Oulu jätti henkilötietoja sisältävät paperit käytöstä poistettuun kouluun - murtautuja pääsi käsiksi, 29.9.25
Lähetetty: To Loka 09, 2025 2:30 pm
Oulussa sijaitsevan koulurakennuksen tiloihin on murtauduttu. Kaupungin mukaan murtautuja pääsi käsiksi henkilötietoja sisältäviin asiakirjoihin.
Oulun kaupunki kertoo saaneensa syyskuun lopulla tiedon, että Merikosken entiseen koulurakennukseen on tunkeuduttu luvatta.
Rakennuksessa säilöttiin vuosina 1974–2019 koulussa opiskelleiden tai työskennelleiden henkilöiden henkilötietoja sisältäviä asiakirjoja, vaikka rakennus on ollut tyhjillään.
Kaupungin mukaan murtautuja on päässyt käsiksi asiakirjoihin. Täyttä varmuutta asiakirjojen sisältämistä tiedoista ei kaupungin mukaan ole.
– Asiakirjat ovat sisältäneet oppilaiden sekä koulun henkilöstön henkilötietoja: nimiä, henkilötunnuksia sekä osoitetietoja. On mahdollista, että joukossa on ollut myös erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia tietoja, kuten terveystietoja, sekä oppilashuollollisia papereita.
Henkilötietoja sisältävät asiakirjat olivat kaupungin mukaan useiden lukittujen ovien takana lukitussa tietosuojasäiliössä, joka oli tarkoitus tyhjentää maanantaina 29. syyskuuta, eli samana päivänä kuin murto paljastui.
https://yle.fi/a/74-20187559