Sivu 1/1

Toimittaja lähti raportoimaan poliitikon pidätyksestä mutta joutuikin samaan vankilaan

Lähetetty: Pe Heinä 18, 2025 5:47 am
Kirjoittaja Kuikka Koponen
Nyt tuli sekavasti, pitkä juttu. Klikkaa linkiä.

https://yle.fi/a/74-20169469?origin=rss

Toimittaja lähti raportoimaan poliitikon pidätyksestä mutta joutuikin samaan vankilaan
Toimittaja Joakim Medin vangittiin Turkissa, koska hän teki työtään. Voiko liittolaisuus Turkin kanssa vaikuttaa lehdistönvapauteen Ruotsissa ja Suomessa, hän kysyy nyt.
Kuuntele juttu 8:59
VISBY Ennen pidätystään Joakim Medin ei ollut koskaan ajatellut olevansa muskelimies. Keväällä turkkilaisessa vankilassa hän treenasi koko ajan. Se oli tapa pysyä henkisesti kasassa.

– Tuntui, että kasvattamalla lihaksia kasvatin vastarintaa. Se oli todella erikoinen tunne, Medin sanoo nyt.

Medin vapautui Turkissa toukokuun puolivälissä 51 päivän vankeuden jälkeen. Hän on kirjoittanut maasta vuosien ajan, myös kriittisesti, ja juuri se oli syy vankeuteen.

Mediniä syytettiin Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin kunnian loukkaamisesta, josta hänet myös tuomittiin ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi syytteitä luettiin terrorismirikoksista.

– Minulle tapahtunut on osa laajempaa kaavaa. Turkissa moni toimittaja on joutunut samaan tilanteeseen, kun he ovat uskaltaneet tutkia ja kritisoida vallankäyttäjiä, Medin sanoo Ylen haastattelussa.
He vievät minut nyt kuulusteluun, jotain sellaista viestissä luki.

Sofie Axelsson, toimittaja, Medinin puoliso

Medin vangittiin Istanbulin lentokentällä maaliskuun lopussa, kun hän oli juuri saapunut jälleen kerran Turkkiin raportoimaan uutisia. Tilanne oli odottamaton, ja hän ehti lähettää yhden viestin puolisolleen ja heidän yhteiselle päätoimittajalleen Dagens ETC -lehdessä.

– He vievät minut nyt kuulusteluun, jotain sellaista viestissä luki. Luulin, että se kestäisi muutamia tunteja, puoliso Sofie Axelsson muistelee.

Sitten Medinistä ei enää kuulunut.

Medin on raportoinut uransa aikana Turkin ja Syyrian kurdien tilanteesta ja seurannut Ruotsin Nato-jäsenyysprosessia. Lisäksi hän on kirjoittanut kirjoja.

Medin näkee, että Turkin kasvavalla autoritaarisuudella on yhä enemmän merkitystä myös Ruotsissa ja Suomessa, koska maat ovat Naton kautta Turkin liittolaisia.
Tätä hän ajatteli myös vankilassa.

Lihaskunnon lisäksi Medin piti yllä ammattiaan. Hän haastatteli eristyssellissä naapureitaan huutamalla kopista toiseen ja kirjoitti ylös kaiken, mitä tapahtui. Samoin hän oli toiminut kymmenen vuotta aiemmin ollessaan Syyrian hallituksen joukkojen vankina. Tuolloin hänet pidätettiin kurdialueilla kesken työtehtävän.

Yhteiskunnallisen tason lisäksi oli henkilökohtainen elämä. Medinin vaimo, toimittaja Sofie Axelsson odotti pariskunnan ensimmäistä lasta. Ei ollut varmaa, pääsisikö isä kotiin ennen kuin lapsi heinäkuussa syntyisi.

Viesti sellin ruokaluukusta
”Hello wr have great news

He relieze

We are going to prison to take him now”

Sofie Axelsson sai kirjoitusvirheitä sisältävän englanninkielisen tekstiviestin toukokuun 15. päivä. Lähettäjä oli Medinin lakimies. ”Meillä on hyviä uutisia. Hänet on vapautettu. Menemme nyt vankilaan hakemaan hänet”, viestissä sanottiin.

Samaan aikaan Medin ymmärsi, että jotain oli tapahtumassa. Vanginvartija avasi sellin ovesta ruokaluukun ja sanoi turkiksi jotain vapauttamisesta.

– Toinen vanki tulkkasi ja selitti, että minun pitäisi pakata tavarani ja lähteä vankilasta, Medin kertoo.

Tavaroille oli tarjolla vain musta jätesäkki, jonka hän heitti olalleen. Vankilasta Medin vietiin autolla poliisiasemalle, missä häntä odottivat hänen juristinsa ja Ruotsin konsuli.

Kuvassa kaksi henkilöä seisoo yhdessä ulkoilmassa, taustalla näkyy rakennuksia ja auto.

Avaa kuvien katselu
Sofie Axelsson jaksoi koko ajan uskoa, että hänen miehensä Joakim Medin ehtisi kotiin ennen yhteisen lapsen syntymää. Kuva: Jenny Matikainen / Yle
Jenny Matikainen
5:20

Kaksi henkilöä istuu yhdessä ulkona, ympärillä on pensaita.

Avaa kuvien katselu
Aviopuolisot Sofie Axelsson ja Joakim Medin ovat kollegoja Dagens ETC-lehdessä. Medin sai Axelssonilta vankilaan kirjeitä ja vastasi niihin salaa. Kuva: Jenny Matikainen / Yle

Näin kaksikko muistelee tilannetta:

Joakim Medin ja Sofie Axelsson kertovat hetkestä, kun Medin pääsi vapaaksi.
Samana yönä Medin nousi lentokoneeseen ja poistui Turkista ehkä viimeistä kertaa.

Medin: Ruotsi haluaa miellyttää Turkkia
Medinin mukaan häntä kohdeltiin vankilassa kohtalaisen hyvin. Aluksi poliisit ja vanginvartijat olivat aggressiivisempia eikä hänelle kerrottu, mistä on kyse.

– Näin kun toista vankia pahoinpideltiin, mutta minuun ei koskettu, hän sanoo.

Medin kertoo, että tilanne parani, kun hänet siirrettiin poliittisten vankien osastolle korkean turvallisuustason vankilaan.

Hän sanoo pohtineensa tilannetta paljon Ruotsin ja Turkin suhteiden näkökulmasta.

Vasta tammikuussa Ruotsin ulkoministeri ja oikeusministeri olivat olleet Turkin pääkaupungissa Ankarassa tapaamassa maan johtoa. Keskusteluissa pohdittiin, miten maat yhdessä voisivat torjua terrorismia.

Nyt Turkki laski terroristiksi työtään tehneen ruotsalaisen toimittajan.

– Sitähän on täysin mahdotonta hyväksyä. Tilanteen on täytynyt olla erittäin vaikea ruotsalaisille viranomaisille, Medin pohtii.
Medinin mukaan samassa vankilassa oli myös kurdeja, jotka olivat hakeneet Ruotsista turvapaikkaa ja tulleet torjutuksi.

– Näin Ruotsi on tehnyt Nato-prosessin aikana, kaikesta päätellen miellyttääkseen Turkin hallitusta, Medin sanoo.

Medin viittaa Ruotsin maahanmuuttoviraston vuodettuihin dokumentteihin, joista hän kirjoitti viime kesänä. Dokumentit viittaavat siihen, että Ruotsin ulkoministeriö on puuttunut Turkin oppositiota kannattavien ihmisten turvapaikkahakemusten käsittelyyn.

Turkki viivytti Ruotsin Nato-jäsenyyden hyväksymistä keväällä 2023. Maat pääsivät lopulta sopuun, jossa ne sitoutuvat yhteistyöhön terrorismin vastaisessa työssä.
Mielenosoittajat vastustivat Ruotsin Nato-jäsenyyttä Tukholmassa kesäkuussa 2023. Moni kantoi kurdijärjestö PKK:n lippuja. Turkki on vaatinut Ruotsilta toimia muun muassa juuri PKK:ta vastaan. Kuva: Yle / Katja Johansson
Mediniä häiritsee, että samalla kun Turkin johto liikkuu yhä itsevaltaisempaan suuntaan, Ruotsi on maan johdon kanssa entistä läheisimmissä väleissä.

Viimeisin esimerkki Turkin johdon otteista on Istanbulin pormestarin Ekrem İmamoğlun pidätys. İmamoğlu on presidentti Erdoğanin merkittävin poliittinen kilpailija. Juuri tästä Medinkin oli menossa raportoimaan, mutta joutuikin İmamoğlun kanssa samaan vankilaan.

– Se, että meillä on niin läheistä yhteistyötä viranomaisten kanssa, jotka käyttäytyvät tällä tavalla, on syvästi kiistanalaista, Medin sanoo.

Ruotsin ja Turkin läheisistä suhteista oli myös hyötyä Medinille, sillä neuvotteluyhteys maiden välillä oli olemassa, kun hänet vangittiin. Pariskunta uskoo, että ruotsalaisviranomaiset ja diplomaatit tekivät kaikkensa vapauttamisen eteen, vaikka yksityiskohtia ei heille ole kerrottu.

Hämärän peitossa on myös, miksi Medin lopulta päästettiin lähtemään.
Etusivulle

Jaa
Media

Esikatselukuva
0:29

Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson (oik.) oli Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan vieraana Ankarassa marraskuussa 2022 neuvottelemassa Ruotsin Nato-jäsenyydestä. Kuva: Necati Savas / EPA
Medinin mukaan samassa vankilassa oli myös kurdeja, jotka olivat hakeneet Ruotsista turvapaikkaa ja tulleet torjutuksi.

– Näin Ruotsi on tehnyt Nato-prosessin aikana, kaikesta päätellen miellyttääkseen Turkin hallitusta, Medin sanoo.

Medin viittaa Ruotsin maahanmuuttoviraston vuodettuihin dokumentteihin, joista hän kirjoitti viime kesänä. Dokumentit viittaavat siihen, että Ruotsin ulkoministeriö on puuttunut Turkin oppositiota kannattavien ihmisten turvapaikkahakemusten käsittelyyn.

Turkki viivytti Ruotsin Nato-jäsenyyden hyväksymistä keväällä 2023. Maat pääsivät lopulta sopuun, jossa ne sitoutuvat yhteistyöhön terrorismin vastaisessa työssä.

Mielenosoittajat marssivat kaupungin keskustassa kantaen lippuja ja banderolleja.

Avaa kuvien katselu
Mielenosoittajat vastustivat Ruotsin Nato-jäsenyyttä Tukholmassa kesäkuussa 2023. Moni kantoi kurdijärjestö PKK:n lippuja. Turkki on vaatinut Ruotsilta toimia muun muassa juuri PKK:ta vastaan. Kuva: Yle / Katja Johansson
Mediniä häiritsee, että samalla kun Turkin johto liikkuu yhä itsevaltaisempaan suuntaan, Ruotsi on maan johdon kanssa entistä läheisimmissä väleissä.

Viimeisin esimerkki Turkin johdon otteista on Istanbulin pormestarin Ekrem İmamoğlun pidätys. İmamoğlu on presidentti Erdoğanin merkittävin poliittinen kilpailija. Juuri tästä Medinkin oli menossa raportoimaan, mutta joutuikin İmamoğlun kanssa samaan vankilaan.

– Se, että meillä on niin läheistä yhteistyötä viranomaisten kanssa, jotka käyttäytyvät tällä tavalla, on syvästi kiistanalaista, Medin sanoo.

Ruotsin ja Turkin läheisistä suhteista oli myös hyötyä Medinille, sillä neuvotteluyhteys maiden välillä oli olemassa, kun hänet vangittiin. Pariskunta uskoo, että ruotsalaisviranomaiset ja diplomaatit tekivät kaikkensa vapauttamisen eteen, vaikka yksityiskohtia ei heille ole kerrottu.

Hämärän peitossa on myös, miksi Medin lopulta päästettiin lähtemään.

Videolla Axelsson kertoo, miksi raskaus saattoi vaikuttaa asiaan:

Joten ehkä sillä on ollut merkitystä.
Sofie Axelssonin mukaan raskaus saattoi auttaa siinä, että Joakim Medin pääsi vankilasta.
Medin arvioi, että vapautumiseen vaikutti moni asia: Ruotsin ulkoministeriön aktiivisuus, medianäkyvyys, protestit, EU:n äänestys, jossa häntä vaadittiin vapautettavaksi. Lisäksi Turkilla on meneillään rauhanprosessi kurdiliike PKK:n kanssa.

Hän on pohtinut sitäkin, jätettiinkö jotain kertomatta julkisuuteen. Samoja kysymyksiä ovat esittäneet muutkin.

– Turkin hallitus tekee harvoin ulkopolitiikassa mitään, ellei se jotenkin itse hyödy. Juuri siksi Nato-prosessikin venyi Suomen ja Ruotsin osalta. Kysymys kuuluu, mitä Turkki on mahdollisesti saanut suljettujen ovien takana.
Varoitus turisteille somen käytöstä
Medinin tapaus sai Ruotsissa runsaasti huomiota. Median keskittyminen pariskunnan henkilökohtaiseen tragediaan kiusaa hieman, he sanovat nyt. Tärkeät kysymykset lehdistönvapaudesta ovat jääneet sen varjoon.

Onko Ruotsin hallitus jatkossa sitoutunut toimittajien oikeuteen raportoida Turkista?

Joakim Medin

Turkin johto toimii entistä itsevaltaisemmin eikä halua vastaanottaa kritiikkiä. Ruotsi – samoin kuin Suomi – on Turkin liittolainen, mutta se on myös maa, jossa vallitsee lehdistönvapaus.

Mediniä odottavat Turkissa yhä kovat syytteet terrorismirikoksista. Jos tuomio tulee, se tarkoittaa, että Turkki ei ole enää turvallinen maa ulkomaalaisille toimittajille – ei myöskään suomalaisille, Medin muistuttaa.

– Onko Ruotsin hallitus jatkossa sitoutunut toimittajien oikeuteen raportoida Turkista? Vaihtoehto ei voi olla, että pitäisi olla varovaisempi. Toivon, että Ruotsissa poliitikot seisovat tämän takana, hän sanoo.
Turkki saattaa etsintäkuuluttaa Medinin, koska hän ei mene paikalle oikeudenkäyntiin. Se tarkoittaa, että matkustamista pitää miettiä entistä tarkemmin, sillä Turkille suopeat maat saattavat pidättää hänet.

Medin huomauttaa, että myös tavallisen ruotsalaisen tai suomalaisen turistinkin kannattaa olla Turkissa hieman tavallista varovaisempi. Oikeudenkäynnissä käytettiin todisteena kuvakaappauksia hänen jakamistaan artikkeleista. Jutut olivat hänen itsensä kirjoittamia.

– Jos on jakanut sosiaalisessa mediassa linkkejä, jotka saattavat suututtaa vallanpitäjiä, kannattaa tiedostaa, että riski saattaa olla olemassa.

Aiheesta enemmän: Paketissa 3 linkkiä
Aiheesta enemmän

Re: Toimittaja lähti raportoimaan poliitikon pidätyksestä mutta joutuikin samaan vankilaan

Lähetetty: Pe Heinä 18, 2025 7:07 am
Kirjoittaja m1ckey
Kuva

Tämä puppelipoju olis ollut kisiksen juoppoputkassakin mun narttu, ensimmäisen 3 minuutin sisään... :roll:

Re: Toimittaja lähti raportoimaan poliitikon pidätyksestä mutta joutuikin samaan vankilaan

Lähetetty: Pe Heinä 18, 2025 8:04 am
Kirjoittaja Calabash
Kuikka Koponen kirjoitti: Pe Heinä 18, 2025 5:47 am Nyt tuli sekavasti, pitkä juttu. Klikkaa linkiä.

https://yle.fi/a/74-20169469?origin=rss
Jep. Ylen jutut kun eivät ole maksumuurin takana, en näe ylipäänsä perusteita kopioida koko reportaasin leipätekstiä otsikoineen, väliotsikoineen ja ingresseineen.

Re: Toimittaja lähti raportoimaan poliitikon pidätyksestä mutta joutuikin samaan vankilaan

Lähetetty: Pe Heinä 18, 2025 8:24 am
Kirjoittaja Kuikka Koponen
Calabash kirjoitti: Pe Heinä 18, 2025 8:04 am
Kuikka Koponen kirjoitti: Pe Heinä 18, 2025 5:47 am Nyt tuli sekavasti, pitkä juttu. Klikkaa linkiä.

https://yle.fi/a/74-20169469?origin=rss
Jep. Ylen jutut kun eivät ole maksumuurin takana, en näe ylipäänsä perusteita kopioida koko reportaasin leipätekstiä otsikoineen, väliotsikoineen ja ingresseineen.
Otetaan opiksi. Ehkä ne muutamat konjakit mitä illalla otin, niin vaikutti aikasin aamulla ajatteluunkin.

Re: Toimittaja lähti raportoimaan poliitikon pidätyksestä mutta joutuikin samaan vankilaan

Lähetetty: Pe Heinä 18, 2025 8:33 am
Kirjoittaja Kuikka Koponen
Kuikka Koponen kirjoitti: Pe Heinä 18, 2025 8:24 am
Calabash kirjoitti: Pe Heinä 18, 2025 8:04 am
Kuikka Koponen kirjoitti: Pe Heinä 18, 2025 5:47 am Nyt tuli sekavasti, pitkä juttu. Klikkaa linkiä.

https://yle.fi/a/74-20169469?origin=rss
Jep. Ylen jutut kun eivät ole maksumuurin takana, en näe ylipäänsä perusteita kopioida koko reportaasin leipätekstiä otsikoineen, väliotsikoineen ja ingresseineen.
Otetaan opiksi. Ehkä ne muutamat konjakit mitä illalla otin, niin vaikutti aikasin aamulla ajatteluunkin.
Kuulin kerran jutun, oli kaveri ollut Turkissa ja jotain huumetta oli ollut taskussa tai laukussa kun poliisi tuli, ja vei vankilaan.
Aloitti jutun näin.
Kerran jouduin ankaraan pulaan Ankarassa, piti ottaa asianajajalta suihin, että pääsi linnasta pois.
Ehkä se oli paras vaihtoehto, jos ei halunnut kokea keskiyön junan tapahtumia muutaman vuoden. :lol:

Re: Toimittaja lähti raportoimaan poliitikon pidätyksestä mutta joutuikin samaan vankilaan

Lähetetty: La Heinä 19, 2025 5:46 pm
Kirjoittaja Good_Cod_1337
Ruotsalainen toimittaja 51 päivää vankilassa Turkissa Erdoganin kritisoinnista (NATO-maa). YLE tutkii asian taustoja ja julkaisee perhekuvia ja lapsiuutisia.

Suomalainen lakimies 284 päivää vankilassa Luxemburgin valtion kritisoinnista (NATO+EU maa). YLE toteaa, että henkilö on varmaan hullu ja varmaan hakannutkin jotain.

YLE on kyllä ihan pihalla maailman menosta.

Toivotan kaikkea hyvää ruotsalaiselle toimittajalle.