Sivu 1/1
Fazerin suvun monimiljonääri syytteessä törkeästä rikoksesta
Lähetetty: Ti Heinä 22, 2025 8:08 pm
Kirjoittaja Eräs1
Fazerin liikemiessukuun kuuluva Jan Peter Fazer, 50, on syytteessä törkeästä veropetoksesta. Syyte on nostettu Helsingin käräjäoikeudessa kesäkuussa.
Syytteen mukaan rikoksen epäillään tapahtuneen kymmenen vuotta sitten, touko–lokakuussa 2015. Törkeä veropetos vanhenee kymmenessä vuodessa, joten syytteellä on ollut kiire.
Syytteessä olevan rikoksen tarkemmasta laadusta ei ole tässä vaiheessa tietoa. Syyte tulee julkiseksi, kun asiaa aletaan käsitellä käräjäoikeudessa.
Jan Fazer ei vastannut Iltalehden yhteydenottoon.
Jan Fazer istuu Fazer-yhtiön hallituksessa ja on sen tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja. Hän on myös tehnyt pitkän uran Fazerilla, jonka suuromistajiin hän kuuluu. Hänen pääasialliseksi osaamisekseen mainitaan rahoitus.
Salasi tulonsa
Kun yli 100 000 euroa tienanneille tuli vuonna 2019 mahdollisuus salata verotietonsa Verohallinnon medialle toimittamasta listauksesta, Jan Fazer tarttui siihen oitis.
Vaikka tulonsa salasi Verohallinnon toimittamasta listauksesta, median oli silti mahdollista saada tulotiedot yksittäin haltuunsa, sillä verotiedot ovat Suomessa julkisia. Vuonna 2021 kävikin ilmi, että Jan Fazer oli Suomen kovatuloisin verotietojen salaaja. Hänen tulonsa olivat tuolloin yli 13 miljoonaa euroa.
Vuonna 2015, kun väitetty rikos on tapahtunut, Jan Fazer tienasi noin 6,3 miljoonaa euroa.
Helsingin käräjäoikeudessa ei ole vielä määrätty käsittelypäivää asialle.
https://www.iltalehti.fi/talous/a/9c813 ... 982592598e
Re: Fazerin suvun monimiljonääri syytteessä törkeästä rikoksesta
Lähetetty: Ti Heinä 22, 2025 8:58 pm
Kirjoittaja aavikkoralli
Lihapiirakat odottaa selliosastolla, kun pyytää kauniisti

Re: Fazerin suvun monimiljonääri syytteessä törkeästä rikoksesta
Lähetetty: Ti Heinä 22, 2025 9:21 pm
Kirjoittaja lonesjucca
Tätähän nykyinen hallitus tukee, kun antaa veronalennuksia velkarahalla näille. Mikään ei riitä rikkaille.
Re: Fazerin suvun monimiljonääri syytteessä törkeästä rikoksesta
Lähetetty: Ti Heinä 22, 2025 10:54 pm
Kirjoittaja Huutaja Jaana
aavikkoralli kirjoitti: Ti Heinä 22, 2025 8:58 pm
Lihapiirakat odottaa selliosastolla, kun pyytää kauniisti
Ihanku tämä rikas sikapossu mihinkään vankilaan joutuisi.
Re: Fazerin suvun monimiljonääri syytteessä törkeästä rikoksesta
Lähetetty: Ti Heinä 22, 2025 11:03 pm
Kirjoittaja Huutaja Jaana
Murha-Pertti kirjoitti: Ti Heinä 22, 2025 10:57 pm
Onpa katkeraa tekstiä. Sikapossu? Menkää töihin ja menestykää, niin ei tarvitse varakkaita kadehtia.
Maksaisi veroja niin kuin normaalit ihmiset niin ei tarvitsisi nimitellä.
Re: Fazerin suvun monimiljonääri syytteessä törkeästä rikoksesta
Lähetetty: Ti Heinä 22, 2025 11:30 pm
Kirjoittaja Kummisetä
Hahhaa, hienoa toimintaa viranomaisilta. Tyyppi laskenyt naama hymyssä päiviä että kohta vanhenee, kohta vanhenee ja sitten eräänä kauniina iltapäivänä kuuluu pimpeli-pompeli kun 20 000€ kullitettu ovikello pimpauttaa kauniin melodian ja... VOI PERKELE, oven takana onkin haastemies !
Upeeta saatana, hienoa!!!
Re: Fazerin suvun monimiljonääri syytteessä törkeästä rikoksesta
Lähetetty: Ti Heinä 22, 2025 11:42 pm
Kirjoittaja Anoteus
Amatööri se on ku kiinni jää.
Re: Fazerin suvun monimiljonääri syytteessä törkeästä rikoksesta
Lähetetty: Ke Heinä 23, 2025 1:03 am
Kirjoittaja Kurkistelija
Murha-Pertti kirjoitti: Ti Heinä 22, 2025 10:57 pm
Huutaja Jaana kirjoitti: Ti Heinä 22, 2025 10:54 pm
aavikkoralli kirjoitti: Ti Heinä 22, 2025 8:58 pm
Lihapiirakat odottaa selliosastolla, kun pyytää kauniisti
Ihanku tämä rikas sikapossu mihinkään vankilaan joutuisi.
Onpa katkeraa tekstiä. Sikapossu? Menkää töihin ja menestykää, niin ei tarvitse varakkaita kadehtia.
Joo, ei varakkaitakaan rikollisia kannata kadehtia.
Re: Fazerin suvun monimiljonääri syytteessä törkeästä rikoksesta
Lähetetty: Ke Heinä 23, 2025 10:19 pm
Kirjoittaja veikseli
lonesjucca kirjoitti: Ti Heinä 22, 2025 9:21 pm
Tätähän nykyinen hallitus tukee, kun antaa veronalennuksia velkarahalla näille. Mikään ei riitä rikkaille.
Ei Suomen talous lähde nousuun veroja korottamalla.
Jos haluat vähentää karkkien myyntiä laitat karkkiveron. jos haluat tukahduttaa talouden verotat kaikkea.
-----
Tää juttu nyt haisee joltain jarimattilatvala-keissiltä, mutta katotaan kun tulee lisää tietoa.
Re: Fazerin suvun monimiljonääri syytteessä törkeästä rikoksesta
Lähetetty: To Heinä 24, 2025 12:40 am
Kirjoittaja Arjalainen 88
Nimestä päätellen mamutaustaa löytyy. On kuitenkin rikas, joten murha.infosta löytyy puolustelijoita.
Re: Fazerin suvun monimiljonääri syytteessä törkeästä rikoksesta
Lähetetty: To Heinä 24, 2025 12:47 am
Kirjoittaja Leifhackman
Mä oon sitä mieltä, että raha ei tee ihmistä onnelliseksi. Mutta onhan se ainakin helvetin paljon hauskempaa olla onneton jos rahaa on oikein kunnolla!
Re: Fazerin suvun monimiljonääri syytteessä törkeästä rikoksesta
Lähetetty: To Heinä 24, 2025 1:31 am
Kirjoittaja Kuikka Koponen
Arjalainen 88 kirjoitti: To Heinä 24, 2025 12:40 am
Nimestä päätellen mamutaustaa löytyy. On kuitenkin rikas, joten murha.infosta löytyy puolustelijoita.
Ei taida kuitenkaan olla musta mamu tämä.
Mille vuodelle ja mitä rajoja käytetään, niin saadaan mamut kartoitettua.
Tulorajakin on hyvä mittari, hyväksytäänkö suomalaiseksi.
Sippo on varmaan asuinkunta, ja jos sipolainen on saanut aikaiseksi sen, että haaste kerkesi ajoissa, niin voi jonkun miljoonan kunnalle tulla maksamaan, tappiona.
Kerran lounastin yhden liikemiehen kanssa ja kerto huvittavan jutun Janakkalan verotarkastajasta.
Alko kinaan että mökillä ollut puhelin oli firman, ja siitä olisi pitänyt maksaa veroa, tietty näin oli, veropetos.
Kaveri siirsi kaiken liiketoiminnan pois kunnalta, ja kunta menetti tuloja joka vuosi n. 8 milj markkaa, tapahtunut yli n. 40 vuotta sitten.
Tämä vaan opetuksena, jos muutamasta eurosta alkaa vääntämään, niin onko se oikeasti järkevää, jos on joku muodollinen juttu unohtunut tai muu vähäpätöinen asia.
Jep silleen, ei taida enää verotarkastajat muistaa näitä.
Sano kun haluat.........