Poliisikoira Riki loukkaantui onnettomuudessa vakavasti – tukea vyöryi valtoimenaan, elokuu 2025
Lähetetty: Ti Syys 02, 2025 6:32 pm
Oulun poliisilaitoksella vuosien ajan palvellut poliisikoira Riki joutui elokuun puolivälissä onnettomuuteen työvuoroon lähtiessään, kertoo Poliisikoirayhdistys Facebookissa.
Marraskuussa 9 vuotta täyttävä Riki loukkasi oikean etutassunsa vakavasti ja vamman hoito vaati leikkauksen, jonka kustannus arvioidaan olevan 3 000 euroa.
Yhdistyksen mukaan Riki on ollut partiokoirana päivittäisessä poliisityössä sekä erikoistunut huumausaineiden etsintään ja joukkojenhallintatehtävissä toimimiseen.
– Riki on ollut olennainen osa poliisipartiota – aina valmiina palvelemaan, suojelemaan ja tekemään työtä, johon se on koulutettu, julkaisussa kirjoitetaan.
Diagnoosiksi tuli yhdistyksen mukaan ranteen yliojennusvamma, joka aiheuttaa kovaa kipua ja estää jalan normaalin käytön. Leikkauksen avulla jalan toiminta voitaisiin palauttaa lähes normaaliksi ja yhdistyksen mukaan eläinlääkäri on antanut toipumisesta hyvän ennusteen. Ilman leikkausta Riki olisi pitänyt lopettaa.
Riki on yhdistyksen mukaan siirtynyt ohjaajansa omistukseen, joten leikkauksen kustannukset koituvat tämän maksettaviksi.
– Riki on perheenjäsen ohjaajan koko perheelle, missä asuu myös kodin ulkopuolelta sijoitettuja lapsia. Poliisiuran jälkeen Rikiä odottaa tärkeä tehtävä toimia terapiakoirana ja rapsutuskaverina lapsille, yhdistyksen julkaisussa kirjoitetaan.
Poliisikoirayhdistys aloitti pienkeräyksen leikkauskulujen kustantamiseksi. Yhdistys julkaisi päivityksen aiheesta tiistaina ennen kello kahdeksaa aamulla. Yhdeksään mennessä julkaisuun oli päivitetty, että tavoite on tullut täyteen.
– Nyt Rikin leikkaus voidaan toteuttaa. Sydämelliset kiitokset jokaiselle lahjoittajalle, julkaisussa kirjoitetaan.
Julkaisussa kerrotaan, että mahdollisesti yli jäävät varat lahjoitetaan lyhentämättömänä Suomen Poliisikoirayhdistys ry:lle.
https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000011466438.html