Poliisi löysi kontillisen räjähteitä Kemiönsaaresta – kaikki sai alkunsa autovarkaudesta
Autohuollon pihasta Salossa varastettu henkilöauto johdatti poliisin rikollisten kätköille, joista löytyi yli 750 kiloa räjähdysaineita Kemiönsaarella ja Paimiossa.
– Meitä kiinnostaa kovasti, mihin tarkoitukseen niitä on väärissä käsissä säilötty. Pienelläkin määrällä räjähdysainetta saa aikaan jo aika paljon tuhoa, rikoskomisario Tommi Kosunen Lounais-Suomen poliisista sanoo.
Räjähderikoksista epäiltynä on vangittu 41-vuotias nainen ja 39-vuotias mies, joiden kuulusteluja poliisi jatkoi perjantaina. Mies majailee ilmeisesti Salossa, ja häntä on aiemmin syytetty muun muassa omaisuus- ja väkivaltarikoksista. Myös naisella on rikollinen menneisyys.
Jutussa on yhteensä neljä epäiltyä, jotka ovat kaikki poliisille tuttuja entuudestaan.
– Osalla on historiaa myös räjähderikoksista, Kosunen kertoo.
Heinäkuun lopussa Salosta varastettu auto löytyi vajaan kuukauden päästä hylättynä Huittisista. Kosusen mukaan auto hinattiin takaisin Saloon. Kyydissä oli yli puoli kiloa dynamiittia ja räjähtävää tulilankaa, jotka poliisin terroristipommiryhmä löysi tutkittuaan auton Meriniityn teollisuusalueella.
"Poliisi rajoittaa liikkumista tehtäväpaikan läheisyydessä, mutta sivullisille ei aiheudu vaaraa", Lounais-Suomen poliisi tiedotti 27. elokuuta.
Salon Seudun Sanomat kertoi tuolloin, että poliisi oli pyytänyt Salitunkadulla toimivan yrityksen työntekijöitä poistumaan työpaikaltaan. "Autossa epäiltiin ilmeisesti olevan räjähteitä", lehti kirjoitti.
Autovarkauden tutkinta toi tulosta – mies jäi kiinni syyskuun alussa ja nainenkin ennen syyskuun puoliväliä.
Epäillyistä toisella oli Paimiossa asunto, jonka varastoon poliisi päätti tehdä kotietsinnän.
– Sieltä löytyi vähän dynamiittia, tulilankaa ja nalleja. Ei niin paljon kuin autossa oli, Kosunen kertoo.
Tutkinta eteni, ja poliisi teki useita kiinniottoja Varsinais-Suomessa. Kuulusteluissa ja puhutuksissa kävi Kosusen mukaan ilmi, että räjähdysaineita oli jossain vielä lisääkin.
– Päädyimme Kemiönsaarelle, mutta tutkinnallisista syistä en pysty vielä avaamaan, mikä meidät sinne johti.
Etsinnöissä poliisi löysi Kemiönsaarelta kontin, jonka sisällä oli yli 750 kiloa muun muassa dynamiittia, räjähtävää tulilankaa ja putkipanoksia. Räjähteitä oli säilytetty kontissa todennäköisesti vuosien ajan.
– Ympäristölle ei ollut riskiä. Paikka oli metsässä selvästi syrjässä, eikä missään asutuksen lähellä, Kosunen toteaa.
Takavarikoidut räjähteet ovat kaupallisia tuotteita, jotka on tarkoitettu vain ammattipanostajille. Epäillyt eivät ole kuulusteluissa kertoneet, mihin käyttöön he ovat räjähdysaineita säilöneet.
Yhteyttä järjestäytyneeseen rikollisuuteen ei ole löytynyt, eikä poliisilla ole viitteitä siitäkään, että epäiltyjen tarkoitus olisi ollut "toteuttaa henkeen tai terveyteen kohdistuvaa rikosta tai rikoksia".
Poliisi pyrkii nyt selvittämään räjähdysaineiden alkuperää.
– Puhutaan vuosia vanhoista jutuista. Räjähteet ovat päätyneet vääriin käsiin todennäköisesti jostain, missä ne ovat olleet luvallisesti käytössä, tutkinnanjohtaja Tommi Kosunen toteaa.
Lounais-Suomen poliisi pyrkii saamaan räjähdejutun syyttäjälle vielä loppuvuoden aikana.
https://www.ts.fi/uutiset/6770943