Kyllikki Saaren murhan tarina kokonaisuudessaan video muodossa
Lähetetty: La Elo 30, 2025 8:40 pm
Kyllikki Saaren murha on Suomen kuuluisimpia selvittämättömiä henkirikoksia. Saari surmattiin 17-vuotiaana kotikunnassaan Isojoella 17. toukokuuta 1953. Hän katosi iltayöllä pyöräillessään kotiin hartaustilaisuudesta. Suohautaan kätketty ruumis löydettiin saman vuoden lokakuussa. Saaren murha sai ympärilleen valtavat valtakunnalliset mittasuhteet. Kohu, joka kiihtyi ajoittain suoranaiseksi hysteriaksi oli voimakkaimmillaan, kun ruumis löydettiin muutamia kuukausia surman jälkeen.
Saaren murhaajaa ei ole saatu selville, vaikka tapausta on tutkittu paljon. 2000-luvulla kerrottiin julkisuuteen, että poliisilla oli vahva epäilys tekijästä, mutta todisteet eivät olleet riittäviä. Poliisi on ollut asiasta muutenkin vaitonainen, sillä syylliseksi epäilty henkilö on jo kuollut.
Tarina tuolla kokonaisuudessaan = https://youtu.be/E8bjxF5to1w