Sivu 1/2

Poikaystävän pieru johti vuosien piinaan

Lähetetty: To Kesä 19, 2025 3:32 am
Kirjoittaja Matti Ja Maija
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/1f4 ... c9a7528690

"Poikaystävän pieru johti vuosien piinaan, väittää Christine Connell. Asiasta kertoo brittiläinen The Sun.

Matkabloggarina tunnettu Connell sanoo kärsineensä vuosien ajan nenän tukkoisuudesta sekä kivusta kasvoissaan.

Connell uskoo, että vuosien takainen hotelliyö oli hänen nenänsä kannalta kohtalokas. Hän sanoo maanneensa sängyllä, kun hänen silloinen poikaystävänsä oli riisuutumassa sängyn vierellä.

– Hänellä ei ollut vaatteita, Connell sanoo Tiktokissa julkaisemallaan videolla The Sunin mukaan.

– Hänen takamuksensa oli suoraan minuun päin, ja silloin pieru tuli.

Connellin mukaan lääkärit yrittivät toistuvasti selvittää, mikä oireet aiheutti. Hänen mukaansa vastaus selvisi lopulta nenän sivuontelosta otetusta näytteestä: vaivojen takana oli kolibakteerin aiheuttama infektio.

Suosittuja sosiaalisen median tilejä pitävä Connell sanoo kärsineensä oireista seitsemän vuoden ajan ennen asian selviämistä.

– Yleensä E. coli [-bakteeria] ei saa sivuonteloihin, koska E. coli tulee kakasta, Connell sanoo.

– Joten enpä tiedä. Miten sellainen päätyy sivuonteloon, ellei ole poikaystävää, joka pieraisee ällöttävästi, ja sitä joutuu hengittämään?

Connellin mukaan pierun haju oli niin kuvottava, ettei ”sitä voi edes verrata mihinkään”. Pari on sittemmin eronnut.

– Tajusin, että ex-poikaystäväni sai parhaan mahdollisen erokoston, jonka kukaan voi saada, Connell sanoo."

https://www.youtube.com/watch?v=CbjAaJPYGZI

:D

Re: Poikaystävän pieru johti vuosien piinaan

Lähetetty: To Kesä 19, 2025 9:33 am
Kirjoittaja Rckhrd
Niin no on sitä paskaa ja bakteereita mahdollista saada vaikka miten monella tapaa aerosolina nenäänsä.

Re: Poikaystävän pieru johti vuosien piinaan

Lähetetty: To Kesä 19, 2025 9:38 am
Kirjoittaja Matti Ja Maija
Rckhrd kirjoitti: To Kesä 19, 2025 9:33 am Niin no on sitä paskaa ja bakteereita mahdollista saada vaikka miten monella tapaa aerosolina nenäänsä.
En muista onko tämä ihan kaupunkilegendaa, mutta luin/kuulin, että morsian halusi hääyönä vitsailla miehelleen ja meni pierasemaan nukkuvan miehensä nenään, mutta tulikin soosit samalla naamalle. :D

Re: Poikaystävän pieru johti vuosien piinaan

Lähetetty: To Kesä 19, 2025 9:51 am
Kirjoittaja Sarjahurmaaja
Missä kohtaa tässä on joku rikos tapahtunut? Vai voiko tuollaisesta saada syytteet niskaan pahoinpitelystä, vähän niinkuin HIV-levittäjille?

Re: Poikaystävän pieru johti vuosien piinaan

Lähetetty: To Kesä 19, 2025 10:26 am
Kirjoittaja Puhelinkortti
Matti Ja Maija kirjoitti: To Kesä 19, 2025 9:38 am
Rckhrd kirjoitti: To Kesä 19, 2025 9:33 am Niin no on sitä paskaa ja bakteereita mahdollista saada vaikka miten monella tapaa aerosolina nenäänsä.
En muista onko tämä ihan kaupunkilegendaa, mutta luin/kuulin, että morsian halusi hääyönä vitsailla miehelleen ja meni pierasemaan nukkuvan miehensä nenään, mutta tulikin soosit samalla naamalle. :D
Tampereella Silan piti pieraista sammuneen kultakauppiaan naamalla. Tulikin kurapaskat Ropon naamalle. Moni muistaa ja tietää tapauksen.

Re: Poikaystävän pieru johti vuosien piinaan

Lähetetty: To Kesä 19, 2025 10:44 am
Kirjoittaja Stonedar
Laatulehti tää The Sun.

Re: Poikaystävän pieru johti vuosien piinaan

Lähetetty: To Kesä 19, 2025 11:14 am
Kirjoittaja jukuripää
FIksu ihminen riisuu vaatteitaan muualla, kuin pakarat toisen ihmisen naaman vieressä.
Se, onko tuon naisen ongelmavyyhti lähtöisin pierutapauksesta, on eri juttu.

Re: Poikaystävän pieru johti vuosien piinaan

Lähetetty: To Kesä 19, 2025 11:26 am
Kirjoittaja Joosua
jukuripää kirjoitti: To Kesä 19, 2025 11:14 am FIksu ihminen riisuu vaatteitaan muualla, kuin pakarat toisen ihmisen naaman vieressä.
Se, onko tuon naisen ongelmavyyhti lähtöisin pierutapauksesta, on eri juttu.
Hyvä kysymys. Selitys kuulostaa aika samalta kuin sukupuolitaudin saaminen saunasta. Siis lauteilla istumisesta.

Jotkut perverssit muijat nauttii jonkun jätkän perseen imemisestä ja kakkaleikeistä. Ei ole mikään ihme jos tulee joku kolibakteeri-infektio klyyvariin.

Ja todellakin jos poikaystävä riisuu vaatteitaan ahteri tyttöystävän naamassa kiinni, on ehkä hieman huolimattomasti seura valikoitu. Tai sitten oltu kamoissa.

Re: Poikaystävän pieru johti vuosien piinaan

Lähetetty: To Kesä 19, 2025 11:39 am
Kirjoittaja aavikkoralli
Pääasia, ettei valinnut mitään inceliä joka ei uskalla edes naisen naamalle pieraista vailla itseluottamusta

Re: Poikaystävän pieru johti vuosien piinaan

Lähetetty: To Kesä 19, 2025 1:00 pm
Kirjoittaja Stonedar
Jep, sitähän sanotaan että parisuhde on hyvällä mallilla kun kehtaa pieraista.
Ja ken pierua pidättää, sillä on muutakin salattavaa.

Re: Poikaystävän pieru johti vuosien piinaan

Lähetetty: To Kesä 19, 2025 1:56 pm
Kirjoittaja McCall

Re: Poikaystävän pieru johti vuosien piinaan

Lähetetty: To Kesä 19, 2025 2:18 pm
Kirjoittaja Vallipaha
Miksihän tämmöisestäkin asiasta on pitänyt perustaa ketju kun ei mitään rikosta ole tapahtunut

Re: Poikaystävän pieru johti vuosien piinaan

Lähetetty: To Kesä 19, 2025 2:31 pm
Kirjoittaja Täytekakku Koskinen
Vallipaha kirjoitti: To Kesä 19, 2025 2:18 pm Miksihän tämmöisestäkin asiasta on pitänyt perustaa ketju kun ei mitään rikosta ole tapahtunut
Vähintään erittäin epätodennäköistä, että infektion saa tuolla tavalla. bullshit

Jos olisin kolibakteeri, nostaisin syytteen tätä bloggaria vastaan valheellisen tiedon levittämisestä.

Re: Poikaystävän pieru johti vuosien piinaan

Lähetetty: To Kesä 19, 2025 3:31 pm
Kirjoittaja Jack the Ripper
Tulee mieleen tietynikäisten lasten pieruleikit. Tytötkin voivat leikkiä nukeilla "Tää pieraisis sen naamaan!" ja nauraa kikatetaan päälle. Jostain syystä pojille tämä vaihe voi useammin jäädä päälle vaikka loppuelämäksi, ja onhan pieruhuumori komiikan peruskiviä.

Re: Poikaystävän pieru johti vuosien piinaan

Lähetetty: To Kesä 19, 2025 4:17 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
Stonedar kirjoitti: To Kesä 19, 2025 10:44 am Laatulehti tää The Sun.
On! Onneksi Minfon roskavälki on lähdekriittistä!