Sivu 1/1

Poliisi otti Espoossa kiinni torstai-iltana 25. syyskuuta, 2025 miehen, jonka olisi pitänyt olla vankilassa.

Lähetetty: Ke Loka 01, 2025 1:21 pm
Kirjoittaja Eräs1
Kello 19.30 aikoihin poliisin partiot seurasivat varastettua pakettiautoa Kehä III:lla. Partio näytti kuljettajalle pysäytysvaloja, mutta tämä jatkoi ajoaan tehden välillä U-käännöksen ja ajaen välillä kevyen liikenteen väylillä. Kuljettaja osui matkallaan myös toisen ajoneuvon takapuskuriin ja jatkoi matkaansa.

Erään risteyksen kohdalla partio pysäytti edeltä poliisiauton tielle siten, että se osin sulki ajoväylän. Pakeneva kuljettaja kaahasi kuitenkin pienestä välistä poliisiauton ohi ja törmäsi sen takakulmaan. Kuljettaja osui matkallaan myös sivullisen henkilön käteen. Sivullinen säästyi vakavilta vammoilta.

Lopulta auton matka päättyi asuinalueen pihaan auton törmättyä puuhun ja jäätyä kiinni kiveen. Poliisi otti kuljettajan kiinni.

Miehen taustat hämmästyttivät.

Sen lisäksi, että miehen hallusta löytyi anastettua omaisuutta, hän luovutti virheelliset henkilötiedot. Samalla ilmeni, että miehen kuuluisi itse asiassa olla vankilassa, ja että hän oli aiemmin katkaissut jalkapantansa.

Auton epäillään olleen anastettu koeajon yhteydessä vaihtoautokaupasta. Lisäksi miehen epäillään olleen ajaessaan päihteiden vaikutuksen alaisena.

Miesttä epäillään nyt useista rikoksista, muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä väärän henkilötiedon antamisesta.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bbf2 ... 141df57990

Re: Poliisi otti Espoossa kiinni torstai-iltana 25. syyskuuta, 2025 miehen, jonka olisi pitänyt olla vankilassa.

Lähetetty: Ke Loka 01, 2025 1:52 pm
Kirjoittaja SuoMiko
Sen lisäksi, että miehen hallusta löytyi anastettua omaisuutta, hän luovutti virheelliset henkilötiedot. Samalla ilmeni, että miehen kuuluisi itse asiassa olla vankilassa, ja että hän oli aiemmin katkaissut jalkapantansa.
eikai vankilassa käytetä jalkapantaa?

Re: Poliisi otti Espoossa kiinni torstai-iltana 25. syyskuuta, 2025 miehen, jonka olisi pitänyt olla vankilassa.

Lähetetty: Ke Loka 01, 2025 2:01 pm
Kirjoittaja Eräs1
SuoMiko kirjoitti: Ke Loka 01, 2025 1:52 pm
Sen lisäksi, että miehen hallusta löytyi anastettua omaisuutta, hän luovutti virheelliset henkilötiedot. Samalla ilmeni, että miehen kuuluisi itse asiassa olla vankilassa, ja että hän oli aiemmin katkaissut jalkapantansa.
eikai vankilassa käytetä jalkapantaa?
Ehkä hänellä on ollut vanki-lomalla panta, katkaissut sen, ja jäänyt palaamatta vankilaan.

Re: Poliisi otti Espoossa kiinni torstai-iltana 25. syyskuuta, 2025 miehen, jonka olisi pitänyt olla vankilassa.

Lähetetty: Ke Loka 01, 2025 3:16 pm
Kirjoittaja Countess Bathory
Nyt olisi varmaan jo aika pitää heppu kalterien sisällä.

Re: Poliisi otti Espoossa kiinni torstai-iltana 25. syyskuuta, 2025 miehen, jonka olisi pitänyt olla vankilassa.

Lähetetty: Ke Loka 01, 2025 3:36 pm
Kirjoittaja Georgie Davis
No tuossapa on kunnon sankari :lol:

Re: Poliisi otti Espoossa kiinni torstai-iltana 25. syyskuuta, 2025 miehen, jonka olisi pitänyt olla vankilassa.

Lähetetty: Ke Loka 01, 2025 4:37 pm
Kirjoittaja Täytekakku Koskinen
Countess Bathory kirjoitti: Ke Loka 01, 2025 3:16 pm Nyt olisi varmaan jo aika pitää heppu kalterien sisällä.
Hänethän pitäisi päästää ehdottomasti vapaaksi odottamaan vankilaan siirtoa.

Re: Poliisi otti Espoossa kiinni torstai-iltana 25. syyskuuta, 2025 miehen, jonka olisi pitänyt olla vankilassa.

Lähetetty: Ke Loka 01, 2025 4:49 pm
Kirjoittaja Oulun_Kungas
Eräs1 kirjoitti: Ke Loka 01, 2025 2:01 pm
SuoMiko kirjoitti: Ke Loka 01, 2025 1:52 pm
Sen lisäksi, että miehen hallusta löytyi anastettua omaisuutta, hän luovutti virheelliset henkilötiedot. Samalla ilmeni, että miehen kuuluisi itse asiassa olla vankilassa, ja että hän oli aiemmin katkaissut jalkapantansa.
eikai vankilassa käytetä jalkapantaa?
Ehkä hänellä on ollut vanki-lomalla panta, katkaissut sen, ja jäänyt palaamatta vankilaan.
Jalkapannasta lähtee ilmoitus viranomaisille, jos sen irrottaa ja tulee haku päälle. Paskajournalisti ei varmaankaan taas ymmärrä ehdonalaisen ja vankeuden eroa.

Re: Poliisi otti Espoossa kiinni torstai-iltana 25. syyskuuta, 2025 miehen, jonka olisi pitänyt olla vankilassa.

Lähetetty: Ke Loka 01, 2025 11:02 pm
Kirjoittaja H.Moilanen
Oulun_Kungas kirjoitti: Ke Loka 01, 2025 4:49 pm
Eräs1 kirjoitti: Ke Loka 01, 2025 2:01 pm
SuoMiko kirjoitti: Ke Loka 01, 2025 1:52 pm
eikai vankilassa käytetä jalkapantaa?
Ehkä hänellä on ollut vanki-lomalla panta, katkaissut sen, ja jäänyt palaamatta vankilaan.
Jalkapannasta lähtee ilmoitus viranomaisille, jos sen irrottaa ja tulee haku päälle. Paskajournalisti ei varmaankaan taas ymmärrä ehdonalaisen ja vankeuden eroa.
Mahtaako kovin nopeasti se ilmoitus edetä viranomaisviidakossa? Siis, siirtyykö tieto kädenkäänteessä esimerkiksi partioautoihin? Epäilen. Eikös avovankiloiden vangeillakin ole pantoja, kun käyvät oppilaitoksissaan ja työpaikoissaan?