Sivu 1/1

Nainen kuoli ulosajossa. Auton kuljettaja kateissa.

Lähetetty: Ke Elo 06, 2008 8:53 pm
Kirjoittaja Setä
Nuori nainen menehtyi Joensuun Onkilammentiellä sattuneessa rajussa ulosajossa viime yönä. Ojaan suistuneessa ja tien varren koivuun rajusti törmänneestä autosta löytyi kuolleen naisen lisäksi pahoin loukkaantunut 20-vuotias joensuulainen mies.

Sen sijaan auton kuljettajan paikka oli poliisin ja pelastusviranomaisten tullessa onnettomuuspaikalle tyhjä. Ylikonstaapeli Jari Rankkala Joensuun poliisista kertoo, että päivän mittaan on varmistunut, että autoa on kuljettanut kolmas henkilö.

– Aluksi epäiltiin, että autoa olisi ajanut taka- ja etupenkin välistä kuolleena löytynyt nainen. Alustavien tutkimusten perusteella on varmistunut, että nainen ei ole voinut autoa ajaa. Muun muassa hänen saamansa vammat ovat sen laatuisia, että hänen on täytynyt istua takapenkillä, kertoo Rankkala.

Poliisi ei keskiviikkona aikana onnistunut tavoittamaan auton, punaisen Opel Kadettin, omistajaa ja toivoo, että niin ikään parikymppinen mies ilmoittautuisi Joensuun poliisille.

Poliisi epäilee, että mies olisi käynyt pyytämässä apua onnettomuuspaikan läheisestä talosta, josta hätäkeskukseen sitten soitettiinkin. Poliisi pyytää talosta apua pyytänyttä nuorta miestä ottamaan yhteyttä.

Rankkalan mukaan on syytä epäillä, että alkoholilla on ollut osuutensa tapahtuneeseen. Siitä kertovat muun muassa poliisin tekemät onnettomuuspaikkatutkimukset ja nuoret tunteneiden alustavat puhuttelut.

Onnettomuus sattui puolen yön jälkeen. Hätäkeskukseen ilmoitus tuli kello 1.30.

Onnettomuusauto, vuoden 1989 mallin Opel Kadett suistui tieltä pitkälle ryteikköön Onkilammentiellä loivasti vasemmalle kaartuvassa mutkassa. Auto oli matkalla Koillisväylän suunnasta Lehmon suuntaan. Poliisin mukaan vauhti auton on ollut kova, sillä asvaltissa oli toistakymmentä metriä pitkät jarrutusjäljet.

Turmapaikka on Joensuun ja Kontiolahden kunnanrajan tuntumassa. (Katso kartta onnettomuuspaikasta tämän jutun kuvalinkistä.)

Onnettomuudessa menehtynyt nainen makasi takapenkin jalkatilassa, pahasti loukkaantunut mies istui tajuttomana turvavöissä kuljettajan viereisellä paikalla.

Auto oli niin pahasti ryteikössä, että pelastusviranomaisten piti Rankkalan mukaan ensin vetää auto tielle ennen kuin pääsivät leikkaamaan auton katon irti saadakseen uhrit ulos. Nainen, jota ei vielä ole varmuudella tunnistettu, todettiin jo tapahtumapaikalla kuolleeksi.

Päävammoja saanut mies vietiin Pohjois-Karjalan keskussairaalaan ja sieltä edelleen Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Hänen vammansa ovat erittäin pahoja ja hänen tilansa oli keskiviikkona iltapäivällä poliisin mukaan vakava.

http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/U ... 26841.html

Lähetetty: Ke Elo 06, 2008 8:56 pm
Kirjoittaja Solmu
Jopas on punaiset Opel Kadett:it otsikoissa nytten.. Tuskin liittyvät kuitenkaan toisiinsa?

Kuopiossa pahoinpideltynä löydetyn naisen tapauksessa vaan oli punainen Opel Kadett myös.
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=4764

Lähetetty: Ke Elo 06, 2008 9:24 pm
Kirjoittaja Vompatti
Taas tällainen normaali Drink & Drive-onnettomuus. Nämä ovat nykyään niin yleisiä, ettei nämä edes säväytä enään, ennen kuin turmassa on menehtynyt väh. se 5 ihmistä..

Nuoret + alkoholi + näyttämisen halu = iltalehteen pari artikkelia, siinä se.

Lähetetty: Ke Elo 06, 2008 10:11 pm
Kirjoittaja Tomberi
Kumma juttu että kun kyseessä on punainen opel kadett se mainitaan aina varmasti uutisessa.

Lähetetty: Ke Elo 06, 2008 10:12 pm
Kirjoittaja Solmu
Tomberi kirjoitti:Kumma juttu että kun kyseessä on punainen opel kadett se mainitaan aina varmasti uutisessa.
Hyvää ironiaa :wink:

Lähetetty: To Elo 07, 2008 1:49 pm
Kirjoittaja Luupää
Kuski on tavoitettu:
Joensuu poliisi ilmoitti tänään torstaina tavoittaneensa turma-auton kuljettajan. Kuljettaja on kuulustelussa myöntänyt kuljettaneensa autoa kovalla nopeudella ja ajaneensa ulos tieltä. Kuljettaja on 28-vuotias joensuulaismies. Asiaa tutkitaan tässä vaiheessa mm. törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kuolemantuottamuksena sekä törkeänä vammantuottamuksensa.

Turmassa loukkaantuneen 20-vuotiaan miehen vammat ovat vakavia, ja häntä hoidetaan Kuopion yliopistollisessa
Koko uutinen:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2008080 ... 9_uu.shtml

Lähetetty: To Elo 07, 2008 2:43 pm
Kirjoittaja joey
Saako tuosta pakenemisesta jonkinnäköisiä sanktioita? Jos muuten saisi, pystyisikö sen välttämään esimerkiksi vetoamalla törmäyksen aiheuttamaan shokkiin?

Mietin vaan, että onko järkevämpää kännissä kolaroituaan paeta paikalta kuin jäädä odottamaan tuomiota rattijuopumuksesta.

Lähetetty: To Elo 07, 2008 5:41 pm
Kirjoittaja Luupää
Liikenneonnettomuudessa menehtyneen naisen henkilöllisyys on varmistunut

Joensuun Utrassa tapahtuneessa henkilöauton ulosajon yhdeydessä menehtyneen henkilöllisyys on varmistunut. Onnettomuudessa kuollut on 32-vuotias joensuulainen nainen. Hän on syntyjään Koillis-Savosta ja asunut Joensuussa vuodesta 2004.
Koko uutinen:
http://www.poliisi.fi/poliisi/joensuu/h ... endocument

Lähetetty: To Elo 07, 2008 6:21 pm
Kirjoittaja loneliness
Suomessa voisi autoihin laittaa jotkut rajoittimet, etteivät kulkisi yli 120 km/h, koska täällä ei saa kovempaa ajaa. Sitten vielä alkolukot autoihin. Auttaisi edes hiukan.

Lähetetty: Ti Elo 19, 2008 11:57 pm
Kirjoittaja Solmu
Utran toinen onnettomuusuhri kuoli
19.08.2008 23:45
Joensuussa tapahtuneessa auton suistumisonnettomuudessa loukkaantunut joensuulaismies kuoli tajuihinsa tulematta.

Joensuun poliisi vahvistaa sanomalehti Karjalaisen mukaan, että 20-vuotias mies kuoli saamiinsa vammoihin sunnuntai-iltana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.

Mies sai törmäyksessä vakavia päävammoja ja hänet kiidätettiin hoitoon Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan.

Onnettomuus sattui Utran Onkilammentiellä kaksi viikkoa sitten noin kello 1.30 yöllä. Onnettomuudessa menetti välittömästi henkensä joensuulainen 32-vuotias nainen.

Onnettomuusauton kuljettaja, 28-vuotias joensuulaismies pakeni ensin onnettomuuspaikalta, mutta ilmoittautui myöhemmin poliisille, Karjalainen kertoo.

Poliisi tutkii onnettomuutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja nyt kahtena kuolemantuottamuksena.

28-vuotias selvisi kolarista vahingoittumattomana.

Pelastushenkilöstön tultua paikalle autosta löytyi kaksi henkilöä, nainen etu- ja takapenkkien välistä kuolleena ja mies vakavasti loukkaantuneena kuljettajan viereiseltä etupenkiltä.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1573163

Lähetetty: Ke Elo 20, 2008 12:18 am
Kirjoittaja esmes-
on se kumma kun aina just kuskit selviää vammoitta :evil:
nehän sitä kaasupoljinta kuitenkin enimmäkseen painaa.

Lähetetty: Ke Elo 20, 2008 8:33 am
Kirjoittaja joey
esmes- kirjoitti:on se kumma kun aina just kuskit selviää vammoitta :evil:
nehän sitä kaasupoljinta kuitenkin enimmäkseen painaa.
Olen miettinyt usein samaa. Johtuisikohan siitä, että kuski on kuitenkin autossa ainoa joka pystyy ennakoimaan auton liikkeitä ja säilyttää autoon edes jonkinnäköisen tuntuman, vaikka itse auto lähtisikin käsistä? (Toki kuski saa myös tukea ratista.) Vaikea selittää, mitä tarkoitan... Tiedättekö, vaikka istuu pelkääjän paikalla ja keskittyy ajamiseen ja tiehen, silti heiluu kuin heinänteossa auton tullessa mutkaan ja heijaa edestakaisin jarrutettaessa ja kiihdytettäessä?