Sivu 1/1

Sarjarinkkavaras iski samaan kauppaan viidesti – joka kerta tuhansien eurojen saalis

Lähetetty: Pe Kesä 06, 2025 9:31 am
Kirjoittaja Eräs1
Kun on kyllin röyhkeä, niin isosta kaupasta voi viedä useita kertoja arvokasta tavaraa. Niin, että rikoksen mittaluokka ymmärretään vasta inventaarion yhteydessä.

Nyt ei siis puhuta karkkeja taskuun työntävästä lapsesta eikä edes juoksukalja-asiakkaasta.

Mallia näytti hieman yli 30-vuotias kuopiolaismies, joka innostui maaliskuussa 2023 tekemään keikkaa Tampereella. Yhden viikon aikana mies anasti viidellä eri kerralla Kalevan Prismasta retkeilytarvikkeita 13 000 euron arvosta.

Taktiikka oli yksinkertainen. Mies marssi myymälään ilman kantamuksia – ja poistui paikalta rinkka täynnä arvokkaita retkeilytarvikkeita. Kenenkään huomaamatta.

Lopulta kuopiolaisen onni kääntyi. Hänet otettiin kiinni muussa yhteydessä Lempäälän Ideaparkissa ja tunnistettiin samaksi mieheksi, joka valvontakamerakuvan perusteella touhusi Kalevan Prisman retkeilyosastolla.

Tekojen suunnitelmallisuuden ja aiempien samankaltaisista rikoksista annettujen tuomioiden vuoksi oikeudenmukainen tuomio olisi oikeuden mukaan ollut 6–7 kuukautta vankeutta. Oikeus katsoi rikosten osoittavan miehessä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä.

Toisaalta aiemmat tuomiot kohtuullistivat rangaistusta. Niinpä mies sai lopulta 70 päivää ehdotonta vankeutta.

Oikeus määräsi miehen korvaamaan Pirkanmaan osuuskaupalle anastamansa omaisuuden arvonlisäverottoman arvon eli hieman alle 10 400 euroa.

Tuomio on lainvoimainen.

https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2 ... 31873.html

Re: Sarjarinkkavaras iski samaan kauppaan viidesti – joka kerta tuhansien eurojen saalis

Lähetetty: Pe Kesä 06, 2025 10:08 am
Kirjoittaja Joosua
Onneksi sai ankaran tuomion. Kokonaiset 70 päivää. Kyllä tehoaa.

Re: Sarjarinkkavaras iski samaan kauppaan viidesti – joka kerta tuhansien eurojen saalis

Lähetetty: Pe Kesä 06, 2025 10:24 am
Kirjoittaja ed_gein
Suomen oikeuslaitos on täysin munaton tässä varastetun tavaran takaisinsaamisessa. Putkassa istutaan niin kauan kuin tavara löytyy.

Re: Sarjarinkkavaras iski samaan kauppaan viidesti – joka kerta tuhansien eurojen saalis

Lähetetty: Pe Kesä 06, 2025 10:47 am
Kirjoittaja Rapsuttaja
Suomen fasistihallituksen säästötoimet ajavat ihmisiä jo metsään asumaan! Ei tietenkään niin kauas, etteikö jaksaisi käydä lähikaupasta pöllimässä.
Eräs1 kirjoitti: Pe Kesä 06, 2025 9:31 am Toisaalta aiemmat tuomiot kohtuullistivat rangaistusta.
Mitä enemmän tekee rikoksia, sitä enemmän saa alennusta. Kas kun ei bonuspisteitä.

Re: Sarjarinkkavaras iski samaan kauppaan viidesti – joka kerta tuhansien eurojen saalis

Lähetetty: Pe Kesä 06, 2025 11:40 am
Kirjoittaja Joosua
Rapsuttaja kirjoitti: Pe Kesä 06, 2025 10:47 am Suomen fasistihallituksen säästötoimet ajavat ihmisiä jo metsään asumaan! Ei tietenkään niin kauas, etteikö jaksaisi käydä lähikaupasta pöllimässä.
Eräs1 kirjoitti: Pe Kesä 06, 2025 9:31 am Toisaalta aiemmat tuomiot kohtuullistivat rangaistusta.
Mitä enemmän tekee rikoksia, sitä enemmän saa alennusta. Kas kun ei bonuspisteitä.
Kyllä tämän tyyppisiä, siis melko lieviä omaisuusrikoksia, kannattaa tehtailla ahkerasti. Tekojen määrä/tuomion pituus -suhde on ehdottomasti parempi jos rikoksia on paljon. Myös rikoshyöty on silloin todennäköisesti parempi. Ja kamat pitää heti myydä eteenpäin, ei jättää asuntoon.

Re: Sarjarinkkavaras iski samaan kauppaan viidesti – joka kerta tuhansien eurojen saalis

Lähetetty: Pe Kesä 06, 2025 2:05 pm
Kirjoittaja ylälauteiden mies
Jo pidemmän aikaa myymälävarkaiden suosikkituotteita ovat olleet etenkin vitamiini-, ja lisäravinnevalmisteet, jotka ovat usein varsin arvokkaita pieneen pakkauskokoonsa nähden.
Tilavan selkärepun kanssa liikkuva rosvo saa helposti arvokkaan saaliin, jolla on ilmeisen hyvä jälleeenmyynti tai vaihtoarvo, joten hyöty on erinomainen. Yleensä on myös valmis, vakiintunut ostajakuntakin olemassa.

Takavuosina yksi halutuimpia suosikkeja oli erityisesti arvokkaat partakoneenterät, joiden varkauksiin olivat erikoistuneet monet ulkomaalaiset porukat, he pyrkivät lähettämään saaliinsa postin välityksellä kotimaihinsa mitä pikimmin, saadakseen ne "pois päältä", kun liikkuivat autoillen ympäri maata.

Ja jostain syystä myös pikakahvivalmisteet ovat suosiossa, toki onhan moni kotimainenkin rosvo oppinut "nessiä" linnareissuillaan juomaan.