The Guardian kirjoitti:Moorsin murhat: "Missä on Keithini?"
Melanie McFadyean
The Guardian, lauantaina 7.1. 2012
Winnie Johnsonin 12-vuotias poika joutui Ian Bradyn ja Myra Hindleyn murhaamaksi 1964. Mutta hänen ruumistaan ei koskaan löydetty. Nyt lähes 80-vuotias (Winnie) kertoo Melanie McFadyenille miksi hän ei koskaan luovuttanut etsinnöissä ja miksi aika alkaa loppumaan.
Kuvat ovat ikonisia - unohtumattomat mustavalkoiset pidätyskuvat Moorsin murhaajista, Myra Hindleystä ja Ian Bradysta. Vähemmän tunnettu on napsaistu kuva yhdestä heidän uhristaan, Keith Bennettistä. Hänellä on päällään silmälasit ja hän hymyilee kujeilevalla ja viattomalla lapsen tavalla. Keith katosi neljä päivää sen jälkeen kun oli täyttänyt 12 1964 ja hän on myös ainoa lapsi jonka Brady ja Hindley tappoivat ja jonka ruumista ei ole koskaan löytynyt.
Keithin äiti, Winnie Johnson, istuu sohvalla olohuoneessaan Longsightissa, Manchesterissa, Keithin kuva seinällä yläpuolellaan. Kuvaan sopien toisella seinällä roikkuu runo. "Siitä päivästä tähän päivään / Minä rukoilen päivin ja öin / Että löydän Keithini / Ja saan hänen sielulleen rauhan."
Sitä miettii, kestääkö hän vielä lisää kysymyksiä hänen kadonneesta murhatusta lapsestaan. Suuttuuko hän siitä kyselemisestä? Hänelle on ominaista yllättävätkin huumorinpilkahdukset. "Ei! Minä en suutu! Minusta on mukavaa kun ihmiset puhuvat minulle Keithistä kuin että vain tuijottaisivat minua - sitä minä en voi sietää. Minusta tuntuu paremmalta kun saan puhua hänestä."
Lähes 80-vuotiaalla Winniellä todettiin syöpä vuosi sitten ja se tekeekin hänestä entistä epätoivoisemman Keithin ruumiin löytämiseksi ennen kuin hän kuolee. Ehkä hän sitten voi löytää rauhan, jota on etsinyt lähes 50 vuotta. Viimeisin virallinen poliisien aloittama etsintä alkoi vuonna 2003 ja päättyi vuonna 2010, mutta Brady, kuten Winnie uskoo, tietää missä Keithin ruumis on. Winnien viimeinen toivo onkin Bradyssa.
Hän on kirjoittanut Bradylle useita kertoja. Muutama kuukausi sitten hän kirjoitti Bradylle jälleen ja lähetti samalla dvd:n, jolla kertoi syövästään. Brady ei ole vastannut, mutta Winnie näyttää minulle kirjeen häneltä vuodelta 2005. Siinä ei näy minkäänlaista katumusta, tai vihjettä Keithin ruumiista, ainoastaan valitusta hänen tilanteestaan Ashworthin sairaalasta ja "idioottipolitiikasta häntä vastaan". Bradyn itsekeskeisyys on selkeää. Ja vaikka hän sanoi 2006 tietävänsä minne hautasi Keithin, se ei johda minnekään. 2009 hän kirjoitti jälleen Winnielle kertoen poliisien lopettelevan etsinnän ja "tämän olevan viimeinen asia mitä sanon aiheesta". Ehkä se ei ole Bradyn tavoite pitää hallinta tässä asiassa itsellään. Winnie epäilee, että sen sijaan että kyseessä olisi Bradyn viimeinen salaisuus, Keithin ruumiin löytyminen voisikin johdattaa muiden ruumiiden löytymiseen. Ruumiiden, joita ei ole osattu edes etsiä.
Winnie kirjoitti Hindleylle 2002. "Minä rukoilin häntä kertomaan missä Keithin hauta oli, mutta sydämessäni tiesin hänen olevan kieroutunut sadisti joka ei ikinä kertoisi ja veisi salaisuuden hautaansa."
Hindley ei auttanut Keithin ruumiin paikallistamisessa.
Keithin äitinä Winnie on eniten julkisuudessa mutta Keithin veli Alan on myös etsinyt vuosia Keithiä sisaruksiensa ja vapaaehtoisten kanssa. Hän on myös perustanut sivuston veljelleen. "Keith... hän oli erikoinen, mutkaton lapsi, pää aina pi lvissä... Hän eli luonnolle ja eläimille... Keith oli... yksi maailman herkimmistä sieluista."
Kun Keith katosi, hän oli matkalla Alanin ja toisten sisarustensa luokse heidän mummonsa talolle lähellä. Vaikka Keith oli tarpeeksi vanha kulkeakseen sinne yksin, hänellä oli näön kanssa ongelmia ja hän oli rikkonut silmälasinsa edellisenä päivänä, joten Winnie varmisti, että hän pääsi turvallisesti Stockport Roadille. Winnie, joka odotti juuri viidettä lastaan, meni sitten viikottaiselle bingokäynnilleen. Hän ei nähnyt Keithiä enää koskaan.
Hindley oli lähistöllä, ajaen Mini Travelleria, Bradyn ollessa takana. Hindley pysäytti auton ja kysyi Keithiltä apua joidenkin laatikoiden kantamisessa. Brady käski sitten Keithin tulla sisälle autoon hänen kanssaan, väittäen heidän etsivän kadonnutta hansikasta. Kun he olivat nummilla, Hindley jätti Bradyn kahdestaan Keithin kanssa. Hindley väittää, ettei tiedä mitä tapahtui sitten. Kun Brady palasi, hän (Brady) kertoi raiskanneensa ja kuristaneensa Keithin ja ottaneensa valokuvan.
Vaikka tämä on julkista tietoa, Winnieltä pimitettiin tietoa. Hän tietää, että Keith raiskattiin, mutta poliisi ei ole kertonut kaikkea. Joskus hän uskoo niin olevan parasta; toisinaan hän on varma, että olisi parempi tietää kaikki tapahtunut. "Haluan ja en halua tietää. Kysyin heiltä kerran ja he eivät suostuneet kertomaan. En halua nähdä kuvia. Ne rikkoisivat sydämeni, tappaisivat minut."
1966 Brady ja Hindley tuomittiin elinikäiseen vankilatuomioon 12-vuotiaan John Kilbriden, 10-vuotiaan Lesley Ann Downeyn ja 17-vuotiaan Edward Evansin murhista. Pelättiin, että he olivat saaneet myös Keithin ja Pauline Readen, mutta mitään ei voitu todistaa.
Melko pian Keithin katoamisen jälkeen Winnie tiesi hänen olevan kuollut. "Olin synnyttänyt Joeyn ja rintaruokin häntä. Kuulin lapsen äänen takanani sanovan 'Äiti, katselen perääsi.' Se oli Keith, henkenä. Kun mieheni Jimmy tuli sisälle hän sanoi minun näyttävän siltä kuin olisin nähnyt aaveen. Vastasin, etten ollut nähnyt yhtäkään, mutta kuullut yhden. Että emme näkisi Keithiä elossa enää koskaan. Hän on täällä aina. Minusta se on lohduttavaa. Joskus huomaan juttelevani hänelle. Jos he löytävät hänet, haluaisin suukottaa häntä."
Siihen nähden kuinka paljon tuskaa hän on kärsinyt, puhumattakaan epätoivosta ja huonosta terveydestä, on yllättävää kuinka avoin ja hauska Winnie on. Päivänä jolloin tapasin hänet, elokuvantekijä John Coffey istui hänen kanssaan kun hän (Winnie) katseli dokumenttia itsestään. Yhdessä vaiheessa hän itki ja lohdutin häntä. Hän sai hillittyä itsensä ja nolostui kun Coffey jätti videolle pätkän, jossa Winnie sanoo, että Bradyn pallit pitäisi leikata irti ja tunkea hänen suuhunsa. "Senkin lurjus, jätit sen siihen (dokumenttiin)!", Winnie tokaisee. Coffey on vastaamaisillaan, kun Winnie käskee hänen hymyillen vaieta.
Kun Winnie hymyilee, pystyy näkemään välähdyksen siitä tytöstä, joka hän oli. Hän kertoo aina olleensa keppostelija. "Olin koulussa sodan aikaan. Pelleilimme ilmasuojissa kaverieni kanssa. Jouduin usein ongelmiin. En ollut kiinnostunut koulusta, halusin lähteä ulos ja tehdä jotain mitä minun ei olisi kuulunut tehdä."
Winnie rakasti tanssimista ja tapasi Keithin isän tanssisalissa. Hän kertoo isän nimeksi Frederick Normanin ja tämän vanhempien olleen ranskalaisia. Hymyillen hän kertoo Frederickin olleen komea ja ystävällinen.
Winnie oli 19-vuotias kun Keith syntyi ja hän tuli kotiin itkien sairaalasta. "Äitini kysyi mikä hitto on nyt hätänä. Kerroin, että toivoin ettei Keithille kävisi mitään sellaista kuin Margaretille. Nuorempi sisareni Margaret oli 7-vuotias kun hän juokse tulen läheltä ja hänen mekkonsa syttyi tuleen. Hän kuoli. Sanoin, että mitä jos jotain sellaista tapahtuu Keithille kuten Margaretille - ja niinhän siinä kävi, hieman eri tavalla vain."
Winnie sai toisen lapsensa, Sylvian, Normanin kanssa mutta asiat eivät vain toimineet. "Käskin hänen kalppia tiehensä eräänä päivänä koska hän petti minua toisen naisen kanssa. Olin hyvin vihainen."
Winnie ei ole ollut yhteydessä häneen sen jälkeen.
Winnie ei ollut yksin kauaa. "Tapasin kossin Moseleyssa, jossa olin töissä; hän oli kolmen seuraavan lapseni isä. Alanin, Ianin ja Margaretin." Kun Winnielle selvisi että myös uusi löytö petti häntä toisen naisen kanssa, Winnie jätti hänet. Winnie ja hänen viisi lastaan elivät hänen äitinsä, Gertruden kanssa.
Viiden lapsen sinkkuäidin elämä ei ollut helppoa 1950-luvulla. Winnie huokaisee. "Aluksi kun olin raskaana ihmiset kritisoivat minua mutta sanoin että se olen minä joka sen lapsen saa ja aion pitää sen. En välittänyt hittojakaan. Kerroin sen olevan oma elämäni. Rakastan lapsia, he pitävät minut nuorena. Lasten saaminen teki minusta vahvan. Äitini oli samaa mieltä. Hän käski kertoa jos joku kiusasi minua. Hän puolusti minua. Tätini Newcastlesta tuli ja sanoi äidilleni 'Sinun pitäisi heittää hänet ulos talosta'. Äitini sanoi, 'jos aiot kritisoida minua, sinun on parasta häipyä. Hän on minun tyttäreni ja teen kaikkeni hänen eteensä.' Täti lähti. En puhunut hänen kanssaan enää koskaan."
Gertrude oli hyvin suojelevainen. Yhtenä päivänä kun Keith oli kadonnut, hän ja Winnie kävelivät Stockport Roadilla. "Joku nainen tuli luoksemme ja sanoi minulle, 'Sinä olet Keithin äiti, etkö vain. He pilkkoivat hänet ja syöttivät sioille.' En pysynyt puhumaan, ainoastaan itkemään. Äitini suuttui. Hän löi naista ja kysyi, millainen ihminen tämä oikein on."
1963, vuosi ennen kuin Keith katosi, Winnie rakastui Jimmy Johnsoniin ja meni naimisiin tämän kanssa. Kun Keith katosi, Jimmyä kohdeltiin epäiltynä ja se melkein tuhosi perheen kunnes Winnie lähestyi poliisia ja kertoi Jimmyn rakastavan hänen lapsiaan kuin omiaan. Tämän kaiken keskellä hän yritti tehdä parhaansa huolehtiessaan 11-vuotiaasta Sylviasta, 8-vuotiaasta Alanista, 7-vuotiaasta Ianista, neljävuotiaasta Maggiesta ja Jimin 11-vuotiaasta tyttärestä, Susanista. "Katsoin lasteni perään. En antanut mitään tapahtua heille. He kyselivät jatkuvasti minne Keith meni, miksi hän oli poissa? Sanoin etten tiennyt. He kysyivät milloin hautaan hänet ja kerroin, että niin pian kuin vain pystyn."
Hän jatkoi elämää koska oli pakko, mutta sanoo "Tuntui, että menetin uskon kaikkeen tekemääni seuraavaksi viideksi vuodeksi, en vain halunnut tietää. Ja nyt pelkään lapsenlapsieni suhteen (heitä on 18), että joku nappaa heidät ja vie mukanaan."
Winnie ja Jim saivat kolme yhteistä lasta, Joeyn, Davidin ja Kennyn. Lisäksi heillä oli Jimin lapsenlapsi, Tony, joka kuitenkin sai surmansa 22-vuotiaana vuonna 1991 jouduttuaan ammutuksi. Samana vuonna Jimmy kuoli. Sitä ihmettelee, miten Winnie selviytyi niin paljosta tuskasta.
Aluksi tuntuu oudolta, että hän haluaa viedä meidät nummille, kulkien reittiä A635:n varrella, jolla Brady ja Hindley kuljettivat uhrejaan. Vuoden 1985 jälkeen kun Brady myönsi murhanneensa Keithin ja Pauline Readen, Winnie on mennyt Saddleworthin nummille useita kertoja. Hän kertoo pitävänsä siitä paikasta. Kuin olisi lähempänä Keithiä. Kun lähestymme Hollin Brown Knollia, hän osoittaa painaumaa josta Pauline Readen ruumis löytyi ja useita polkuja pitkin nummea joiden varrelta poliisit löysivät Lesley Ann Downeyn ja John Kilbriden. Hän pyytää taksinkuljettajaa ajamaan pari mailia eteenpäin alueelle, jossa Bradyn uskotaan haudanneen Keithin.
Winnie seisoo katsellen autiota nummea, toinen käsi nojaten vasten aitaa, johon hän on sitonut edellisellä vierailullaan sinisen pehmonallen. Toisilta vierailuilta on muistona jäljellä kukkia ja seppele.
Hän vapisee hieman. "Hän voi olla missä vain näillä nummilla, niin laajalla alueella," hän sanoo. "Poliisi on lakannut etsimästä. Minä voin vain toivoa että joku huomaa hänen hautapaikkansa." Takaisinpaluumatkalla hän kertoo kuinka on selvinnyt. "Kerran tai kahdesti olen luullut, että menetän järkeni ja mietin itsemurhaa, mutta päätin jatkaa, koska minulla on muitakin lapsia. Se ei olisi reilua heitä kohtaan." Hän pysähtyy. "Mitä sinä voit tehdä?" Se on fraasi, jonka hän kysyy usein. "Minun on vain pakko jatkaa," hän jatkaa. Mutta sielun syövereissä on vihaa, joka ei mene koskaan pois. "Olen edelleen vihainen, yhtä vihainen kuin silloinkin. Heitä pitäisi kiduttaa - tehdä heille sama kuin mitä he tekivät niille lapsille."
Jotkut ihmiset säilyttävät kuolleiden tai kadonneiden lasten omaisuutta ja jättävät heidän huoneensa siihen kuntoon kuin se oli heidän kadotessaan tai kuollessaan. Winnie ei säilyttänyt mitään muuta kuin Keithin rikkoontuneet lasit, mutta se ei tehnyt asiasta yhtään siedettävempää. "Keith on aina mielessäni koska en ole löytänyt häntä. Minä ajattelen häntä sellaisena kuin hän oli ennen katoamistaan. Kuin kuka tahansa lapsi hän sanoi 'en mene kouluun'. Minä sanoin 'Sinä menet.' Hän tuli kotiin syömään ja kertoi rikkoneensa lasinsa. Kerroin, ettei hän silti voi jäädä pois koulusta, vaan että hänen on mentävä takaisin sinne. Lasit olivat menneet rikki uidessa, niistä meni toinen linssi rikki. Käskin hänen mennä takaisin kouluun ja pukea rikkinäiset lasit sellaisena kuin ne olivat ja että veisin ne korjattavaksi seuraavana päivänä."
Mutta laseja ei tarvinnut viedä koskaan korjattavaksi. Sinä päivänä Brady ja Hindley murhasivat Keithin.
