Sivu 1/2

YLE: Työvoimaviranomaiset keräävät työttömistä nimettömiä ilmiantoja

Lähetetty: Ma Syys 01, 2025 11:11 am
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
https://yle.fi/a/74-20176185

Yle selvitti: Näin viranomaiset keräävät työttömistä nimettömiä ilmiantoja – professori: ”Pidän vastenmielisenä”

Viranomaiset ovat pitkään keränneet ilmiantoja työttömistä. Professori arvostelee puutteellisesta tiedottamisesta – kansalaisille ei ole kerrottu, millä perusteella tietoja kerätään.



Viranomaiset pyrkivät selvittämään työttömyysetuuksien väärinkäytöksiä ilmiantojen avulla.

Asia käy ilmi Ylen tietopyynnöllä haltuunsa saamasta Keha-keskuksen laatimista ohjeistuksesta ja tukimateriaalista.

Asiakirjojen mukaan väärinkäytösepäilyt liittyvät työnteon, opiskelun tai yritystoiminnan salaamiseen.

– Kyse on sellaisista tilanteista, jossa henkilö pyrkii saamaan työttömyysturvaa, vaikka hänellä ei olisi siihen oikeutta, kertoo Keha-keskuksen työttömyysturvan vastuualueen yksikönpäällikkö Emmi Lahti.

Ilmiantoja voivat jättää muut viranomaiset tai yksityishenkilöt.

– Yksityiset henkilöt tekevät ilmoituksia epäilyistä joko nimettömästi tai niin, että ilmoituksen tekijän henkilöllisyys ilmenee ilmoituksesta, tukimateriaalissa kerrotaan.

Lahti vahvistaa, että kuka tahansa voi siis ilmiantaa vaikka sukulaisensa, jonka epäilee salaavan tietoja viranomaiselta.


– Tämä on mahdollista. Meillä on viranomaisena velvollisuus tutkia, onko ilmianto aiheeton tai löytyykö todisteita. Mikäli mitään ei löydy, niin asia jää siihen, Lahti sanoo.

Keha-keskus on virasto, joka muiden tehtäviensä ohella selvittää alueellisten viranomaisten pyynnöstä työttömien työnhakijoiden oikeutta työttömyysturvaan.

---

Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen pitää tietoja ilmiantomahdollisuuksista yllättävänä. Hän selvitti asiaa Ylen pyynnöstä ja kävi ilmi, että asiasta on olemassa myös vanhempaa perua oleva STM:n ohjeistus.

---

Koskisen mukaan mikään laki ei tee tietojen keräämisestä laitonta, mutta viranomaisen tulisi silti kertoa, mihin toiminta perustuu. Hänestä olisi syytä käydä julkisesti läpi, ulotetaanko ilmoittajansuojalain sisältö myös ulkopuolisiin ilmiantoihin.

– Tietojen keräämisen oikeusperustan ilmoittaminen ei ole Kehan sivuilla läpinäkyvää, se on jopa puutteellista. Kansalaiset eivät saa sieltä tietoa siitä, millä perusteella on mahdollisuus tehdä nimettömiä ilmiantoja.

Jos Koskinen itse havaitsisi työttömän työnhakijan, joka käy viranomaisilta salaa töissä tai opiskelemassa, kokisiko hän olevansa velvoitettu ilmoittamaan asiasta?

– Pidän vastenmielisenä sitä, että tällaisia asioita hoidetaan kansalaisvalvonnan avulla. Meidän ei pitäisi ainakaan laajamittaisesti siirtyä siihen, vaan viranomaisen pitäisi itse pystyä hoitamaan omat tehtävänsä.

---

Keha-keskuksen mukaan sen toimivaltaan kuuluvia ilmiantoja on kuluvana vuonna tehty noin 30. Lahden mukaan nämä ovat koskeneet pääasiassa yritystoiminnan salaamista.

Lahti ei osaa sanoa, kuinka moni on ilmianto on ollut perusteltu.

Hän pitää mahdollisena, että niitä jätetään myös kiusantekomielessä.

– Me emme seuraa tai tilastoi sitä, kuinka moni näistä johtaa selvityspyyntöön, Emmi Lahti sanoo.

---

Esimerkiksi Päijät-Hämeestä kerrotaan, että elokuun alussa oli ensimmäinen tapaus, jossa työttömän läheinen ilmoitti työttömän tekemästä pimeästä työstä. Tässä tapauksessa viranomainen ilmoitti työsuojeluun ja teki asiasta selvityspyynnön.

Re: YLE: Työvoimaviranomaiset keräävät työttömistä nimettömiä ilmiantoja

Lähetetty: Ma Syys 01, 2025 11:15 am
Kirjoittaja Päiväkahvittelija
Kekkosslovakian jäänne elää ja voi hyvin.

Re: YLE: Työvoimaviranomaiset keräävät työttömistä nimettömiä ilmiantoja

Lähetetty: Ma Syys 01, 2025 2:13 pm
Kirjoittaja McCall
Suomalainenhan maksaa vaikka satasen siitä, että joku toinen ei saa viiskymppistä.

Re: YLE: Työvoimaviranomaiset keräävät työttömistä nimettömiä ilmiantoja

Lähetetty: Ma Syys 01, 2025 3:05 pm
Kirjoittaja McPanty
Oikein.
Tuet niille joille ne kuuluu.

Re: YLE: Työvoimaviranomaiset keräävät työttömistä nimettömiä ilmiantoja

Lähetetty: Ma Syys 01, 2025 3:18 pm
Kirjoittaja RL11/6
McPanty kirjoitti: Ma Syys 01, 2025 3:05 pm Oikein.
Tuet niille joille ne kuuluu.
Juuri näin, osuvasti ilmaistu!

Näitä valetyöttömiä on Suomi pullollaan. Oikea työttömyys on laji, jossa vain vahvin pärjää. Siinä oteraan kelalta luulot pois ja kannetaan leukua firmojen ser-jäteroskiksista eloktroniikkaa keikatessa. Aitoa oikea työtön nuolee xtran 40 centin hintaisen margariinirasian puhtaaksi, eikä kroisostele pimeillä duuneilla hankituilla masseilla dullaa poltellen niin, että Temun kultaiset kantasormukset loistaa liesituukettimen valossa.

Re: YLE: Työvoimaviranomaiset keräävät työttömistä nimettömiä ilmiantoja

Lähetetty: Ma Syys 01, 2025 3:23 pm
Kirjoittaja Mikisu
Eipä ihme että Suomen talous yskii, on yskinyt jo pitkään eikä loppua näy. Tällä kansanluonteella, jossa kyylätään muutamaa satasta ja pyritään kaikin tavoin passivoimaan köyhät, ei maata eurooppalaiselle tasolle nosteta. Orjakansa on opetettu topeliaanisen nöyräksi ja rehelliseksi. Koivu ja tähti, rakas kotini, vaikka vaatimatoin!

Samaan aikaan toisaalla lännen ja idän oligarkit porskuttavat yhdessä Välimeren huvipursilla ja kasinoilla, mutta Pihtiputaan mummu silti jaksaa reuman runtelemin sormin tiputtaa viimeisenkin roposensa Ukrainan tai milloin minkäkin hyväksi. Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostakaan. Ja siten maailman järjestys pysyy muuttumattomana. 90 % ihmisistä orjina, 10 % herroina.

Re: YLE: Työvoimaviranomaiset keräävät työttömistä nimettömiä ilmiantoja

Lähetetty: Ma Syys 01, 2025 3:45 pm
Kirjoittaja Ghost hunting
Se on todellakin oikein, tuet niille ketä oikeasti niitä tarvii, esimerkiksi yli 55 vuotiaat vaikeastityöllistettävät tarvii tuet, samoin ne jotka eivät edes pääse haasatteluihin ja ihan oikeasti, nuoret pitää päästä töihin.
Tuella keinottelijat kuriin ja kaikki pimeä työvoima.

Re: YLE: Työvoimaviranomaiset keräävät työttömistä nimettömiä ilmiantoja

Lähetetty: Ma Syys 01, 2025 4:07 pm
Kirjoittaja Rapsuttaja
RL11/6 kirjoitti: Ma Syys 01, 2025 3:18 pm Oikea työttömyys on laji, jossa vain vahvin pärjää.
Totta! Jos on työtön, pitää pärjätä sillä rahalla minkä valtio suostuu maksamaan. Konsulttifirman kovapalkkaiset asiantuntijat ovat tarkkaan laskeneet, kuinka paljon yksi työtön tarvitsee rahaa. Jos ei kelpaa, menkää vittu töihin (naiset lähinnä).

Satunnaisia pimeitä töitä tekevä työtön on alempaa kastia kuin narkkaava taparikollinen. Työtön menettää tulonsa kiinnijäädessään, narkomaani pääsee lepokotiin lomailemaan. Reilu peli kaikin puolin.

Re: YLE: Työvoimaviranomaiset keräävät työttömistä nimettömiä ilmiantoja

Lähetetty: Ma Syys 01, 2025 4:32 pm
Kirjoittaja aavikkoralli
Suomalainen työtön, kuten oli myös korona-aikana rokottamaton, on syrjityimpiä ja vainotuimpia ihmisryhmä mitä täällä on sotien jälkeen ollut. Ottakaa silmä käteen ja katsokaa tätä yhteiskuntaa medioineen, virastoineen ja poliitikoineen, kuinka ne näitä suomalaisia kohtelee joka asiassa. Sananvapauslakiin tulisi jo lisätä kohta myös työttömistä ja heidän solvaamisesta, sillä tässä lietsotaan jatkuvasti aivan massiivista vihaa ja syrjintää juuri suomalaisia työttömiä kohtaan jota eivät varmasti ansaitse ja yhteiskunta tulee kärsimään siitä että suomalaiset lietsotaan toistensa kimppuun. Kun pitäisi yhdistyä, mutta jostakin on tullut käsky tapattaa suomalaiset työttömät vaikka sitten täysin läpinäkyvän propagandan ja fasismin keinoin.

Eikö kiinnosta tehdä mitään sille, että ulkomaalaisia työttömiä kyllä otetaan tänne, ja he saavat 3-4 kertaiset rahat tai enemmänkin suomalaiseen työttömään verrattuna? Tai vapaaehtoisesti työttömään verrattuna. Sellainen suomalainen ei ole yhtään enempää kenenkään sylkykuppi kuin muutkaan. Vapaaehtoisesti työttömiä suomalaisia 1000 kappaletta, vapaaehtoisesti työttömiä romaneja ja mamuja 500 000 kappaletta. Onpa yllätys kenen kimppuun kokoomuslaiset, rikkaat, suomenruotsalaiset ja muut SUOMEN SYÖPÄKASVAIMET, taas puukkonsa upottaa. Varmasti saatte hävitetyksi koko Suomen, onneksi olkoon.

Re: YLE: Työvoimaviranomaiset keräävät työttömistä nimettömiä ilmiantoja

Lähetetty: Ma Syys 01, 2025 4:42 pm
Kirjoittaja aavikkoralli
Samassa ajassa kuin koko valtio ja mediat saa katkeruuksissaan häädetyksi asunnostaan yhden omissa oloissaan viihtyvän suomalaisen työttömän, on maahan lampsinut 1000 ulkomaalaista oleskelemaan työttömyystuilla saaden 3-4 kertaiset määrät rahaa ja 3-4 kertaa isomman ja kalliimman asunnon, koko valtion voimat on samalla valjastettu siihen että yksi kantasuomalainen hermanni on voitu ajaa lumihankeen.

Aivan täysin naurettavaa ja suomalaiset kärsii jatkuvasti samalla mamujen väkivallasta ja joka paikka täyttyy mamuilla. Milloin te ihmiset heräätte puolustamaan suomalaisia? Unohtakaa nettikirjoitukset, täällä on joka palstalla muita kuin oikeita suomalaisia, lietsomassa vihaa jäljellä olevien kantasuomalaisten keskuuteen. Oppikaa tunnistamaan ne trollit.

Kun samalla mikään ei valvo suomalaisia virastoja ja viranomaisia ja niiden toimintatapoja, ja samalla sananvapauslaki suojaa vain uskontoja ja sukupuolia, sekä sukupuolivähemmistöjä, eikä esimerkiksi ihmisen asemaa yhteiskunnassa tai koulutustasoa, on suvakit suomenruotsalaiset ja ulkomaalaiset tahot löytäneet tästä porsaanreiän jolla käydä suoraan erään kantasuomalaisen ihmisryhmän kimppuun. Levitetään propagandaa työttömiä vastaan, jossa unohdetaan aina ne sadat tuhannet ulkomaalaiset työttömät sekä mustalaiset. Sitten valjastetaan virastot syrjimään suomalaisia ja edistämään työttömien mamujen asioita. Näin ollen suomalaisia jää kodittomiksi ja rahattomiksi sieltä köyhästä ja syrjäytyneestä päästä, joiden tilalle laitetaan suoraan ulkomaalaisia. Väestönvaihtoa käytännössä silmiemme edessä.

Mediakarjalle syötetään uskomatonta pajunköyttä missä kaikki rahat loppuu ja suomalainen työtön on jotenkin syyllinen siihen. Rahaa kuitenkin riittää seuraavillekin ulkomaalaisille, pääasia että ulkomaalaisia tulee joilla ryöstää maa suomalaisilta. Tuleeko koskaan mieleen, missä tilassa meidän maa olisi jos puolen miljoonan ongelmallisen mamun elätykseen menneet rahat olisi tuhlattu näihin suomalaisiin jotka nyt menettää kotejaan ja rahojaan?
Voisiko rikkaat laskeutua pikkuhiljaa sieltä psykoosista pois, ja myöntää tehneensä maanpetoksellisia virheitä mamubisneksen kanssa, eikä työntää syyllisyyttä kaikista köyhimpien ja syrjityimpien niskaan? Kukaanhan ei niitä valheita enää usko, vaan pitää teitä suoraan pahoina ihmisinä jotka haluaa mamuväkivaltaa Suomeen.

Re: YLE: Työvoimaviranomaiset keräävät työttömistä nimettömiä ilmiantoja

Lähetetty: Ma Syys 01, 2025 5:48 pm
Kirjoittaja Jazzermasser
Taitaa teillekkin tulla tämä niin sanottuna uutena asiana??

Työkkärillä on yllättävän laajat toiminnat asiakkaan tiimoilta ja ne ovat seuraavia:

Terveystiedot

lääkitys

Hoitosuunnitelma

mahdolliset terapia käynnit /mielenterveys yksikön tiedot ja niihin liittyvät asiakirjat ja toimenpiteet.

Suunnitelman mukaisesti olevat asiat lääkäri käynneistä ja mahdollisista kuntoutus toiminta selvityksistä kattaen myös mielenterveys asiat ja psykiatriset lausunnot ja kattavat yleiset tiedot myös normi elämässä käydyistä koulutuksista,harjoitteluista ja sitten työn haku historia sekä kartoitus siitä että onko myös mahdollisesti tehnyt ominpäin jotain sivu töitä tai vastaavia sekä kela ilmoittaa sitten erikseen esim jos toimeentulotukea hakenut ja näkevät siinä että ollut jotain tilitystä joltain matti tai maija firmalta niin voivat ilmoittaa siitä työviranomaiselle ja siitä tulee sitten erillinen selvitys vaikkapa erikseen vaikket olisi työn hakijana sillä hetkellä..

Päsääntöisesti ei pidä koskaan työkkärissä puhua mitä teet omalla aikaa ja mitä harrastat yms sillä niistä voi tulla isokin ongelma jos sanot vahingossa että hei juu mä teen youtube kanavaa..Siinä sitä sitten onkin piru irti pahimmillaan...On vaan sanottava että no joo olen kotona ja ulkoilen sekä vähän luen kirjoja eipä tässä muuta ihmeetä ja netistä uutisia luen ja katselen facebookia yms somee...

Työkkärillä etenkin nykyään on yllättävänkin laajat oikeudet siis "tonkia" työttömän elämää ja asioita juurta jaksaen ja ne ei helposti luovuta vaan mielellään sorkkivat juuria myöten jota avustaa kela omalla toimellaan..!

Re: YLE: Työvoimaviranomaiset keräävät työttömistä nimettömiä ilmiantoja

Lähetetty: Ma Syys 01, 2025 6:34 pm
Kirjoittaja Mikisu
Jazzermasser kirjoitti: Ma Syys 01, 2025 5:48 pm Taitaa teillekkin tulla tämä niin sanottuna uutena asiana??

Työkkärillä on yllättävän laajat toiminnat asiakkaan tiimoilta ja ne ovat seuraavia:

Terveystiedot

lääkitys

Hoitosuunnitelma

mahdolliset terapia käynnit /mielenterveys yksikön tiedot ja niihin liittyvät asiakirjat ja toimenpiteet.

Suunnitelman mukaisesti olevat asiat lääkäri käynneistä ja mahdollisista kuntoutus toiminta selvityksistä kattaen myös mielenterveys asiat ja psykiatriset lausunnot ja kattavat yleiset tiedot myös normi elämässä käydyistä koulutuksista,harjoitteluista ja sitten työn haku historia sekä kartoitus siitä että onko myös mahdollisesti tehnyt ominpäin jotain sivu töitä tai vastaavia sekä kela ilmoittaa sitten erikseen esim jos toimeentulotukea hakenut ja näkevät siinä että ollut jotain tilitystä joltain matti tai maija firmalta niin voivat ilmoittaa siitä työviranomaiselle ja siitä tulee sitten erillinen selvitys vaikkapa erikseen vaikket olisi työn hakijana sillä hetkellä..

Päsääntöisesti ei pidä koskaan työkkärissä puhua mitä teet omalla aikaa ja mitä harrastat yms sillä niistä voi tulla isokin ongelma jos sanot vahingossa että hei juu mä teen youtube kanavaa..Siinä sitä sitten onkin piru irti pahimmillaan...On vaan sanottava että no joo olen kotona ja ulkoilen sekä vähän luen kirjoja eipä tässä muuta ihmeetä ja netistä uutisia luen ja katselen facebookia yms somee...

Työkkärillä etenkin nykyään on yllättävänkin laajat oikeudet siis "tonkia" työttömän elämää ja asioita juurta jaksaen ja ne ei helposti luovuta vaan mielellään sorkkivat juuria myöten jota avustaa kela omalla toimellaan..!
Lähtökohtaisesti työkkäri ei saa käsitellä työttömän terveydentilatietoja. Vain sellaisia tietoja saa käsitellä, joilla on vaikutus henkilön työllistymiseen tai palvelutarpeeseen. Silloinkin ymmärtääkseni nämä tiedot pyydetään henkilöltä itseltään.

Se on totta, että työkkärille ei pidä kertoa mitään pakollisten perustietojen lisäksi. Kytätkööt somesta mitä työttömälle kuuluu, sitähän ne mielellään pää kenossa tekevät.

Re: YLE: Työvoimaviranomaiset keräävät työttömistä nimettömiä ilmiantoja

Lähetetty: Ma Syys 01, 2025 7:02 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
Mikisu kirjoitti: Ma Syys 01, 2025 3:23 pm Eipä ihme että Suomen talous yskii, on yskinyt jo pitkään eikä loppua näy. Tällä kansanluonteella, jossa kyylätään muutamaa satasta ja pyritään kaikin tavoin passivoimaan köyhät, ei maata eurooppalaiselle tasolle nosteta. Orjakansa on opetettu topeliaanisen nöyräksi ja rehelliseksi. Koivu ja tähti, rakas kotini, vaikka vaatimatoin!

Samaan aikaan toisaalla lännen ja idän oligarkit porskuttavat yhdessä Välimeren huvipursilla ja kasinoilla, mutta Pihtiputaan mummu silti jaksaa reuman runtelemin sormin tiputtaa viimeisenkin roposensa Ukrainan tai milloin minkäkin hyväksi. Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostakaan. Ja siten maailman järjestys pysyy muuttumattomana. 90 % ihmisistä orjina, 10 % herroina.
Vaikka pääpiirteittäin pidän Suomea hyvänä maana, niin yrittäjyys ja yritteliäisyys ovat nykyään aivan kuralla. Tosin on niitä muitakin maita, joissa verotus, tukijärjestelmä ja byrokratiakehikko eivät kannusta yrittäjyyteen, mutta Suomessa ongelma on kulttuurillisissa rakenteissa.

Ihanne suomalainen on nöyrä ja auktoriteetteja mielistelevä. Ei myös sovi olla liian ahkera tai älykäs. Parhaiten korporaatiopelissä pärjää korkeintaan keskivertolahjakas ja esihenkilöitä mielistelevä nuhjake. Sellainen ei ole yritysjohdolle uhka millään tavalla.

Re: YLE: Työvoimaviranomaiset keräävät työttömistä nimettömiä ilmiantoja

Lähetetty: Ma Syys 01, 2025 7:23 pm
Kirjoittaja Kummisetä
aavikkoralli kirjoitti: Ma Syys 01, 2025 4:32 pm Suomalainen työtön, kuten oli myös korona-aikana rokottamaton, on syrjityimpiä ja vainotuimpia ihmisryhmä mitä täällä on sotien jälkeen ollut. Ottakaa silmä käteen ja katsokaa tätä yhteiskuntaa medioineen, virastoineen ja poliitikoineen, kuinka ne näitä suomalaisia kohtelee joka asiassa. Sananvapauslakiin tulisi jo lisätä kohta myös työttömistä ja heidän solvaamisesta, sillä tässä lietsotaan jatkuvasti aivan massiivista vihaa ja syrjintää juuri suomalaisia työttömiä kohtaan jota eivät varmasti ansaitse ja yhteiskunta tulee kärsimään siitä että suomalaiset lietsotaan toistensa kimppuun. Kun pitäisi yhdistyä, mutta jostakin on tullut käsky tapattaa suomalaiset työttömät vaikka sitten täysin läpinäkyvän propagandan ja fasismin keinoin.

Eikö kiinnosta tehdä mitään sille, että ulkomaalaisia työttömiä kyllä otetaan tänne, ja he saavat 3-4 kertaiset rahat tai enemmänkin suomalaiseen työttömään verrattuna? Tai vapaaehtoisesti työttömään verrattuna. Sellainen suomalainen ei ole yhtään enempää kenenkään sylkykuppi kuin muutkaan. Vapaaehtoisesti työttömiä suomalaisia 1000 kappaletta, vapaaehtoisesti työttömiä romaneja ja mamuja 500 000 kappaletta. Onpa yllätys kenen kimppuun kokoomuslaiset, rikkaat, suomenruotsalaiset ja muut SUOMEN SYÖPÄKASVAIMET, taas puukkonsa upottaa. Varmasti saatte hävitetyksi koko Suomen, onneksi olkoon.
Jos kokee tuleensa väärinkohdelluksi työttömänä eikä pidä siitä niin onhan sellainenkin vaihtoehto olemassa kuin työ. Siis jos sattuu sellainen kiinnostamaan.

Re: YLE: Työvoimaviranomaiset keräävät työttömistä nimettömiä ilmiantoja

Lähetetty: Ma Syys 01, 2025 7:52 pm
Kirjoittaja RL11/6
Rapsuttaja kirjoitti: Ma Syys 01, 2025 4:07 pm Jos on työtön, pitää pärjätä sillä rahalla minkä valtio suostuu maksamaan.
Väärin. Työttömän pitää pärjätä sillä rahalla minkä EU käskee Suomen valtiota maksamaan. Kekkonen kuoli 1986 ja hän oli Suomen viimeinen diktaattorimainen hallitsija, kuten siihen aikaan maailmassa vielä oli tapana johtaa valtioita. EU:ssa on se hyvä puoli, että kaiken määrää EU eikä jostain Seinäjoelta ja Kuopiosta kotoisin olevat Matti ja Tarja -ministeröitsijät. Ministereille laitetaan jauhot suuhun ja he pitävät turpansa kiinni, kun Brysselistä käsketään.