Sivu 1/1

Henkilöauto katosi kadunvarresta - löytyi pian romuttamolta

Lähetetty: To Touko 22, 2025 2:58 am
Kirjoittaja ylälauteiden mies
Luulisi kyllä että "autoaan" romu-ukolle kauppaavan henkilön omistusoikeus kyseiseen ajoneuvoon pyrittäisiin sentään hieman huolellisemmin varmistamaan, ei suinkaan pelkän nuhruisen kauppakirjan perusteella.
Tässä tapauksessa kun ei ollut avaimiakaan, saatikka auton papereitakaan, (rekisteriotteen teknistä osaa, sekä ilmoitusosaa myyjällä)

Kuva

Olettaa saattaisi, jotta myyjän henkilötiedot kirjattaisiin huolellisesti ylös, vaikka hän oli kuulemma ollut jo entuudestaan tuttu henkilö tälle Microbix oy'n yrittäjälle.

Tunnetustikin romualalla on varsin monenkirjavia toimijoita, kun bisneksessä liikkuu suuntaan ja toiseen käteistä rahaa.
Ja monilla on hieman erilaiset toimintamallit, kuten on yhä olemassa myös paikkoja, jotka maksavat puhtaana käteen katalysaattoreita myymään tuleville.

Mikrobixin Timo Tamminen kertoo, että ennen vappua häneen otti yhteyttä Katja, joka halusi myydä hänelle romuauton. Katja esitti kauppakirjan Tammiselle. Se ei herättänyt hänen epäilyksiään, vaikka olikin käsin kirjoitettu.

”Ihmiset nyt tekevät kauppakirjoja miten sattuu. Meille riittää se, että siinä lukee, mitä pitääkin: auton rekisteritunnus sekä omistajan että myyjän allekirjoitukset.😲

Aleksi Haagin auto katosi Lohjan Virkkalasta ja löytyi romuttamolta huhtikuussa 2025.

Metallinkeräysyritys Mikrobix oy oli vienyt auton romutettavaksi sen jälkeen, kun ”Katja” oli myynyt auton sille väärennetyllä dokumentilla.

Poliisi tutkii tapausta.

Mikrobixin yrittäjä Timo Tamminen neuvoo, ettei autoja kannata jättää pitkäksi aikaa seisomaan yleisille paikoille.

Jaahas, kannattaisikohan aivan vertailumielessä ottaa käsialanäyte tältä romu-ukoltakin?

Rikosepäilyt | Aleksi Haagin auto katosi ja löytyi pian romuttamolta – Taustalla uusi ilmiö
https://www.hs.fi/suomi/art-2000011226111.html

Re: Henkilöauto katosi kadunvarresta - löytyi pian romuttamolta

Lähetetty: To Touko 22, 2025 5:19 am
Kirjoittaja Kummisetä
Eiköhän nuo kelapummin väärentämän kauppakirjan harakanvarpaat kerro ihan jokaiselle mistä on kysymys.

Nämä jotka ostelee autoja muilta kuin rekisteriin merkityiltä omistajilta ilman avaimia ja papereita tulee tuomita varastettuun tavaraan ryhtymisestä sekä varkaudesta tai avunannosta varkauteen ja määrätä korvaamaan varastetun tavaran arvo.

Re: Henkilöauto katosi kadunvarresta - löytyi pian romuttamolta

Lähetetty: To Touko 22, 2025 6:50 am
Kirjoittaja LiamNeeson
Kauppakirjan ulkoasu sekä ostajan etunimi Katja tuo kyllä mieleen seurueen.

Re: Henkilöauto katosi kadunvarresta - löytyi pian romuttamolta

Lähetetty: To Touko 22, 2025 8:42 am
Kirjoittaja damfin
Mikrobixin Timo Tamminen kertoo, että ennen vappua häneen otti yhteyttä Katja, joka halusi myydä hänelle romuauton. Katja esitti kauppakirjan Tammiselle. Se ei herättänyt hänen epäilyksiään, vaikka olikin käsin kirjoitettu.

”Ihmiset nyt tekevät kauppakirjoja miten sattuu. Meille riittää se, että siinä lukee, mitä pitääkin: auton rekisteritunnus sekä omistajan että myyjän allekirjoitukset.”
Ehkä siivouspalvelun toimialakseen ilmoittaneen yrittäjän olisi kannattanut hieman tutustua trafin ohjeisiin ennenkuin alkoi ostelemaan autoja romutettavaksi...
Toimi näin
1 Tarkista ajoneuvon rekisteritiedot ennen kaupantekoa
Osta ajoneuvo ainoastaan rekisteriin merkityltä omistajalta.
Näin vältyt ongelmilta omistusoikeuden, liikennevakuutuksen ja ajoneuvoveron kanssa. Ostajana voit edellyttää, että myyjä rekisteröi ajoneuvon omiin nimiinsä ennen kauppoja.
- - -
2 Täytä luovutuskirjat kaupanteon yhteydessä ja tarkista myyjän henkilöllisyys
Sovi myyjän kanssa etukäteen, että hän tulostaa luovutuskirjan sekä itselleen että sinulle kaupantekotilaisuuteen. Myös sinä voit tulostaa ne tarvittaessa.

Täytä ja allekirjoita luovutuskirjat yhdessä myyjän kanssa. Tarkista myyjän henkilöllisyys kaupantekotilanteessa. Huomioi, että myyjä tarvitsee henkilö- tai Y-tunnuksen luovutusilmoituksen tekemistä varten.
https://traficom.fi/fi/liikenne/autoili ... euvon-osto

Heikosti on auton omistajan oikeudet turvattu jos Tamminen selviää tuosta ilman korvausvaatimuksia ja ainoastaan auton väärennetyllä kauppakirjalla myynyt todetaan syylliseksi.

Re: Henkilöauto katosi kadunvarresta - löytyi pian romuttamolta

Lähetetty: To Touko 22, 2025 8:48 am
Kirjoittaja Karvainenkaveri
Jos tämä on näin simppeliä, niin saattaa kohta aika monen vttumaisen exän autot olla yllätyksenä kuutioina.

Re: Henkilöauto katosi kadunvarresta - löytyi pian romuttamolta

Lähetetty: To Touko 22, 2025 9:14 am
Kirjoittaja Kåppis
ylälauteiden mies kirjoitti: To Touko 22, 2025 2:58 am Luulisi kyllä että "autoaan" romu-ukolle kauppaavan henkilön omistusoikeus kyseiseen ajoneuvoon pyrittäisiin sentään hieman huolellisemmin varmistamaan, ei suinkaan pelkän nuhruisen kauppakirjan perusteella.
Tässä tapauksessa kun ei ollut avaimiakaan, saatikka auton papereitakaan, (rekisteriotteen teknistä osaa, sekä ilmoitusosaa myyjällä)

Kuva

Olettaa saattaisi, jotta myyjän henkilötiedot kirjattaisiin huolellisesti ylös, vaikka hän oli kuulemma ollut jo entuudestaan tuttu henkilö tälle Microbix oy'n yrittäjälle.

Tunnetustikin romualalla on varsin monenkirjavia toimijoita, kun bisneksessä liikkuu suuntaan ja toiseen käteistä rahaa.
Ja monilla on hieman erilaiset toimintamallit, kuten on yhä olemassa myös paikkoja, jotka maksavat puhtaana käteen katalysaattoreita myymään tuleville.

Mikrobixin Timo Tamminen kertoo, että ennen vappua häneen otti yhteyttä Katja, joka halusi myydä hänelle romuauton. Katja esitti kauppakirjan Tammiselle. Se ei herättänyt hänen epäilyksiään, vaikka olikin käsin kirjoitettu.

”Ihmiset nyt tekevät kauppakirjoja miten sattuu. Meille riittää se, että siinä lukee, mitä pitääkin: auton rekisteritunnus sekä omistajan että myyjän allekirjoitukset.😲

Aleksi Haagin auto katosi Lohjan Virkkalasta ja löytyi romuttamolta huhtikuussa 2025.

Metallinkeräysyritys Mikrobix oy oli vienyt auton romutettavaksi sen jälkeen, kun ”Katja” oli myynyt auton sille väärennetyllä dokumentilla.

Poliisi tutkii tapausta.

Mikrobixin yrittäjä Timo Tamminen neuvoo, ettei autoja kannata jättää pitkäksi aikaa seisomaan yleisille paikoille.

Jaahas, kannattaisikohan aivan vertailumielessä ottaa käsialanäyte tältä romu-ukoltakin?

Rikosepäilyt | Aleksi Haagin auto katosi ja löytyi pian romuttamolta – Taustalla uusi ilmiö
https://www.hs.fi/suomi/art-2000011226111.html
"Kivasti" myös romuyrittäjä syyllistää rikoksen uhria ja sysää vastuuta autojen omistajille tolla että neuvoo olemaan jättämättä autoja seisomaan yleisille paikoille. Ihme kun ei suoraan sano että, -oma vika kun jätit auton parkkiin yleiselle paikalle

Tästä myös saa yllykettä moni nyt, toimintamallin myydä romuksi muiden autoja joissa vähä pölyä jo päällä. Näin siitepöly aikaan saattaa yön yli seissyt auto jo aamulla olla romu-ukon hellässä huomassa

Re: Henkilöauto katosi kadunvarresta - löytyi pian romuttamolta

Lähetetty: To Touko 22, 2025 1:44 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
Kåppis kirjoitti: To Touko 22, 2025 9:14 am "Kivasti" myös romuyrittäjä syyllistää rikoksen uhria ja sysää vastuuta autojen omistajille tolla että neuvoo olemaan jättämättä autoja seisomaan yleisille paikoille. Ihme kun ei suoraan sano että, -oma vika kun jätit auton parkkiin yleiselle paikalle

Tästä myös saa yllykettä moni nyt, toimintamallin myydä romuksi muiden autoja joissa vähä pölyä jo päällä. Näin siitepöly aikaan saattaa yön yli seissyt auto jo aamulla olla romu-ukon hellässä huomassa
Romu-ukko ostanut varastettua tavaraa ja leikkii, ettei hänellä ollut velvollisuutta selvittää onko auto "Katjan".

Re: Henkilöauto katosi kadunvarresta - löytyi pian romuttamolta

Lähetetty: To Touko 22, 2025 2:04 pm
Kirjoittaja M.Saaarinen
Lailliset autojen kierrättäjät ei heiveröisten paperitietojen mukaan autoja edes ota,joku yksityinen kerääjä ottaa mitä vaan ja tässä tulos.

Re: Henkilöauto katosi kadunvarresta - löytyi pian romuttamolta

Lähetetty: To Touko 22, 2025 2:04 pm
Kirjoittaja Antsa
Kunnon kusettaja. Tuossa myös tunnusti, että ei tunne lakia, ei noudata lakia ja sillä verukkeella ostaa varastettua tavaraa. Joku voisi kysellä onko tahallista organisoitua toimintaa vai ei ja kuinka kauan touhu jatkunut?

Itse ikävä kyllä törmäsin samanlaisiin kusettajiin kun omaa autoa aloin kaupittelemaan viallisena eteenpäin. Autokaupan, huoltamoiden ja romuttajien maailma pitää sisällään liikaa huijareita ja kaikenlaisia kikkailijoita. Stereotypiat perustuvat tuolla alalla ihan faktoihin.

Re: Henkilöauto katosi kadunvarresta - löytyi pian romuttamolta

Lähetetty: To Touko 22, 2025 2:14 pm
Kirjoittaja Sipi
Kåppis kirjoitti: To Touko 22, 2025 9:14 am
"Kivasti" myös romuyrittäjä syyllistää rikoksen uhria ja sysää vastuuta autojen omistajille tolla että neuvoo olemaan jättämättä autoja seisomaan yleisille paikoille. Ihme kun ei suoraan sano että, -oma vika kun jätit auton parkkiin yleiselle paikalle
varmaan saman toimittajan kynästä joka taannoin kirjoitteli siihen suuntaan, että on naisen oma vika jos ottaa taksin.

No joo, epäselväksi jäi, saatiinko tämä Katja kiinni. Luulisi, jos on kerran yrittäjän vanha tuttu. Saattanee kuitenkin tarkemmissa kuulusteluissa käydä ilmi, että ei tämä nainen nyt niin tuttu ollutkaan, ja henkilöpapereiden näyttämisen kanssa on ollut vähän niin ja näin.

Mutta kuvaksen perusteella noin 168-senttinen, normaalivartaloinen nainen. Hiukset, mahdolliset silmälasit tai vaatetus eivät oikein jääneet siinä kiireessä mieleen....

Re: Henkilöauto katosi kadunvarresta - löytyi pian romuttamolta

Lähetetty: To Touko 22, 2025 2:45 pm
Kirjoittaja blindpedestrian

Re: Henkilöauto katosi kadunvarresta - löytyi pian romuttamolta

Lähetetty: To Touko 22, 2025 3:50 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
blindpedestrian kirjoitti: To Touko 22, 2025 2:45 pm https://www.yrittajat.fi/uutiset/yritta ... ki-vastaa/
Liekö koko katjaa edes olemassa
Yritti siis hakea edellisen maksamattoman lainan päälle uutta lainaa ilman kassavirtaa ja Tammisen mielestä tämä on pankin vika, ettei saanut. Yritti siis laajentaa sitä, kun talo on vakuutena edellisessä lainassa vielä uuteenkin lainaan. Kuulostaa hyvin kierolta yrittäjältä.

Re: Henkilöauto katosi kadunvarresta - löytyi pian romuttamolta

Lähetetty: To Touko 22, 2025 4:18 pm
Kirjoittaja ylälauteiden mies
JanitaSlim kirjoitti: To Touko 22, 2025 3:50 pm
blindpedestrian kirjoitti: To Touko 22, 2025 2:45 pm https://www.yrittajat.fi/uutiset/yritta ... ki-vastaa/
Liekö koko katjaa edes olemassa
Yritti siis hakea edellisen maksamattoman lainan päälle uutta lainaa ilman kassavirtaa ja Tammisen mielestä tämä on pankin vika, ettei saanut. Yritti siis laajentaa sitä, kun talo on vakuutena edellisessä lainassa vielä uuteenkin lainaan. Kuulostaa hyvin kierolta yrittäjältä.
Jutun mukaan kaveri itse on toiminut metallinkierrätysalalla jo parikymmentä vuotta, joten eiköhän siinä ajassa monet kommervenkit ja kyseenalaisetkin keinot ole tulleet tutuiksi.
Takuulla tuloja on oletettavasti ollut enemmänkin, mutta se ei välttämättä näy yrityksen kirjanpidossa, sillä paljonhan monet ostavat ja myyvät ihan omissa nimissään, käteiskaupalla jos vaan suinkin mahdollista.

"Mikrobix on toiminut parin vuoden ajan. Tamminen pitää mahdollisena, että yrityksen ikä vaikuttaa pankkien päätöksiin. Yrittäjä itse on toiminut metallinkierrätysalalla parikymmentä vuotta"

Mahtaakohan vuosien varrella ollut kovinkin ahkera myös käytettyjen katalysaattoreiden parissa puuhailemaan, niistäkin varmaan ostokuitit löytyvät, olisiko "Katjalla" kenties sisko nimeltään "Nadja"...