Sivu 1/1

7-vuotias Oskar ei uskonut äitiään – Esti suuren vahingon

Lähetetty: To Kesä 19, 2025 12:25 pm
Kirjoittaja Eräs1
Kuva

Jyväskylän Vaajakoskella kansalaisen havainto ja ripeä toiminta estivät suuremman maastopalon viime viikon tiistaina.

Keski-Suomen pelastuslaitos kertoi asiasta Facebookissa maanantaina.

Pelastuslaitoksen mukaan 7-vuotias Oskar oli havainnut, että järven vastarannalta oli noussut epätavallisen paljon savua.

Hänen äitinsä oli arvellut, että kyse olisi ollut nuotiopaikasta. Oskar oli ollut toista mieltä.

– Ei nuotiosta tule noin paljon savua ja savu on matalammalla kuin tavallisesti, hän oli Keski-Suomen pelastuslaitoksen mukaan todennut.

Oskar lähti yhdessä äitinsä kanssa katsomaan tilannetta. Hänen arvionsa osoittautui oikeaksi. Savu nousi aivan muualta kuin nuotiopaikalta.

Oskar ja hänen äitinsä soittivat välittömästi hätänumeroon.

– Palokunta saapui paikalle, maastopalo saatiin hallintaan ajoissa ja suurelta vahingolta vältyttiin, pelastuslaitos kertoo.

Vuorossa olleet pelastajat kävivät vielä saman päivän aikana kiittämässä Oskaria esimerkillisestä toiminnasta ja ojentamassa hänelle oman pelastuslaitosrepun ja -pyyhkeen kesän rantareissuja varten.

Pelastuslaitos muistuttaa, että jokaisen vastuulla on toimia ja puuttua, kun näkee jotain epäilyttävää tai vaarallista.

– Älä jää sivustakatsojaksi, vaan toimi ajoissa, pelastuslaitos kehottaa.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4170 ... 643c6ff08f