Yliopiston Apteekille yli miljoonan euron seuraamusmaksu tietosuojapuutteiden takia
Lähetetty: Ke Kesä 04, 2025 9:39 am
Tietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegia on määrännyt Yliopiston Apteekille 1 100 000 euron seuraamusmaksun tietosuojapuutteista, tiedottaa tietosuojavaltuutetun toimisto.
Tietosuojavaltuutetun toimisto havaitsi selvityksessä, että Yliopiston Apteekki on käyttänyt verkkoapteekissaan evästeitä ja muita seurantateknologioita niin, että reseptilääkkeisiin ja itsehoitolääkkeisiin liittyviä asiointitietoja on välittynyt esimerkiksi Googlelle ja Metalle.
Seurantapalveluiden tarjoajat ovat saaneet tietoonsa esimerkiksi tietyn lääkkeen lisäämisestä ostoskoriin tai tilauspainikkeen painamisesta.
Apteekin verkkosivuilla vierailleista välittyi myös heidän IP-osoitteensa ja muita tunnistetietoja. Jos asiakas vieraili verkkosivuilla Googleen tai Facebookiin kirjautuneena, on hän voinut olla Googlen tai Metan tunnistettavissa.
Selvitys koskee vuoden 2018 toukokuun ja vuoden 2022 syyskuun välistä aikaa. Apteekki on tietosuojavaltuutetun toimiston mukaan ilmoittanut poistaneensa Googlen ja Metan seurantateknologiat käytöstä syyskuussa 2022.
Päätös ei ole vielä lainvoimainen, ja siitä voi valittaa hallinto-oikeuteen.
https://yle.fi/a/74-20165663