Ruotsalaiset rikolliset johtivat Suomessa toiminutta huumeverkostoa – päätekijöille tuomiot
Lähetetty: Ti Heinä 01, 2025 3:28 pm
Huumevyyhti on osa kokonaisuutta, jossa ruotsalainen järjestäytynyt rikollisuus on tullut Suomeen tekemään rikoksia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on antanut pitkiä vankeustuomioita Ruotsiin kytkeytyvässä laajassa huumerikosjutussa.
Käräjäoikeus katsoi, että rikollisryhmä toi maahan sekä levitti organisoidusti ja suunnitelmallisesti suuren määrän osin erittäin vaarallisia huumausaineita. Ryhmä värväsi huumeiden levittäjiksi ja kuljettajiksi eri henkilöitä.
Päätekijäksi katsottu ruotsalainen Gustaf Peter Berger Månsson tuomittiin kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen törkeistä huumausainerikoksista.
Månsson esimerkiksi vuokrasi ryhmän puolesta Suomesta asuntoja huumeiden levittämistä ja säilyttämistä varten.
Ruotsin kansalainen Fredrik Adeshammar sai seitsemän vuoden vankeusrangaistuksen. Käräjäoikeuden mukaan hän oli saanut rikollisryhmältä toimeksiannon matkustaa Suomeen ja ryhtyä levittämään huumausaineita.
Pitkän tuomion sai myös Iso-Britannian kansalainen William Mulenga, jolle langetettiin viiden vuoden vankeusrangaistus. Hän muun muassa piti hallussaan levitystarkoituksessa kymmeniä tuhansia huumausaineeksi luokiteltavia tabletteja.
Käräjäoikeuden mukaan rikokset tehtiin osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa.
Lisäksi useita muita henkilöitä tuomittiin lievempiin rangaistuksiin.
Tuomiot eivät ole lainvoimaisia, vaan niistä voi valittaa hovioikeuteen.
https://yle.fi/a/74-20169966
Ehkä ylläpito liittää tämän sopivan ketjun jatkoksi, jos sellainen löytyy?