Sivu 1/1
Poliisi epäilee alaikäistä henkilöä seksuaalisista ahdisteluista julkisilla paikoilla
Lähetetty: Ti Kesä 17, 2025 3:01 pm
Kirjoittaja Eräs1
Helsingin poliisille on ilmoitettu 11 tapauksesta, joissa nuoren henkilön epäillään ahdistelleen seksuaalisesti asianomistajia. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet pääosin Haagassa ja sen lähialueilla.
Tutkittavat tapaukset sijoittuvat maaliskuun ja kesäkuun 2025 väliseen aikaan. Tapahtumapaikkoina on ollut muun muassa Keskuspuisto, Aino Ackten puisto ja Riistavuorenpuisto.
Useissa tapauksissa epäilty on liikkunut sähköpotkulaudalla ja lähestynyt asianomistajia takaapäin. Epäilty on kourinut tai kosketellut naisia lähinnä takapuolesta, ja osassa tapauksista hän on pitänyt asianomistajia kiinni.
– Epäilty ei osannut antaa kuulusteluissa selitystä sille, miksi hän on toiminut näin, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Niki Västinsalo.
Poliisi tutkii tapauksia rikosnimikkeillä seksuaalinen kajoaminen ja seksuaalinen ahdistelu. Epäillyn jäljille päästiin poliisin omien esitutkintatoimenpiteiden avulla.
Helsingin poliisille voi ilmoittaa mahdollisista teonkuvaukseen sopivista tapauksista viimeisen kahden vuoden ajalta. Vihjeet pyydetään numeroon 050 597 2985 (ma–pe klo 8–15) tai
[email protected].
Kaikki 11 esitutkinnassa olevaa tapausta siirtyvät syyteharkintaan lähiaikoina.
https://poliisi.fi/-/poliisi-epailee-al ... -paikoilla
Re: Poliisi epäilee alaikäistä henkilöä seksuaalisista ahdisteluista julkisilla paikoilla
Lähetetty: Ti Kesä 17, 2025 3:24 pm
Kirjoittaja Matti Ja Maija
Seksuaalinen hätätila tainut olla tänne muuttaneella?
Re: Poliisi epäilee alaikäistä henkilöä seksuaalisista ahdisteluista julkisilla paikoilla
Lähetetty: Ti Kesä 17, 2025 3:33 pm
Kirjoittaja Knobster
Matti Ja Maija kirjoitti: Ti Kesä 17, 2025 3:24 pm
Seksuaalinen hätätila tainut olla tänne muuttaneella?
Tai sitten "Pentti" on vaan raiskannut lapsensa häiriintyneeksi. Ei kovinkaan harvinaista.
Re: Poliisi epäilee alaikäistä henkilöä seksuaalisista ahdisteluista julkisilla paikoilla
Lähetetty: Ti Kesä 17, 2025 3:42 pm
Kirjoittaja perusporilaine
Knobster kirjoitti: Ti Kesä 17, 2025 3:33 pm
Matti Ja Maija kirjoitti: Ti Kesä 17, 2025 3:24 pm
Seksuaalinen hätätila tainut olla tänne muuttaneella?
Tai sitten "Pentti" on vaan raiskannut lapsensa häiriintyneeksi. Ei kovinkaan harvinaista.
Vain apinat käyttäytyvät noin, eikä "Pentin" raiskaamille kehitysvammaisille anneta sähköpotkulautoja, joten neekerihän tämä on:D
Re: Poliisi epäilee alaikäistä henkilöä seksuaalisista ahdisteluista julkisilla paikoilla
Lähetetty: Ti Kesä 17, 2025 3:45 pm
Kirjoittaja ASierra
Mutakuonohan tämä on paikallisen puskiksen mukaan. Pari vuotta sittenhän oli samanlainen tapaus, vihavasemmiston ihan oma lemmikki asialla
Re: Poliisi epäilee alaikäistä henkilöä seksuaalisista ahdisteluista julkisilla paikoilla
Lähetetty: Ti Kesä 17, 2025 4:42 pm
Kirjoittaja ajanpatina
Poika on selvästi "sen" puutteessa. Himot ne hiirelläkin riivaa...
Poke pitäisi laittaa opetteleen, kuinka nykyaikana muijia bongaillaan fiinisti, kysyen nyt ensin alkuun, "Anteeksi, onko neiti impi, vai onko jo päässyt piikuudestaan... Olipa piikuus tallella tai ei, niin tässä ois nyt tyrkyllä nuorta ja alaikäistä kollia, jos neitille vain soppii... Nyt alkaa kesäkin oleen jo hehkeimmillään ja mättähätkin kuivia..., joten, miten ois...!?

Re: Poliisi epäilee alaikäistä henkilöä seksuaalisista ahdisteluista julkisilla paikoilla
Lähetetty: Ti Kesä 17, 2025 4:42 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
– Epäilty ei osannut antaa kuulusteluissa selitystä sille, miksi hän on toiminut näin, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Niki Västinsalo.
No pillua, tai persettä on haluttanut. Metodit ovat vaan olleet sellaisia, etteivät varmasti toimi 99.99% ihmisistä.

Re: Poliisi epäilee alaikäistä henkilöä seksuaalisista ahdisteluista julkisilla paikoilla
Lähetetty: Ti Kesä 17, 2025 10:05 pm
Kirjoittaja Unhola
JanitaSlim kirjoitti: Ti Kesä 17, 2025 4:42 pm
– Epäilty ei osannut antaa kuulusteluissa selitystä sille, miksi hän on toiminut näin, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Niki Västinsalo.
No pillua, tai persettä on haluttanut. Metodit ovat vaan olleet sellaisia, etteivät varmasti toimi 99.99% ihmisistä.
Varsinkaan kun alaikäiselle ei saa antaa, vaikka kuinka tekisi mieli.
Re: Poliisi epäilee alaikäistä henkilöä seksuaalisista ahdisteluista julkisilla paikoilla
Lähetetty: Ti Kesä 17, 2025 11:02 pm
Kirjoittaja Collie
Kuvauksen perusteella vaikuttaa tosiaankin kyseessä olevan rovaniemeläinen tekoälyinsinööri. Noita on tullut todella paljon, ihan liikaa Suomeen viimeisen 35 vuoden aikana.
Re: Poliisi epäilee alaikäistä henkilöä seksuaalisista ahdisteluista julkisilla paikoilla
Lähetetty: Ti Kesä 17, 2025 11:37 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
Unhola kirjoitti: Ti Kesä 17, 2025 10:05 pm
JanitaSlim kirjoitti: Ti Kesä 17, 2025 4:42 pm
– Epäilty ei osannut antaa kuulusteluissa selitystä sille, miksi hän on toiminut näin, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Niki Västinsalo.
No pillua, tai persettä on haluttanut. Metodit ovat vaan olleet sellaisia, etteivät varmasti toimi 99.99% ihmisistä.
Varsinkaan kun alaikäiselle ei saa antaa, vaikka kuinka tekisi mieli.
Miten niin ei saa antaa?
Re: Poliisi epäilee alaikäistä henkilöä seksuaalisista ahdisteluista julkisilla paikoilla
Lähetetty: Ke Kesä 18, 2025 12:10 am
Kirjoittaja Karhere
Knobster kirjoitti: Ti Kesä 17, 2025 3:33 pm
Matti Ja Maija kirjoitti: Ti Kesä 17, 2025 3:24 pm
Seksuaalinen hätätila tainut olla tänne muuttaneella?
Tai sitten "Pentti" on vaan raiskannut lapsensa häiriintyneeksi. Ei kovinkaan harvinaista.
Mistä tiedät ei todellakaan ole yleistä, todella perverssiä ajattelua sinulta, miten sinulle tuli edes tuollainen mieleen. Tuo matujen rasikausten ja muiden rikosten puolustelu menee jo sinulta todella mauttomuuksiin.
Re: Poliisi epäilee alaikäistä henkilöä seksuaalisista ahdisteluista julkisilla paikoilla
Lähetetty: Ke Kesä 18, 2025 2:03 am
Kirjoittaja Unhola
JanitaSlim kirjoitti: Ti Kesä 17, 2025 11:37 pm
Unhola kirjoitti: Ti Kesä 17, 2025 10:05 pm
JanitaSlim kirjoitti: Ti Kesä 17, 2025 4:42 pm
No pillua, tai persettä on haluttanut. Metodit ovat vaan olleet sellaisia, etteivät varmasti toimi 99.99% ihmisistä.
Varsinkaan kun alaikäiselle ei saa antaa, vaikka kuinka tekisi mieli.
Miten niin ei saa antaa?
Niin, eihän tässä kyllä mainittu ikää. Kuvittelin että kyse on alle 16-vuotiaasta ahdistelijasta.
Re: Poliisi epäilee alaikäistä henkilöä seksuaalisista ahdisteluista julkisilla paikoilla
Lähetetty: Ke Kesä 18, 2025 2:44 am
Kirjoittaja Kummisetä
– Epäilty ei osannut antaa kuulusteluissa selitystä sille, miksi hän on toiminut näin, kertoo tutkinnanjohtaja,
Eikö taatelintallaaja osannut sen vertaa puhua suomea vai onko vaan niin tyhmä, ÄO alle 15?
Re: Poliisi epäilee alaikäistä henkilöä seksuaalisista ahdisteluista julkisilla paikoilla
Lähetetty: Ke Kesä 18, 2025 3:05 am
Kirjoittaja JanitaSlim
Kummisetä kirjoitti: Ke Kesä 18, 2025 2:44 am
– Epäilty ei osannut antaa kuulusteluissa selitystä sille, miksi hän on toiminut näin, kertoo tutkinnanjohtaja,
Eikö taatelintallaaja osannut sen vertaa puhua suomea vai onko vaan niin tyhmä, ÄO alle 15?
Ei siinä sanota, ettei osaisi suomea. joku muu nyt ei taida ymmärtää lukemaansa.
