Epäily: Saksalaismies painosti amerikkalaisteinin itsemurhaan suomalaislapsen avulla
Lähetetty: Ke Heinä 23, 2025 4:54 pm
Suomalaisen lapsen epäillään joutuneen väkivaltaisen nuoria manipuloivan nettiverkoston uhriksi.
Kyseessä on Yhdysvaltoihin ja Saksaan kytkeytyvä tapaus, jossa tehtiin pidätys Hampurissa kesäkuussa.
Tutkinnanjohtaja Björn Gebauer Hampurin poliisista kertoi tiedotustilaisuudessa kesäkuussa, että tutkinta alkoi, kun FBI kiinnostui Yhdysvalloissa tapahtuneesta teinipojan itsemurhasta.
Tapaus ei vaikuttanut vapaaehtoiselta, ja tutkinnassa nousi esiin mahdollisena yllyttäjänä saksalainen mies.
17. kesäkuuta Hampurin poliisin erikoisyksikkö iski hampurilaiseen asuntoon ja pidätti 20-vuotiaan saksalais-iranilaisen miehen. Gebauerin mukaan taustalta paljastui laaja kansainvälinen verkosto.
Saksalainen media uutisoi pidätyksestä laajasti kesäkuussa.
Poliisi epäilee, että pidätetty teki 16–19-vuotiaana yli 120 rikosta osana ”764”-nimistä internetyhteisöä, josta viranomaiset ovat varoittaneet ympäri maailman.
Poliisi epäilee miehen valikoineen uhreikseen erityisen haavoittuvassa asemassa olevia nuoria, joihin hän loi manipuloimalla kiintymyssuhteen ja alkoi sitten kiristää heitä esimerkiksi tallentamallaan seksuaalisella sisällöllä.
Poliisin mukaan epäillyn vaatimukset uhrejaan kohtaan raaistuivat asteittain. Lopulta mies alkoi vaatia, että hänen uhrinsa vahingoittavat itseään ja kuvaavat teon.
Suomalaislapsi välikappaleena
Hampurin poliisin mukaan vakavimmat seuraukset olivat 13-vuotiaan yhdysvaltalaispojan tapauksessa. Hampurilaismiehen epäillään syyllistyneen murhaan yllyttämällä pojan tekemään itsemurhan suorassa nettilähetyksessä.
Johtava syyttäjä Melina Traumann Hampurin syyttäjänvirastosta kertoo Ylelle, että nimimerkkiä ”White Tiger” käyttäneen miehen epäillään käyttäneen 13-vuotiaan manipuloinnissa välikappaleena toista alaikäistä nuorta.
Traumann huomauttaa, että syyttäjän näkökulmasta myös välikappaleena käytetty lapsi on rikoksen uhri. Hän ei vahvista kyseisen lapsen sukupuolta tai kansallisuutta.
Ylen tietojen mukaan kyseessä on suomalainen lapsi.
Kun Yle kysyi asiasta Länsi-Uudenmaan poliisilta, poliisi ilmoitti julkaisevansa asiasta tiedotteen. Samalla poliisi kertoi Ylelle, että tutkinnassa on suomalaiseen lapseen liittyvä esitutkinta, joka liittyy kansainväliseen 764-verkostoon ja Hampurissa tehtyyn pidätykseen.
Traumann kertoo Ylelle, että miehen uhreista kolme on Saksasta ja loput muista maista. Länsi-Uudenmaan poliisi vahvistaa, että he selvittävät väkivaltaan painostavaan verkostoon liittyvää tapausta.
https://yle.fi/a/74-20173754