetty sekä äärimmäisen vakuuttava. Kirkollisesta toiminnasta pitänyt Dennis Rader onnistui tässä tehtävässä erinomaisen hyvin, kuten myös itsemurhaa hautoville kriisipuhelinpalvelussa vapaaehtoistyötä tehnyt psykologian maisteri Ted Bundy ja minä.
Historia ei tunne ainoatakaan virallisen sarjamurhaajan kirjoittamaa opusta, mutta semmoisen voi löytää, kuten elokuvagenrestä The Grifterin,
jos on tarpeeksi älykäs ja selaa pubmediä haku tekijöiden mukaan "Michael Swango", "John Adams", "Harold Shipman" ja "Efren Saldivar", jotka kaikki edustavat varsin mallikkaasti terveydenhuollon toksiinisarjamurhaajatyyppiä, kuten suomalaisittain Katariina Pantila ja
Aino Nykopp. Mainittakoon lisäksi myrkkygenreen oleellisesti kuuluva saksalainen suorittaja Niels Högel ja saksalaisuuteen liittyvä ruokailija ja ylivääpeli Armin Meiwes, jonka kollega on eunukintekijä ja kapteeni Ari Joki.
Kotimaisesta poliisikirjallisuudesta löytyy varmuudella yksi, jos asiaa tutkii aihekenttänä koirapoliisin elämäkerta. Toki löytyy kansainvälisellä kielellä julkaistava dokumentaarinen tyylilaji, joka käsittelee lähinnä sarjamurhien tutkimuksen historiaa ja profiloinnin kehityskaarta, mutta tyystin omaa tyylillä " Pohjolan poliisi (sarjamurhaaja) kertoo" ei ole, virallisesti. Ainakaan vielä. Ehkä joskus kirjoittelen aiheesta enemmän.
Se olisi sitä aitoa ja ainoata, oikeaa autenttista True crimeä parhaimmillaan. Ja ehkä jopa liian arvokasta luettavaa teidän halvan rieslingviinitonkkien ja päihde- ja mielialapillereiden sumentamille mielenterveysongelmaisille ominaisten silmälasien takana tuijottaville, tyhjyyteen tähyileville silakansilmille.
Miksi sinua kiehtoo "pahuus" ja minkälainen erityisesti? Sadistisuudesta lukemisen voi nautintomielessä mieltää itsetyydyttämiseen ja kiihottamiseen BDSM-mielessä, kuten sadistinen ja misogynistinen sarjamurhaaja naistenlehtien lukemisen, jossa korostuu se naisellinen ajattelumaailma rakkauden jakamisesta hyveenä, eli kansankielellä ällöttävän huoraamisen näkeminen positiivisena asiana, mitä seksitauteina pidettävien kulkutautien levittäminen ei tosiasiallisesti ole missään tapauksessa. Tämän vuoksi pidän huoria tappavia sarjamurhaajia hyvinkin asiallisina ja kunnioitettavina miehinä, jotka tekee Jumalan heille määräämää työtä.